Blog

Eroottista seuraa aikuisen homoseksuaaliseen mies kalu

Gay-hieronta

Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä. Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim. Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille". Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa. Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde.

Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen. Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä. Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies. Tässä on siis perusongelmani: Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua.

Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä? Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset. Nainen on varattu, mies ei. Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi.

Suhteeni seksuaalisuuteen alkaa jälleen hieman kriisiytyä. Olen vuotias nainen ja heteroromanttinen haluaisin parisuhteen , mutta olen viime vuosina miettinyt, olisiko aseksuaalisuus kuitenkin se kirjo, johon kuulun. Ensimmäinen seurustelusuhteeni kesti neljä vuotta olin Teininä koin olevani seksuaalisempi, ja niinpä suhteen alussa kaikenlainen läheisyys tuntui ihan ookoolta.

Kuitenkin pikkuhiljaa koin seksin vähemmän ja vähemmän kiinnostavaksi, ja aika pian se oli suoraan sanoen pakkopullaa, jota kyllä pystyin tekemään tuottaakseni toiselle iloa ja tyydytystä, mutta jossa omat tunteeni eivät kerta kaikkiaan olleet mukana.

Tämä tuli puheeksi poikaystäväni taholta jossain vaiheessa, sillä kyllähän sen huomaa, jos toinen ei täysillä ole mukana. En vain saanut tyydytystä, en edes kiihottunut. Ainoa keino kiihottua on pitkään ollut tietynlaiset mielikuvat, joihin ei liity muita osallisia ja joita tuskin koskaan toteutan.

Suhteesta vähitellen seksi karisi ja aikanaan suhde tuli päätökseen. Viime viikkoina olen tutustunut mieheen, jonka seurassa minulla on mukavaa, ja kuten ennenkin, läheisyys, suukottelu ja hipsuttelu tuntuvat hyvältä. Sen enempää en kuitenkaan tarvitsisi enkä edes haluaisi. Toissapäivänä tilanne kuitenkin eteni seksiin, ja mielessäni pyöri tuhat ajatusta. Ei se mielekästä ollut vieläkään. Miehen puheista käsitin, että hänellä on koko ajan haluja ja myös tarve tyydyttää ne hyvin usein.

Lisäksi hän haluaisi avoimen suhteen, ja jo se alkaa mietinnän jälkeen tuntua siltä, ettei meille yhteistä taivalta taida tulla. Joka tapauksessa olen pitkään pohtinut, kumpi on kyseessä seksin vastenmielisyyden suhteen: Tavallaan pelkään, että saatankin menettää elämästä aspektin, joka yleisesti ihmisille tuottaa nautintoa, jos kyse onkin vain siitä etten ole tutkinut itseäni tarpeeksi ja tee töitä seksistä nauttimisen eteen.

Toisaalta - eivät kaikki pidä jalkapallostakaan, eikä sitä silloin kaikkien tarvitse harrastaa. Kykenen siis antamaan toiselle nautintoa, mutta koskaan en oma-aloitteisesti seksiä halua. Saatan toisinaan tuntea lievää kiihotusta, mutta minulla ei ole mitään tarvetta eikä edes kykyä edetä fyysiseen kontaktiin. Tieto luo turvaa, ja haluaisinkin oppia, mitä termejä minusta voisi mahdollisesti käyttää, jotta osaisin hakea lisää tietoa ja käsitellä aihetta. Aseksuaali, semiseksuaali, harmaa seksuaalisuus?

Onko mahdollisesti joitain harjoitteita, näkökulmia pohtimiseen tai vastaavia keinoja, jotka voisivat edesauttaa mietintöjäni ja viedä kohti varmuutta ja mielenrauhaa?

Löysin juuri googlettamalla artikkelin maaliskuulta jossa käsiteltiin aseksuaalinen parisuhdetta ja teksti oli kuin omasta elämästäni. Ongelma on minulle ja meille todella iso. Minä kärsin ja itken kun en saa tarpeita tyydytettyä ja hän on pahoillaan kun ei halua. Emme oikein pystytä eikä osata puhua.

Aihe on liian vaikee. En halua loukata enkä riidellä ja hän sulkeutuu koska ei myöskään osaa sanoa mitään. Yritän ymmärtää mutten ymmärrä. Erota emme halua , mutta asialle pitäs saada jokin kompromissi jotta säilyis vielä jonkinlainen itsetunto. Mikä neuvoksi , tartten apua. Hei, olen kovasti pohtinut mikä minussa on vikana.

En koe vetovoimaa kumpaakaan sukupuoleen, mutta pidän itseäni enemmän heterona. En pidä seksiä korkealla arvoasteikolla. Mieluusti olen ilman, joten yhden illan jutut kauhistuttavat. Olen saanut 2 lasta mutta niiden teko on ollut pakkopullaa. Mistä saan nautintoa on kosketus. Pidän sitä lähimpänä seksinmuotona mikä saa oloni hyväksi ja koen seksuaalista nautintoa. Ihastun, mutta tunne katoaa jos harrastetaan oikeaa seksiä. Olen käynyt viime aikoina vahvistunutta itsekeskustelua seksuaalisuudestani, mikä on toki jatkunut taustalla jo vuosia.

Karkeasti ala-asteaikoina ihastuin tyttöihin sillä tasolla mitä nyt seksuaalisuutta sen ikäisellä on. Yläasteella kiinnostukseni siirtyi miehiin, mutten ymmärtänyt sen olevan pysyvää enkä osannut edes ajatella, että voisin olla homo - koulussamme oli pari julkihomoa, enkä vilpittömästi nähnyt mitään yhteistä heidän kanssaan.

Yläasteen-lukion vaihteessa minulle valkeni, että tällaistakin on olemassa ja olenkohan minä nyt sellainen. En ole kuitenkaan lähtenyt määrittelemään tai lokeroimaan itseäni missään vaiheessa, vaan mennyt tuntemusten mukaan. Olen viime aikoihin asti kokenut sen toimivaksi ratkaisuksi. Naiset eivät vain ole kiinnostaneet pätkääkään, ja hylkäsin nopeasti hetero- ja kaverien suosiman lesbopornon, kun ne eivät vain kiinnostaneet.

Olen ollut aktiivis-passiivisessa seuranhaussa lähinnä verkossa ja erilaisissa apeissa vuotiaasta lähtien, jolloin sain myös ensimmäiset seksikokemukseni. Olen harrastanut seksiä kymmenisen eri jätkän kanssa. Poikaystävää en ole ikinä löytänyt suurista haaveiluista huolimatta, ja vain kerran on ollut edes lähellä. Sekin on painanut mieltäni, mutta eniten minua on viime aikoina huolestuttanut seksi, ja tarkemmin sen toimimattomuus.

Nautin suuresti masturboinnista ja teen sitä n. Tyylikseni on vakiintunut maata vatsalleen sängyllä tyynyä ikään kuin "tukena" tai korokkeena käyttäen. Joskus pelaan vain mielikuvilla, joskus katselen pornoa ja joskus etsin Instagramista komeita jätkiä. Seksi muiden kanssa ei kuitenkaan pelaa. Havahduin tilanteeseen, kun tuo aiemmin mainitsemani potentiaalinen seurustelukumppani lopetti, ja osittain mielestäni sen takia että minulla lerpahti ekalla kerrallamme.

Tiedän kyllä, että se ei ole mikään peruste suhteen lopettamiselle, mutta lähdin miettimään laajemmin, ja tajusin että minulla on ollut laukeamisongelmia oikeastaan lähes joka kerta.

Ihan alussa olen hyvin mukana ja innostus on suuri, mutta semmoinen kymmenisen minuuttia riittää ja seisokki laskee. Olen jutellut tästä muun muassa lääkärin kanssa ja parissa tukichatissa, mutta vastausta tai tukea ei oikein ole löytynyt. Parin lääkärin mielestä mitään fyysistä ongelmaa ei ole, jos masturbointi onnistuu - ja luotan ilman muuta lääketieteen ammattilaisiin.

Mitään tutkimuksia yms ei kuitenkaan ole tehty, vaan pelkkiä pikakeskusteluja. Diagnoosi on ollut jännittäminen seksitilanteessa. En ole itse tunnistanut tällaista, joten en kyllä kykene sitä kontrolloimaankaan jos sellaista oikeasti on. Tämä on saanut minut epäilemään monta vuotta varmana pitämääni seksuaalisuuttani, koska muutakaan ei ole löytynyt ja ratkaisukeskeisen eläinlajin edustajana haluan korjata ongelman, joka rajoittaa ihmissuhteitani.

En kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni harrastamaan seksiä naisen kanssa, ja seurustelukin tuntuu epäluontevalta, ehkä vähän inhottavaltakin. Olen pohtinut myös mahdollisuutta aseksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sekään ei mielestäni ihan toimi, sillä minä kuitenkin haluaisin seksiä miehen kanssa - tai ainakin haluaisin oppia nauttimaan siitä.

Seksi itsessään ei siis ole vastenmielistä, päinvastoin. Mainitsin masturbointitekniikkani ylempänä sen takia, että minulla on ollut vaikeuksia masturboinnissa suuren yleisön ilmeisesti suosimalla tyylillä eli tuolissa röhnöttäen kädellä edestakaista liikettä tehden, jolloin seisokin saaminen on siis vaikeaa.

Syytä en ole keksinyt. Haluaisin oppia ymmärtämään itseäni paremmin, nauttimaan seksistä ja vaikka jotakin luettavaa pohdinnan tueksi. Ja miksei myös kuuta taivaalta.

Minulla on vähän heikkoja kokemuksia kaveripiirin kautta psykologeista, terapeuteista yms mutta en näe minulla olevan varaa sulkea sentyyppistäkään pois.

Mihinkään homopoikien itkukeskustelukerhoihin en kuitenkaan ole lähdössä. Asun kehyskunnassa isohkon kaupungin vieressä. Miten minun heterona tulee suhtautua häneen? Olemme 60 pari lapsia emme saaneet. Hän ei hyväksynyt vierasta auttajana sänkyymme. Olisin antanut mahdollisuuden tällaiseen toteutukseen.

Vieraita olisi ollut jotka olisivat auttaneet tässä meitä. Niin monta kertaa, kuin vaan olisi ollut mahdollista vieras olisi saanut antaa vaimolleni hyvää. Olen 67 v nainen olenko epänormaali, kun haluan seksiä nuorilta miehiltä. Olen ollut muutaman kanssa ja seksi on ollut hyvää. Haluan seksiä 3 kertaa päivässä.

Vaikka olen tämän ikäinen niin, hormonit hyrrää. Kun Saan seksiä, olen pirteä , nukun hyvin ja jaksan paremmin. Minua hävettää seksuaalisuuteni, mutta en voi sille mitään. Ja Olen Koukussa Pornoon Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat.

Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan.

Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani. Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim.

Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan. Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa.

Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa.

Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen?

Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi. En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä. Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia.

En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä.

En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa. Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim. Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin?

Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi. Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja ja jopa seksuaalista häirintää. Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille.

Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla. Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen. Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt.

Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin. Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin. Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni? Ja jos kyllä, niin miten? En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa.

Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi. Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero. Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle. Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani. Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää.

Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä. Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa. Mutta tyttöjä voisin pussata aina: Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno. Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa. Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia.

Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa. Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa.

Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali? Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella.

Niin — en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt. Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia. En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä.

Joskus nuorena, vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan. Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena.

Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa. Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä".

Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin? Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia? Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc.

Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali. Se ei vain kiinnostanut. Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä vuotiaana normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa.

Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa.

Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet. Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää. Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää..

Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle huom. Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa. Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa.

Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää. Oon 13v ja no: Oon ollu ihastunut pelkästään poikiin. Mutta tuntuu että tykkään myös tytöistä. Ja sit on vielä se että ajatus seksistä kummankaan tyttöjen tai poikien kanssa ei tunnu oikeelta. Ja silloinhan olisin periaatteessa aseksuaali. Mutta sitten kuitenkin tunnen jonkunlaista vetoa sekä tyttöihin että poikiin.

Sitä vois kuvailla niin että oon kiinnostunut sekä tytöistä että pojista vyötäröstä ylöspäin. Oonko silloin aseksuaali vai jotain siltä väliltä? Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit. Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla. Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen Lue vastaus.

En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen.

Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä. Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin.

Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa. Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi.

Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset.

Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset. Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta.

Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi.

Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin. Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta.

Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani.

En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista.

Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana. Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä? Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä?

Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä.

Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu.

Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen. Hei, Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen. Elämä on ollut kovaa, vaikkakin nyt 10 vuotta olen ollut vakisuhteessa ja meillä on kaksi lastakin. Mut yritettiin raiskata kun olin 18v, 20 vuotiaana jouduin raiskauksen uhriksi ja sen jälkeen ollut lähinnä seksuaalista ahdistelua mm. Nykyään en enää osaa nauttia ns.

Kiihotun alistumisesta ja raiskausfantasiat pyörii mielessä. Välillä toivon, että seksuaalinen häirintä menisi pidemmälle. Toivon, että mua vahingoitettaisiin samalla.

En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on? Luulisi, että normaalisti ihminen ahdistuu ja pakenee tilanteita, mutta mulla on päinvastoin. Mies on ottanut kovempia otteita käyttöön mm. Pää ihan sekaisin, mikä mun on?! Hei Olen vuotias mies ja pääsin naisen kanssa harrastamaan seksiä ensimmäisen kerran vasta hetki sitten.

Kyseessä on siis ensimmäinen seksikokemukseni ylipäätänsä. Minun on vaikea saada erektiota ja uskon, että se johtuu siitä, että en meinaa kiihottua kunnolla. Minulla on myös fetissi, jota olen toteuttanut itseni kanssa "runkkaamalla" useita vuosia. Nyt pelkoni on se, että tämä fetissi on mennyt niin pitkälle, että normaalissa seksuaalisessa yhteydessä en enää kiihotu kunnolla.

Onko tähän jotakin ratkaisua, jotta pystyisin kiihottumaan paremmin ns. Koen, että tämä tulee vaikuttamaan minun elämän laatuun todella negatiivisesti ja samalla vaikeuttaa kumppanin etsintää ja valintaa, koska käytännössä siinä pitäisi mennä fetismi edellä.

Itse fetismin kanssa olen sinut. Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään. Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä. Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa. En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään.

Sain vanhempana jotain kolme vuotta sitten? Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa. Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui. Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit. Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin: Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla. Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen.

Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali. Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna. Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika. Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan. Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta.

Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista. Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella.

Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä. Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo. Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika.

Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö. Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti". Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata. Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä.

Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat. Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa. Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi. En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa.

Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta. Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa. Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi.

On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen". Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle. Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Mutta "miehekäs" menee jo yli. Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain?

Olen jonkin verran yli kolmikymppinen cis-nainen, joka vielä pari vuotta sitten luuli olevansa ihan perus-hetero. Termin 'aromanttinen' kuulin muutama vuosi sitten ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei aluksi tuntunut liittyvän minuun.

Sitten googlasin sen ja yht'äkkiä ne määritelmät osuivatkin aika hyvin. Olen kyllä ollut elämäni aikana ihastunut, mutta ne ihastukset ovat olleet lähinnä sellaisia "Haluan olla tuon ihmisen lähellä ja halia ja sellaista" -tyyppisiä.

Esimerkiksi suutelu ei suoranaisesti ällötä, mutta ei ole myöskään sellaista, mitä ihastusteni kanssa erityisesti haluaisin tehdä. Samoin olen huomannut, että minulla hyvin harvoin on toivetta siitä, että ihastukseeni vastataan.

Itse asiassa se ajatus hieman ahdistaa. Edellisen kerran olin ihastunut vuonna En koe olleeni koskaan rakastunut. Nykyään lähimmäs ihastumisen tunnetta pääsen lukiessani rakkausromaania tai katsoessani romanttista elokuvaa. Itse tosin en osaisi kirjoittaa rakkaustarinaa, koska en oikein ymmärrä, mitä siinä tapahtuu. Seksuaalista suuntautumistani olen alkanut pohtia tämän vuoden alussa. Aikaisemmin en ole edes pahemmin ajatellut asiaa, tai siis olen pitänyt itsestään selvänä, että olen heteroseksuaali, koska kiihotun ja masturboin, sekä olen myös halunnut harrastaa seksiä jopa tietyn ihmisen kanssa ehkä noin kolmisen kertaa elämässäni.

Siis kunnes olemme aloittaneet. Saatan olla hyvinkin kiihottunut ennen ensimmäistä kosketusta, mutta minulle tunnelma jotenkin aina lässähtää, mitä lähemmäs yhdyntää mennään. Se ei ole epämiellyttävää eikä kivuliasta eikä mitään, mutta en myöskään saa siitä yhtään nautintoa teini-ikäisenä, ennen kuin vuotiaana menetin neitsyyteni, muistaakseni nautin suutelusta ja vaatteiden päältä koskettelusta paljonkin ja nimenomaan seksuaalisesti.

Ja kun ajattelen esimerkiksi seksuaalifantasioita, joita minulla on ollut tai yrittänyt olla , niin yleensä en ole itse millään tavoin osallisena, vaan ne ovat sellaisia romaani-tyyppisiä kohtauksia.

Jos koetan kuvitella itseni siihen, niin alan nopeasti fantasioimaan selkähieronnasta eikä siihen enää liity mitään seksuaalista, eikä fantasian muuttuminen ole tietoisesti tehtyä. Tämä siis jo paljon ennen kuin edes tiesin aseksuaalisuudesta. Minulla ei myöskään ole mitään negatiivisia tunteita seksiä kohtaan, enkä ole seksuaalisesti epävarma. Olen nyt vajaa puoli vuotta kategorisoinut itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi tarkemmat kategoriat, joihin olen päätynyt, ovat lithromanttinen autokrossiseksuaali, mutta en oikein koe niille sen suurempaa tarvetta.

Mietinkin nyt, että onko minulla oikeutta siihen. Uskoisin kuitenkin kokeneeni seksuaalista vetoa ihmisiin, mutta siitä on vuosia, kun se tunne olisi kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Mietin kuitenkin, että onko tämä itseaiheutettua.

Siis, että olenko jotenkin itse päässäni kehittänyt nämä reaktiot jotenkin suojellakseni itseäni esim. Pitkään luulin, että tämä kaikki johtuu masennuksesta tai masennuslääkityksestä, mutta nyt olen ollut terve ja lääkkeetön jo vuoden, eikä tilanne ole muuttunut. Ainoa muutos on ollut helpotus, kun aloin määrittelemään itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi. Hei olen 27 vuotias mies. Tykkään pukeutua naisten leveälahkeisiin treenihousuihin.

Käytän niitä julkisesti ja myös itsetyydytyksessä. Onko se normaalia että kiihottuu kyseisistä housuista tosi paljon varsinki materiaalista? Hei olen kohta parikymppinen nuori nainen, minulla on ollut kaksi vakavaa parin vuoden suhdetta sekä useita lyhyempiä suhteita miesten kanssa.

Olen aina ollut kiinnostunut miehistä ja ollut ihastunut sekä rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen sekä pitänyt itseäni täysin heterona. Kuitenkin jostain syystä varsinkin seksin aikana alan miettimään naisia ja joskus edellisen kumppanin kanssa katsoimme aikuisviihdettä ja halusin aina katsoa lähes poikkeuksetta pelkkiä naisia, puhuimme myös miehen kanssa useasti, kuinka kiihottavaa olisi, jos toinen nainen harrastaisi kanssamme seksiä, ajatukset olivat hyvin kiihottavia.

Tämän lisäksi naisten kuvat aiheuttavat usein kihelmöinnin tunteen ja saa minut hyvin hämilleen. Viime aikoina löysin myös sosiaalisesta mediasta erään naisen jonka kuvia selailin ja tykkäilin ja hän tykkäili takaisin ja kuvat jollain tapaa kiihottivat ja kiinnostivat minua.

Olen miettinyt monesti pitäisikö minun ottaa tähän naiseen yhteyttä. Asia vaivaa, sillä olen aina tuntenut itseni heteroksi mutta jostain kumman syystä, kun katson esimerkiksi naisen kroppakuvaa se aiheuttaa kihelmöintiä, kun taas miehen kuvaa katsoessa ei herätä juurikaan mitään tunteita. Olen miettinyt, jos kokeilisin miltä naisen kanssa tuntuisi ja saisin ehkä asiaan jonkinlaisen vastauksen.

Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin. Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään. Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani.

En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista Haluaisin saada asiallista tietoa fetisismistä.

Tämä tiedontarpeeni on herännyt nykyisessä seurustelusuhteessani, jossa kumppanillani on parikin erilaista fetissiä. Sinänsä fetissit ovat minulle ihan ok ja kiinnostaviakin, joskin omakohtaisesti outoja. Eniten hämmentää se, miten haltioissaan kumppanini saattaa tarkastella sitä kehonosaa minussa, joka on hänen fetissinsä. Tavallaan se tuntuu imartelevalta, sillä kumppanini selvästi pitää ja nauttii siitä. Toisaalta huomaan välillä kokevani oloni hieman vaivautuneeksi, sillä hetkellisesti saatan tuntea, ettei minulla henkilönä ole siinä tilanteessa väliä, vain sillä kehonosallani.

Olen jonkin verran fetisseistä lukenut netistä, mutta mielelläni kuulisin lisää tai ottaisin vastaan asiallisia linkkejä. Mietityttää myös se, mistä fetissit saavat alkunsa? Tervehdys, Kirjoitan teille saadakseni neuvoja tilanteeseen johon olen joutunut avovaimoni kanssa. Olen 50v mies, ei omia lapsia, avovaimollani on kaksi, toinen on jo muuttanut kotoa. Olemme seurustelleet 16 vuotta.

Olen jo kauan pitänyt siitä, kun naiset käyttävät seksikkäitä alusasuja niin kuin sukkanauhat, korsetit jne. Noin 10 vuotta sitten kiinnostuin myös ns. Vähän myöhemmin kiinnostuin myös latex alusasuista. Avovaimoni ei ollut kiinnostunut käyttämään sellaisia, hänen mielestään ne olivat vastenmielisiä, hänen mukaan en rakastelisi hänen kanssaan vaan niiden alusasujen kanssa.

Olin kuitenkin niin kiinnostunut niistä että ostin niitä itselleni. Pidin niitä salaa, kun ketään ei ollut kotona, ja masturboin, tuntui todella kiihottavalta pukea ne päälle. En ole kuitenkaan kiinnostunut pitämään naisten vaatteita muuten kuin seksin tai masturboinnin aikana. Meni muutama vuosi ja avovaimoni suostui siihen, että minä pidän näitä naisten alushousuja päällä kun rakastelimme, ei joka kerta, enkä itse myöskään halunnut joka kerta pitää niitä. Oli todella kiihottavaa pukea ne päälle ennen rakastelua, sydän löi nopeasti, kädet tärisivät.

Kun käytin näitä asuja yksin, en saanut yhtä kiihkeätä tunnelmaa. Suosikkini ovat yhdet kumihousut penisputkella, pitkän neuvottelun jälkeen avovaimo suostui siihen, että käytän niitä seksin aikana. Tuntuu todella hyvältä rakastella ne päällä, tunsin orgasmin tulevan monta minuuttia ennen kuin laukean. Nyt kuitenkin asiat ovat jostain syystä muuttunet. Avovaimoni haluaa, että poltan kaikki alusasuni, tai muutan omaan asuntoon ja puen ne seksinuken päälle ja rakastelen sitä.

En haluaisi, että suhteemme loppuu tällaisen asian takia, mutta mikä neuvoksi, en myöskään haluasi luopua alusasuharrastuksestani. Voiko tällaisien fetissin saada loppumaan jollain tavalla, miten voisin päästä siitä irti? Onko jotain hyviä neuvoja tällaiseen ongelmaan? Kumihousuja olen käyttänyt vain 3 tai 4 kertaa. Harrastamme seksiä verrattain usein, hyvinä aikoina joka päivä, yleensä joka toinen, jos menee yli viikko ilman, silloin on jotain tapahtunut, esim. Olen mies, ja tykkään kauheasti naisten farkuista, jostain syystä onlyn farkut kiihottavat, ja omistan itsekkin muutamia, olenko transvestiitti?

Eli siis oon vuotias tyttö ja mulla on pieni ongelma. Noin vuoden ajan oon pitäny homopornon kiihottavana ja heteropornoon vaan oksettava ajatus. Aina kun nään kaks poikaa suutelemassa niin en voi muuta ku kattoa söpöä pari, mutta sitten kun nään tytön ja pojan suutelemassa niin mua alkaa oksettaa enkä haluu koskaan mietii suutelevani ketään.

Mulla ei oo mitään hajua mitä mun pitäis tehä tän asian kaa tulevaisuudessa Lue vastaus. En ole koskaan seurustellut, en harrastanut seksiä enkä edes masturboi. Olen siis pesunkestävä aseksuaali. Asia valkeni minulle vasta noin neljä vuotta sitten. Siihen asti vain elelin miettimättä koko asiaa. Ajoittain tunnen pientä kiihottumista, mutta niin vähän ja hetken aikaa ettei se johda mihinkään. Naisia en ole lähestynyt pitkään aikaan. Olen asian kanssa aika hyvin sinut, mutta toisinaan mietityttää, että olisiko jotain tehtävissä, koska haluaisin haluta ja jotenkin tuntuu siltä, että minusta voisi seksuaalisuutta löytyäkin.

Onko olemassa mitään "keinoja" asian korjaamiseksi? Onko aseksuaaleja koskaan "parannettu"? Olen 18 opiskelija ja tunnen olevani hukassa kaike shaiban keskellä. Aloitin kolmevuotta sitten opiskelut ja siihen asti olin kuvitellut olevani hetero koska en ollut kiinnittänyt huomiotani naisiin. Aloitettuani koulun, huomasin jotain viehättävää uudessa luokkatoverissani. Yritin aluksi vältellä sitä tunnetta ja myöskin sitä kautta sitä tyttöä. Noh toisena vuonna hänet siirrettiin samaan soluun missä minä asuin ja huomasin välttelyn olevan vielä vaikeampaa.

Mietin jossain kohtaa lopetettavani koulun käynnin, koska jo ennen koulun aloittamista perheelläni oli ongelmia. Yritin jatkaa koulun käyntiä ja tapasin pojan, johon rakastuin. Hän ei ollut kummoisen näköinen, mutta hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Noh noin kuukauden seurustelun jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olisin halunnut suhteelta. Hän alkoi pyytämään minua antamaan hänelle seksiä. Olen erittäin mielyttämishaluinen ihminen. Suostuin siihen koska en halunnut silloin menettää häntä.

Ekan kerran jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olin valmis antamaan. Mutta koska pelkäsin yksin jäämistä niin paljon, suostuin sänkyyn hänen kanssaan toisen kerran. Sen kerran jälkeen kului pari päivää ja kolmannen päivän jälkeen hän lähetti viestin, jossa hän sanoi, etten ollut hänelle riittävä. Tunsin oloni riittämättömäksi ja mietin entistä enemmän lopettamista. Siinä vaiheessa tunnustin sille tytölle pitäväni naisista.

Koulunkäynti sai minut miettimään asioita uudelleen. En usko ikinä pystyväni sanomaan olevani lesbo. Parhain sana tähän on bi- seksuaali mutta miettiessäni tuota sanaa, ajatukseeni tulee heti mietteenä seksi.

Seksi itsessään tuntuu erittäin inhottavalta ja kun sitä kokeilin eksäni kanssa, en itse siitä niinkään osannut nauttia. Olen miettinyt voinko sanoa itseäni aseksuaaliseksi bi- seksuaaliksi, koska romanttisella tasolla haluan kokemuksen molemmilta mutta en halua seksuaalista kokemusta kummastakaan.

Tunnen olevani hukassa enkä tiedä enää mitä tehdä. Tunnen olevani luovuttaja Lue vastaus. En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä harrastanut seksiä. Olen varsin tunteellinen ihminen, joten suhteen fyysistä puolta ajatellessani parisuhdekin saattaa tuntua ahdistavalta. Voisiko aseksuaalisuus johtua mahdollisesti omasta epävarmuudesta tai itseinhosta omaa kehoa kohtaan? Seksi vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta, mutta ajatellessani itseni siihen kohdalle koen sen kuvottavaksi.

Alastomuus on minulle epämiellyttävä asia, enkä kiihotu siitä. Alastomat ihmiset eivät ole mielestäni hyvännäköisiä, vain enemmänkin ällöttäviä. En uskalla puhua muille asiasta, koska pelkäisin että minua pidettäisiin lapsellisena tai naiivina. Voisin kuvitella itseni helposti romanttiseen suhteeseen sekä miehen että naisen kanssa, ja minulle läheisyys on miellyttävä asia mutta vain omilla ehdoillani, enkä aina voi vaikuttaa siihen, jos tilanne saakin minut ahdistumaan.

Ajatus joistain seksuaalisista tilanteista voi olla mielestäni mielenkiintoinen, mutta samalla ajatus saattaa ahdistaa. Toisinaan tuntuu, että minussa on jotakin vikana.

En uskalla määrittää itseäni aseksuaaliksi, sillä ajattelen, että ehkä tämä on vain vaihe ja myöhemmin kasvan 'normaaliksi' niin kuin muut. Tämä epävarmuus on jatkuva rasite, ja haluaisin vain olla varma itsestäni. Luulen kuitenkin, että joudun odottamaan pari vuotta ennen kuin saan tietää olenko varmasti aseksuaali. Saatan pitää ihmistä fyysisesti viehättävänä, mutten ajattele ketään seksikkäänä. Voinko olla aseksuaali kaikesta tästä huolimatta? Pelkään tulla ulos kaapista, jos myöhemmin toteankin, että olen seksuaali, mutten kuitenkaan kestä epävarmuutta.

Mitä voisin tehdä asialle? Olen ollut jo muutaman vuoden onnellisesti naimisissa mieheni kanssa. Mieheni on aina ollut ainutlaatuinen ja täydellinen silmissäni ja jo suhteen alkuvaiheessa vakuutti minulle, että on erilainen kuin muut miehet, koska tiesi että suhtaudun miehiin epäillen enkä luottanut miehiin omien huonojen kokemusten perusteella.

Siinä sitten mentiin naimisiin parin vuoden seurustelun jälkeen ja nyt oltu jo muutama vuosi ERITTÄIN onnellisesti naimisissa ja alettu lapsia suunnittelemaan kunnes mieheni tiputti maailmani romuttavan pommin niskaani.

Sain tietää tästä, koska jostain syystä tunsin voimakasta tarvetta kysyä asiasta. Ennen minua hän silloin v on tuntenut vetoa alaikäisiin tyttöihin, kuulemma yläasteikäisiin. Ajatus tyttöjen ulkonäöstä ja viattomuudesta on kiehtonut. Ei koskaan ole tehnyt mitään, esimerkiksi katsonut lapsi pornoa tai lähestynyt alaikäisiä, koska on aina tiennyt asian vakavuuden, mutta ajatuksen tasolla silti ollaan oltu. Minulle tämä on automaattinen pedofiilin leimaus!

Kuulemma tunne on täysin kadonnut minut tavattuaan. Ja kuulemma hän pystyy olemaan varma ettei sellaisia ajatuksia enää ikinä tule.

Tiedän, ettei suhteemme tule enää ikinä olemaan samanlainen, mutta miksi silti tuntuu niin vaikealta luopua ihmisestä jonka vuoksi olisi ollut valmis kuolemaan ja rakkaus on ollut elämää suurempaa ja taianomaista? Onko miehillä tuollaiset asiat normaaleita?

Tarvitseeko minun hävetä itseäni jos valitsen jatkaa avioliitossani? Mitään rikosta ei siis ikinä ole tapahtunut ja tiedän, ettei ikinä tulisi tapahtumaankaan, koska tiedän mieheni olevan järkevä ihminen joka erottaa oikean väärästä. En pysty kertomaan kenellekään asiasta ja tarvitsen kipeästi jonkun mielipiteen, että pystyn tekemään joitakin päätöksiä tulevan suhteen.

Tällä hetkellä olen täysin hukassa ja avuton. Kolme kuukautta sitä kesti, kuhertelua ja ihanaa yhdessä olemista, niin että mukana oli seksiä ja muita seksuaalisuuden näyttäytymisiä, mutta sitten se alkoi kadota. Pikkuhiljaa väli oli joka toinen viikko, joka kolmas viikko kun oli lähintä mahdollista seksuaalista kanssakäymistä. Lopulta saattoi mennä kuukausi, että oli sitä.

Kamppailemme sen kanssa, ettei kumppanini tiedä mitä hänen seksuaalisuutensa on, kuitenkin identifioituu tällä hetkellä aseksuaaliksi, koska häntä ei seksuaalisuus mitenkään tunnu kiinnostavan, saati seksi tai pussailu. Vaikka hänellä on vaikeaa, on silti minun, toisen osapuolen, vaikea ymmärtää ja jaksaa tätä tilannetta.

Kaipaisin aivan hirveästi vertaistukea joltain toiselta henkilöltä, jolla on sama kuin meillä: Asia on mennyt jo sen verran pahaksi, että se on vahingoittanut omaa itsetuntoani, sillä kamppailen sen kanssa, olenko itse tarpeeksi haluttava, teenkö jotain väärin, olenko väärä henkilö hänelle - hän kyllä herättää minussa niin hirveästi seksuaalisia tuntemuksia, ettei mitään jakoa.

Haluaisin kokea olevani haluttu, että muhun kosketaan ja että seksi olisi normaali osa parisuhdettamme. Itken aiheen tiimoilta lähes viikoittain, joskus monta päivää peräkkäin, sillä tämä tilanne on todella turhauttava, vastapuoli ei puhu aiheesta vaan lukkiutuu ja itse selitän monologeja siitä miltä tuntuu.

Olen miettinyt, että voisinko saada tarvittavat stressinhelpotukset muualta, mutta en oikeastaan haluaisi ketään muuta kuin kumppania. Tai jonkun ohjenuoran jota käyttää, ettei tarvitse aina itkeä ja pahoittaa mieltään, kun tulee pakit. Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin. Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella. Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi.

Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut.

Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään? Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa.

Sen perusteella ihminen hyväksyy itselleen seksuaali-identiteetin. Sama pätee oikea- ja vasenkätisyyteen. Kätisyyden merkit ovat selkeästi näkyvillä jo nuoremmalla iällä, sillä kätisyys on ominaisuus, joka ihmisessä ilmenee jo varhain. Ei oikeakätinen voi luontevasti valita vasenta kirjoituskädekseen, eikä vasenkätinen oikeaa kättään. Kun yhteiskunta on rakentunut oikeakätiselle sopivaksi, selviäisi vasenkätinen varmasti monista asioista helpommalla, jos pystyisi toimimaan kuin oikeakätinen, mutta kätisyydessäkään ei ole kyse valinnasta.

Vasenkätinen harjaantuu tarkkuutta vaativissa asioissa toimimaan vasemmalla kädellään nopeammin kuin oikealla, vaikka tämä olisi pakottu oikeakätiseksi jo nuorena, ja tämä olisi oppinut muuten käyttämään oikeaa kättä moitteettomasti. Homot ovat usein varsin suosittuja monien naisten keskuudessa - ehkä siksi, että homo ei yritä miellyttää naista eroottisesti, vaan pitää tätä lähinnä kaverina.

Naisen on "turvallisempi" olla homomiehen seurassa, koska hänen ei tarvitse tuntea olevansa seksiobjekti. Toisaalta joku nainen on ehkä pettynyt pahasti, koska homo ei ole kiinnostunut tästä - huolimatta suuresta yrittämisestä.

Joillain homoilla voi toki olla takanaan epäonnistuneita naissuhteita - varsin usein siksi, koska ei ole tiedostanut homouttaan tai yrittänyt torjua homoutensa ympäristön paineiden vuoksi. Sen vuoksi heteron tavoin käyttäytyvä, mutta oikeasti homo on päätynyt yrittämään suhdetta naisen kanssa. Todennäköisesti suhde ennemmin tai myöhemmin epäonnistuu, koska tunteet eivät ole kokonaisvaltaisesti mukana. Erityisesti homouteen kielteisesti suhtautuvat pyrkivät selittämään, että homon homouden syynä olisi lapsuudessa ollut jollakin tavoin "vääristynyt" suhde vanhempiin tai kavereihin.

Näiden teorioiden mukaan esimerkiksi homomiehillä olisi usein samastumisongelmia suhteessa isään, hyvin läheinen suhde äitiin ja samastumisongelmia suhteessa samaa sukupuolta oleviin kavereihin, ja että samastumisprosessi olisi lapsuudessa keskeytynyt suhteessa omaan sukupuoleen vanhempaan ja tovereihin. Edellä mainittuja samastumisongelmia tunnutaan pitävän usein perusteluna sille, että ympäristöllä tai kasvatuksella olisi jotenkin korostunut merkitys ihmisen seksuaalisen suuntautumisen muotoutumisessa ja selitetään, että jos nuoruudessa olisi kehitys ollut "normaali", olisi tuloksena heteroseksuaali "eheä" ihminen.

Eikö noita varhaisen kehityksen "samastumisongelmia" olisi syytä pitää paremminkin merkkinä olemassaolevasta homoudesta kuin syynä tulevaan kehitykseen?

Oliko ensin muna vai kana? Homous on toisinaan leimattu erilaisin perustein mm. Nykytietämyksen valossa ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ei kuitenkaan ole varsinkaan päämäärähakuisesti muutettavissa. Suuntautumisensa voi paremminkin yrittää työntää taka-alalle ja peitellä sitä, ja liimata päälle erilaisiin valintoihin perustuvaa elämää ja identiteettiä. Yhtenä esimerkkinä "parantamisesta" ovat uskonnollis-perusteiset "eheytysterapiat" ja "eheytyshoidot".

Esimerkiksi "eheytymisen" puolesta puhuvat katsovat ihmisen olevan "rikkinäinen", jos tämän maailma ei ole täysin perinteiseen heteroseksistiseen mallin mukainen. Aivopesussa pyritään hävittämään "vanha minä" ja tuomaan tilalle "uusi minä". Ensin "vanha minä" nujerretaan esimerkiksi vetoamalla vahvasti tunteisiin mm. Siitä seuraa lopulta aivopestävän periksi antaminen ja uuteen oppiin sopeutuminen.

Sen jälkeen syötetään uusi käsitys itsestä ja ympäröivästä todellisuudesta. Entistä maailmankuvaa vähätellään ja uutta aletaan tuoda myönteisessä valossa esiin. Myös uhkailua voidaan käyttää. Lopulta "uusi minä" vakiinnutetaan. Entistä maailmankuvaa vähätellään ja uutta tuodaan entistä voimakkaammin esille myönteisessä valossa. Samalla aivopesty sidotaan vahvasti uuden maailmankuvan tuojiin, osaksi sen näkemää järjestelmää. Jos joku saadaan uskomaan, että jokin piirre itsessä on väärin, niin kyllähän esimerkiksi sen piirteen itsessään pystyy jotenkin torjumaan.

Eri asia on, että onko tuollaisen "aivopesun" jälkeen henkisesti enää eheä ihminen. Eheytymisliikkeen piiriin hakeutuvilla on usein "voimakas motivaatio seksuaalisuuden muutokseen" olemassa, mutta motivaatio tuskin kumpuaa homoudesta sinänsä, vaan ympäristön paineista - ja halusta esimerkiksi olla rikkomatta Jumalaa vastaan vaikka homous on vain tulkittu tällaiseksi asiaksi.

Ihmisillä on erilaisia maailmankatsomuksia. Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen uskoonsa. Joskus uskoon tuleminen saattaa helpottaa, jos on vaikeaa.

Uskomisessa ei ole mitään pahaa - tietenkään. Elämälle löytyy uusi sisältö ja asia, johon luottaa. Usko yleensä antaa toivoa. Tätä on helppo käyttää ihmisen ohjailuun esimerkiksi uhkailemalla: On ihminen, jolla on halu uskoa, mutta tällaiselle ihmiselle tehdään selväksi se, että uskonsa ei ole aitoa ja tarpeeksi vahvaa, jos on homo eikä muutu.

Uskon ja homouden välille on näin rakennettu Raamatun tulkinnan perusteella sovittamaton ristiriita. Juuri "eheytettävän" uskon heikkoudella pelottelemisella "apua" haluava tukeutuu entistä tiukemmin "eheytymiseen". Jotkut syystä tai toisesta ahdistuksen vallassa elävät saattavat tarttua tällaiseen "pakotiehen" - varsinkin jos ympäristö on ollut homovastainen ja oma identiteetti on niin voimakkaasti tuomittu, että itse uskoo, että homous on väärin ja syynä vaikeaan tilaan.

Silloin on myös helppo nimetä homous kaikkien ongelmien aiheuttajaksi. Sillä tavoin saadaan ahtaalla oleva ihminen kieltämään osa minuudestaan.

Uskonnollisen yhteisön voima on yllättävän vahva. Eheytysliikkeen viestinnässä leimataan homosuhteita kielteisesti. Homous leimataan luonnottomaksi, luomisjärjestyksen vastaiseksi, tunne-elämän rikkinäisyydeksi ja jopa ei-biologiseksi. Homosuhteita arvioidaan lähinnä riippuvuus- ja seksisuhteiksi. Homous on toisinaan leimattu myös häpeälliseksi ominaisuudeksi. Lisäksi hyvin voimakkaasti tuodaan esiin näkemys, että homoseksuaalisuus olisi jotenkin sidoksissa lapsuudenajan negatiivisiin kokemuksiin ja vääristyneeseen suhteeseen vanhempiin ja kavereihin.

Näkemysten vakuutena käytetään asiallisilta kuulostavia lähteitä. Näiden ohella vähätellään myös homojen määrää. Osoituksena onnistuneesta muutoksesta käytetään esimerkiksi sitä, että eheytysterapian myötä seksifantasiat samaa sukupuolta olevien kanssa vähenevät tai että pystyy seksuaaliseen suhteeseen "vastakkaista" sukupuolta olevan kanssa ja että lasten siittäminen onnistuu ns.

Tällöin kuitenkin seksuaalisuus on typistetty lähinnä yhdynnäksi ja suorittamiseksi - ja homoseksuaalisuus määritelty kapeasti "samaa sukupuolta olevan lihan himoksi" ja kyvyttömyydeksi yhdyntään "vastakkaista" sukupuolta olevan kanssa. Seksuaaliseen suuntautumiseen kuuluu kuitenkin laajempi kirjo osa-alueita seksikäyttäytymisen ja -fantasioiden lisäksi; tunteet, ei-eroottinen viehtyminen, parisuhde, elämänpiiri ja oma kokemus suuntautumisesta.

Joistain niistä pystyy pidättäytymään ja joitain tukahduttamaan, mutta ei niiden suhteen kuitenkaan muuttamaan itseä siten, että "palaset" olisivat enää kohdallaan. Tunteet toiseen ihmiseen voi peittää, fantasian peittää muilla ajatuksilla, viehtymistä torjua tietoisesti, parisuhteen "sen oikean" kanssa vaihtaa korvikkeeseen tai selibaattiin, elämänpiirikseen valita ei-homoisan - ja oman identiteetin ja kokemuksenkin uskotella olevan jotain muuta.

On esimerkkejä siitä, että yksittäinen ihminen kokee elämänsä varrella suuntautumisensa "elävän". Yleensä tällaisia havaintoja kertovat biseksuaaliset henkilöt; on kausia, jolloin omaa sukupuolta olevat tuntuvat miellyttävän enemmän kuin "vastakkaista" sukupuolta olevat - ja päin vastoin.

Tällaiseen voi törmätä myös täysin heteroksi tai homoksi itsensä kokeva. Etenkin heterona itseään pitävällä havainto homoseksuaalisista tunteista saattaa olla hyvin pysäyttävä, koska ympäristö ei anna tukea tällaiseen itsetutkiskeluun.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suuntautumistaa voisi tarkoitushakuisesti muuttaa johonkin suuntaan. Tai että yksittäiset tuntemukset olisivat merkki jostain pelottavasta muutoksesta.

Aikanaan myös vasenkätisyyteen on suhtauduttu torjuvasti ja sitä on pidetty "luonnottomana" ja jopa paholaisen aikaansaannoksena. Vasenkätisyyden syitä on myös aikanaan pohdittu ja mietitty - samoin kuin nykyään pohditaan sitä, mistä homous aiheutuu. Ja vasenkätisiä ollaan rangaistuksen uhalla estetty käyttämästä vasenta kättään esimerkiksi kirjoittamiseen. Nämä ovat sitten joutuneet käyttämään oikeaa kättään - enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi.

Rakkauden määrää voi mitata vain se ihminen, joka rakkautta tuntee. Eli se on hyvin henkilökohtainen asia, mutta väittäisin "homoseksuaalisen rakkauden" olevan ihan samaa rakkautta kuin "heteroseksuaalinen rakkauskin".

Siihen kuuluu toisesta välittämistä, erimielisyyksiä, mahdollisesti seksiä, yhdessäasumista ja paljon muuta. Rakkauden kohde vain sattuu olemaan samaa sukupuolta oleva - ehkä maailman tärkein ihminen. Se, että homoilla on keskimäärin heteroita vähemmän pitkiä kiinteitä parisuhteita, johtuu monista asioista: Kun mitään "parisuhde"-instituutiota ei homoilla ole ollut, niin ympäristö harvemmin painostaa sitoutumaan.

Myöskään sukulaiset eivät kovin usein painosta sitoutumaan toiseen samaa sukupuolta olevan kanssa. Yhteiskunta ei ole kannustanut vuoteen asti millään tavoin homopareja parisuhteeseen. Homoseksuaalisuuden tuomitseminen ajaa monia hankkimaan "salaisia suhteita", joilla ei ole mitään käytännön mahdollisuuksia kestää. Lapsia ei yleensä ole paria yhdessäpitävänä voimana.

Kun rakkauden ja kiintymyksen tunne laimenee esimerkiksi riitojen tai joidenkin muiden ongelmien vuoksi, on kynnys päättää suhde paljon suurempi silloin, kuin jos parilla on lisäksi muitakin syitä olla yhdessä kuin kiintymys ja rakkaus toisiinsa. Ne muut syyt tavallaan "pakottavat" kestämään karikoita.

Ja toki on muistettava, että myös homoilla on pitkäaikaisia parisuhteita ja varmasti suurimmalla osalla halu sitoutua. Nämä vakiintuneet pariskunnat eivät vain näy katukuvassa kovin selvästi, kun todennäköisesti ovat jo aikuisempia ja tiukasti työelämässä, eivätkä enää juokse baareissa säännöllisesti - kuten monilla sinkkuhomoilla ja sinkkuheteroilla on tapana.

Monia heteroita hämmentää homojen tuttavapiirin laajuus, sillä kaikki homot näyttävät tuntevan toisensa. Homopiireissä ihmissuhteet voivat muodostua hyvinkin paljon perinteisistä heteromalleista poikkeaviksi. Läheinen ihmissuhdeverkosto ei homoilla läheskään aina perustu "ydinperhe", "sukulaiset", "perhetutut" ja "muut tutut esim. Suurin osa homojen ihmissuhteista sijoittuu läheisyydessään em.

Niitä läheisiä tuttuja on homoilla usein paljon, koska samanlaisessa maailmassa olevat ihmiset ympärillä tuovat turvallisuudentunnetta. Ympäristömme tihkuu heteroseksiä, mutta yhteiskunta on niin heteroseksuaalisuuden kyllästämä, että käsi kädessä kulkevaan tai suutelevaan heteropariskuntaan ei juuri kukaan kiinnitä mitään huomiota.

Luonnollisesti ihmiset katsovat, välillä tuijottavat ja joskus jopa kommentoivat myönteisesti nähdessään silmää miellyttävän toisen ihmisen. Se on ihan normaalia. Kukapa ei olisi joskus kuullut, kun joku mies kommentoi kaverilleen naisen rintoja sanomalla "Onpas mehevät bosat!

Eikä kylän raitilla herrasmiehen silmäilyjä tyttöihin katsota mitenkään pahalla. Vaan kun homo "jää kiinni" vilkuilusta, tai pahimmassa tapauksessa homo toteaa kaverilleen vaikkapa ratikassa, että "Onpa söpö kundi! Varmaan hirmuiset seksifantasiat mielessä Eikä yhtään ajatella sitä, että ihan samalla lailla heteromaailmassakin vilkuillaan. Se homous siinä huomion herättää.

Sana homo seksuaalisuus on ongelmallinen. Sanana seksuaalisuus on hyvin lähellä seksiä - ja sitä kautta myös seksin harjoittamista. Tästä hyvästä Tavallinen Tallaaja mieltää seksuaalisuuden myös seksuaalisen suuntautumisen ja seksin harjoittamisen välille helposti yhtäläisyysmerkit.

Ja kun homous on nimenomaan kielenkäytössä homo seksuaalisuutta hetero seksuaalisuudesta puhutaan harvemmin , niin Tavalliselle Tallaajalle onkin näin syntynyt mielikuva lähinnä seksiä harjoittavista homosta. Se on meidän homojen kannalta imago-ongelma, eikä varmastikaan auta puhumaan siitä, mistä homoudessa oikeasti on kyse. Ihan oikeasti homous on muutakin kuin seksiä. On homoja, jotka eivät seksiä edes harrasta. Monissa kielissä sana "sex" viittaa sukupuoleen, mutta ei suomessa, joten "seksuaalisuuden" viittaus sukupuolijakoon jää entistäkin hämärämmäksi - ja seksin harjoittaminen korostuu.

Homo seksuaalisuus ei sisällä esimerkiksi homouteen liittyvää romanttista tai sosiaalista ulottuvuutta. Itse puhunkin mieluummin "homoista" kuin "homoseksuaaleista". Jälleen kerran huomataan, miten paljon kieli määrittelee ja kahlitseekin ajattelua. Aina silloin tällöin homoseksuaalisuus yhdistetään seksuaaliseen yli-innokkuuteen, ulosteilla leikkimiseen, fetisseihin, ja oikeasti kyseenalaisiinkin asioihin, kuten itsensäpaljasteluun ja jopa pedofiliaan jne.

Ne ovat kuitenkin yksittäisiä ja erillisiä asioita, joilla ei ole sinänsä mitään tekemistä homouden kanssa, ei myöskään heterouden kanssa, eikä noilla asioilla keskenäänkään. Toki edellä mainituista asioista kiinnostuneita voi olla niin homojen kuin heteroidenkin keskuudessa.

Eräät kohulehtien palstoilla ihmissuhdedraamojaan tilittävät julki-ei-heterot voivat olla osittain julkisuudennälkäisinä liikkeellä - ihan samoin kuin monet heterojulkkiksetkin ovat samasta syystä tuomassa henkilökohtaista elämäänsä tyrkylle.

Oletettavasti suurin osa homoista on homoja siksi, koska heidän romanttiset ja eroottiset tunteensa sattuvat kohdistumaan omaa sukupuolta edustavaan toiseen ihmiseen.

Osaa homoista varmasti kiinnostavat trendit, muoti, shoppailu, juhliminen ja itsensä hoitaminen. Joidenkin väitteiden mukaan homoilla olisi keskimääräistä enemmän "kauneudentajua" ja visuaalista silmää. Mutta eikö suurimmalla osalla ihmisistä ole pyrkimys tehdä itsestään ja ympäristöstään haluamansa mukainen?

Kaikilla ei vain siihen ole mahdollisuutta. Homoilla ei useimmiten ole lapsia elätettävänään, joten se mahdollistaa paremmin rahan käytön itseensä ja omien halujen mukaan - ns. Pukeutuminen ja olemus on monille tapa viestittää omia arvojaan ja korostaa siten omaa identiteettiään. Homot joutuvat jo yhteiskunnan taholta kokemaan olevansa valtavirrasta poikkeavia, joten on luontevaa korostaa omaa persoonaansa ulkoisinkin asioin - esimerkiksi meikkaamalla tai pukeutumalla, eikä kyse ole välttämättä fetisseistä tai sinänsä seksuaalisuudesta.

On viimeisimpiä trendivirtauksia seuraavia cityhomoja. Joidenkin tyyli on nuorekas ja joidenkin konservatiivisempi. Joillekin on tärkeää olla viimeistä myöten tiptop-kunnossa, osa viihtyy "renttuna". Osa korostaa feminiinisiä puoliaan, osa maskuliinisia puoliaan. On militaristilookissa viihtyviä ja on Tom Of Finland -tyyppisiä homoja, toiset tahtovat olla bileilylookissa, toiset taas kuin skeittarit, jne jne Ja on aina muistettava, että ihan samalla tavalla on homoja, joita eivät edellämainitut asiat kiinnosta vähääkään.

Varmasti suurin osa homoistakin on "mattimeikäläisiä" - pukeutuvat, ovat ja elävät ihan samalla tavoin kuin "harmaa massa". Jokainen ihminen on erilainen - oma persoonansa. Homot kuuluvat seksuaalivähemmistöön, eivät sukupuolivähemmistöön. Yleensä homo mieltää edustavansa sitä sukupuolta, joka on myös tämän ulkoinen olemus.

Homoseksuaalinen henkilö voi kuulua myös sukupuolivähemmistöön. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat homomiehet ja naispuoliset homot, eli lesbot sekä mm. Homoseksuaalin henkilön romanttiset tunteet ja seksuaaliset halut kohdistuvat omaa sukupuolta edustavaan henkilöön samalla tavoin kuin heteroseksuaalisen henkilön kohdalla eri sukupuolta olevaan henkilöön.

Biseksuaalin henkilön romanttiset tunteet ja seksuaaliset halut voivat kohdistua kumpaan tahansa sukupuoleen. Panseksuaalin henkilön kohdalla tunteet voivat kohdistua sukupuolesta riippumatta. Monet seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat eivät toisaalta halua lokeroida itseään kaksinapaisen nainen-mies -järjestelmän mukaan, vaan mieltää itsensä yksinkertaisesti ihmiseksi.

Kaksinapainen nainen-mies -järjestelmä aiheuttaa myös sen, että biseksuaaliksi ja panseksuaaliksi tunnustautuvaa ihmistä karsastetaan toisinaan sekä homojen että heteroiden suunnalta, sillä biseksuaalia ei vallalla olevan kaksinapaisen mallin vuoksi usein osata sijoittaa mihinkään "lokeroon", ja tämä aiheuttaa hämmennystä.

Homojen lapsettomuus on myös yksi syy, miksi nämä voivat valita työaikansa varsin vapaasti verrattuna niihin, keillä lapsia on. Ulkopuolisen silmin "epäsäännöllinen" elämänrytmi saattaa kuitenkin olla työn tuloksen ja omien mieltymysten kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin "yhdeksästä viiteen töissä ja yhdestätoista seitsemään nukkumassa". Jos joustavaan elämänrytmiin on mahdollisuus, niin miksi toimia väkisin toisin? Jos tuttavapiiri on laaja, niin ystävien kanssa tulee varmasti vietettyä runsaasti aikaa.

Ja jos suurimmalla osalla ystävistä on suunnilleen samanlaiset arvot ja samanlainen elämäntilanne kuin itsellä, niin on luontevaa olla näiden kanssa tekemisissä. Monilla homoilla ystäväpiirin merkitys on hyvin suuri - jotkut jopa kokevat ystäväpiirin lähes omaksi perheeksi, vaikka eivät saman katon alla asukaan. Ystävien kanssa on mukava olla yhdessä - ja ehkä juhliakin baarissa, kaverien luona, omassa kodissa jne.

Toisinaan homoseksuaalisuus niputetaan yhteen erilaisten seksuaalisten ääri-ilmiöiden kanssa, kuten pedofiliaan tai eläimiinsekaantumiseen.

Ilmiöt ovat kuitenkin täysin toisistaan riippumattomia. On suorastaan käsittämätöntä, miten yksipuolista toisen ihmisen tai eläimen hyväksikäyttöä voi verrata kahden ihmisen keskinäiseen vapaaehtoisuuteen perustuvaan suhteeseen. Pedofiilin uhriksi on joutunut niin poikia kuin tyttöjäkin. Uhrin sukupuoli ei usein ole merkittävässä roolissa pedofiilisten tunteiden herättäjänä, vaan uhrin nuori ikä.

Lasten hyväksikäyttäjä on yleensä mies, mutta myös naisia on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Myös eläimeensekaantumisessa eläimen sukupuoli on yleensä toisarvoinen asia. Perheen sisäinen adoptio tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna , mutta sekin herättää yhä kielteisiä reaktioita. Homo- tai lesbopari ei voi adoptoida nykyisten lakien mukaan yhdessä lasta. Järkiperustelujen valossa on vaikea keksiä mitän haittaa lapsen kehitykselle siitä, että tämä kasvaa sateenkaariperheessä.

Lähinnä lapsi oppii ymmärtämään, että asiat voivat olla hieman valtavirrasta poikkeavastikin. Tällaisissa "kahden äidin tai kahden isän" perheissä lasten etujen kannalta on tärkeää, että jos pariskunnan toisella osapuolella on biologinen lapsi ja biologinen vanhempi sattuu sairastumaan tai kuolemaan, niin lapsella "virallinen" suhdetta ei-biologiseen vanhempaansa voidaan turvata.

Myös eron tullessa lapsen suhde ei-biologiseen vanhempaan säilyy, koska on hyvin todennäköistä, että toinen vanhempi on lapselle biologisen vanhemman ohella läheisin ihminen. Yhteiskunnan antama tuki lapsen läheisille ihmissuhteille on tärkeä viesti kiinteiden ihmissuhteiden tärkeydestä. Lapsen tulevien olosuhteiden tarkistaminen on hyvin tärkeää adoptiotilanteissa. Tärkeintä on lapsen etu. Tällä hetkellä lesbo- tai homoparin sopivuutta adoptiovanhemmiksi ei edes tutkita.

Se, että adoptioon vaaditaan nykyisin heteropariskunta, on vain poliittinen päätös. Se ei siis ole mikään lähtökohta, jos tarkastellaan sitä, että jokin asia on parhaalla mahdollisella tavalla. Poliitikot eivät ole tutkijoita, eivätkä yli-ihmisiä. He tekevät päätöksiä omien tietojensa, arvojensa ja käsitystensä pohjalta - ja toivottavasti seuraavat maailmaa niin paljon, että pysyvät ajan tasalla todellisuuden kanssa. Toivottavasti he kykenevät myös olemaan niin avarakatseisia, että omat ennakkoasenteet eivät ihan kokonaan peitä objektiivisuutta ja kykyä pohtia asioita muutenkin kuin omien tuntemusten valossa.

Hyvin tärkeää lapsen kehittymisessä on, että voi lapsena tuntea kodin olevan maailman turvallisimman paikan ja lähimpien aikuisten rakastavan ja huolehtivan. Sellainen antaa kyvyn luottaa itseensä sellaisena kuin on. Homo- tai lesboperheissä kasvavat lapset saavat vanhemmiltaan saman turvan kuin heteroperheissä kasvavat omiltaan. Hiljakkoin julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan homovanhempien kasvattavat lapset pärjäävät keskimäärin jopa paremmin kuin heterovanhempien kasvattamat.

Homoseksuaalisuus suuntautumisena ei ole lisääntynyt. Seksuaalivähemmistöt ovat ehkä viime vuosina tulleet näkyvämmäksi ja tiedostetummaksi, koska suuntautumista ei ole tarvinnut enää niin visusti kätkeä. Myös ei-heterot parisuhteet ja niinsanotut sateenkaariperheet hyväksytään nykyisin aiempaa paremmin. Suuntautumisen mukainen elämä on tullut useammalle ihmiselle mahdolliseksi. Jos vanhempien seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaisi lapseen, niin miksi sitten heteroperheiden lapsista tulee joskus homoja?

Ihminen ei opi homoksi, eikä tämä ole vieteltävissä homoksi. Eli heteroa ei voi johdatella homoksi, eikä homoa heteroksi. Kyse on siitä, onko ihmisellä mahdollisuus ja tilaisuus elää eheää elämää suuntautumisensa mukaan. Kuten kaikkeen muuhunkin kiusaamiseen. Niin koulussa, työelämässä kuin muutenkin.

Kaikkeen kiusaamiseen vieläpä, liittyi se vasenkätisyyteen, pisamanaamaisuuteen, homoseksuaalisuuteen, koulussa hyvin menestymiseen, punapäisyyteen, jne. Lapset sitä paitsi eivät varmaankaan automaattisesti ajattele, että luokkakaverin kaksi äitiä tai kaksi isää on jotenkin iljettävää. Ennemminkin tällaisissa asioissa on uteliaisuus suurempi juttu. Kyse onkin lähinnä lasten vanhempien asenteista. Kotona kun illalla kerrotaan koulun tapahtumia ja käy selville, että luokalla on homoparin lapsi, niin vanhempien asenteet ja reaktiot vaikuttavat lapsenkin suhtautumiseen jatkossa tähän "erikoisuuteen".

Yllättävää kyllä, monet naiset pelaavat lätkää tai futista, osaavat kalastaa, vaihtaa lampun, nyrkkeillä tai korjata autoa Uimahallissa käynti tietysti on oma juttunsa, mutta eiköhän siihenkin ratkaisuja ole - kuten esimerkiksi urheiluseura, ja siksi toisekseen Eipä taida jokaisen isäkään olla opettanut jälkikasvuaan nyrkkeilemään tai korjaamaan autoa - kun eivät itsekään osaa.

Moniko miestä ei osaa laittaisi ruokaa? Ruoanlaittotaito on ihan "miesten juttu", siinä missä "naistenkin juttu". Perinteisestihän ravintolan keittiössä mieskokki laittaa ruokaa. Eikä pesukoneen käyttö tai silittäminen mikään vaikea homma ole miehellekään.

Ehkä olennaisinta kaikessa tekemisessä on se, että tekee mitä osaa, ja opettelee tarvittaessa välttämättömät asiat. Luutuneista asenteista pääsee eroon unohtamalla heteroseksistisen asenteen "eläköön se pieni ero".

Nykymaailmassa ei pitäisi enää olla sijaa ajatukelle "miesten jutuista" ja "naisten jutuista". Ei väliä, vaikka sen voisi toisin tehdä paremminkin, mutta kun 'se vaan on niin'. Eikö perheessä asiat olisi paras hoitaa siten, että se tekee, kellä on silloin aikaa? Kaiken lisäksi lapset saavat paljon vaikutteita myös kodin ulkopuolelta, joten niitä "miehen malleja" ja "naisen malleja" voi löytyä päiväkodista, koulusta jne.

Lapsi kyllä näkee ajan mittaan, että on muunkinlaista elämää kuin mitä kotona harrastetaan. Joten huolta tuskin tarvitsee mallien puutteesta ottaa. Kyllä täyteen ikään päästessä on ympäröivä maailma ehtinyt näyttää, miten selvitä arjesta. Heteroiden homofobian ja homojen "heterofobian" lähteet ovat varsin toisistaan poikkeavat. Jotkut heterot tuntevat inhoa, kammoa tai pelkoa käsitettä "homo" kohtaan, ilmentävät sitä varauksellisena suhtautumisena, homoksi tiedetyn välttelynä, nimittelynä ja pahimmassa tapauksessa väkivallalla, koska eivät kykene käsittämään homoutta, tuntevat sen uhkaksi omalle maailmanjärjestykselleen ja arvoilleen.

Jotkut sanovat karttavansa homoja siksi, kun arvelevat näiden yrittävän käännyttää heteroja homoiksi. Ehkä taustalla on tiedostamatonta pelkoa sitä kohtaan, että todella joutuisi kyseenalaistamaan oman seksuaalisen suuntautumisensa?

Tosiasia on kuitenkin se, että toista ihmistä ei voi käännyttää vaihtamaan suuntautumistaan. Tuskin kukaan ihastuu toiseen ihmiseen käskystä - tai on ihastumatta. Noissa asioissa liikutaan niin syvästi tunnetasolla, että kaiken on kuitenkin tapahduttava omien korvien välissä.

Edes rankoilla aivopesuilla ei pystytä muuttamaan seksuaalista suuntautumista, korkeintaan tukahduttamaan. Kiinnostavaa ihmistä useimmat haluavat lähestyä tavalla tai toisella - niin heteoiden kuin homojenkin taholla - ja molemmissa tapauksissa erityisesti ilman kumppania olevat. Kiinnostus ei riipu kohteen seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämäkin pätee niin heteroihin kuin homoihin.

Tilastollisesti homoilla on luonnollisesti pienemmät mahdollisuudet törmätä vastakaikua antavaan henkilöön, joten epäonnistuneita lähestymisyrityksiä sattuu todennäköisemmin - ja nuo lähestymisyritykset niin kovin usein tulkitaan "homoksi käännyttämiseksi". Homofobia ei ole lääketieteellisesti ajateltuna "fobia", vaan rasismiin tai seksismiin verrattava ilmiö.

Lääketieteelliseen fobiaan liittyvä pelkotila on niin voimakas, että pelko-oireinen ei pysty sitä hallitsemaan. Homofobiassa kyse on lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä inhosta, vihasta tai pelosta. Usein perustellumpi termi homofobian asemesta olisi heteroseksismi, mutta se sisältää myös vahvan vastakkainasettelun miehisyyden ja naiseuden välillä, mitä homovihamielisyys tai homopelko välttämättä ei sisällä.

Homofobiaa esiintyy yhteiskunnassa mitä erilaisimmissa muodoissa - tavallisesta kansasta virkamiehiin ja päättäjiin asti. Homofobia voi ilmetä homojen tai homoiksi kuviteltujen ihmisten kartteluna, syrjintänä ja pahimmillaan väkivaltana heitä kohtaan. Myös vaikeneminen homoseksuaalisuudesta olemassaolevana asiana on homofobiaa.

Homofobisen ihmisen asenteet ovat usein peräisin niistä yhteisöistä joiden kanssa tämä on tekemisissä. Niin myönteiset kuin kielteisetkin asenteet leviävät helposti. Asenteita saadaan esimerkiksi perhepiiristä etenkin vanhemmilta , ystäviltä, harrastuspiiristä ja työyhteisöstä. Homofobisten asenteiden syntyyn vaikuttaa mm. Homoseksuaalisista ihmisistä ja homoseksuaalisuudesta on kuultu paljon erilaisia stereotyyppisiä näkemyksiä ja mm. Maailma on hyvin heteroseksistinen, mikä on tietysti oletettavaakin.

Maailma on niin heteroajatuksen kyllästämä, ettemme sitä itsekään tiedosta. Kaikki julkinen viestintä on heteronäkökulmasta, mainonta kirkuu heteroseksiä, käytännössä kaikki palvelut on lähtökohtaisesti suunnattu heteroille, joten heteroidentiteetin omakseen kokevalla on aika hyviä samastumiskohteita kovin paljon. Homoilla on tukena lähinnä oma ihmissuhdeverkostonsa, johon on helppo tukeutua - ja silloin voi vaikuttaa, että homot eristyvät omaan "homomaailmaansa".

Välillä tuntuu siltä, että heteroseksistisessä yhteiskunnassa homo pääsee piilostaan kokonaisena ihmisenä vain kyseenalaistamalla heteromaailman - ja jopa hyökkäämällä sen lainalaisuuksia vastaan. Se kyseenalaistaminen jää asenteeksi, ja joskus saattaa tulla esiin "väärissäkin" paikoissa. Tosin moni homoteemainen vuorosana paistaa punaisena huutomerkkinä keskustelussa - vain siksi, kun asia on yhä jonkinlainen tabu.

Heteromaailma usein tulkitsee homoksi tiedetyn ihmisen ihan jokapäiväisen elämän provokaatioksi. Monasti esimerkiksi työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan perheestä, puolisosta, viikonloppusuunnitelmista, matkoista ja elämästä yleensäkin.

Kun homo avaa suunsa puolisostaan ja tämän kanssa tehdystä viikonloppumatkasta, niin jo selän takana puhutaan, että "ei se muusta voi puhua kuin omasta seksuaalisuudestaan", vaikka seksi ei keskustelun aiheena ollutkaan.

Esimerkki armeijasta viikonloppuvapaan jälkeen: Oltiin kaverien kanssa baarissa. Joo, me oltiin kanssa. Missä baarissa te olitte? On itse asiassa aika luonnollista, että samojen asioiden kanssa painiskelevat ihmiset rakentavat verkoston, ovat yhteydessä keskenään, vaihtavat tietoa ja näkemyksiä.

Niin myös seksuaalisten vähemmistöjen asiaa ajavat tahot ovat tehneet. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään salaliitto tai salaseura, vaan ihan avoimesti toimiva verkosto, jonka toimintatavoissa tuskin minkään mittapuun mukaan on huomautettavaa. Toki joissain ääriuskonnollisia oppeja soveltavissa maissa homous katsotaan niin pahaksi asiaksi, että aiheesta on julkisesti vaiettava - rangaistuksen tai jopa hengen uhalla.

Tällöin ainoa keino on toimia "maan alla". Eräät homofobiset tahot esittävät, että homoaktivistit painostavat homoihin negatiivisesti suhtautuvia tahoja uhkauksin, kirjein ja hankkimalla tukea ulkomailta, ja väittävät, että USA: Kristillisen liiton eduskunta-avustaja Antero Laukkanen "paljasti" taanoin muistiossaan homojen kansainvälisen salaliiton, jolla olisi selkeä tavoite - homoseksuaalisuuden yleinen hyväksyntä. Laukkanen puhui homojärjestöjen toimivan hyvin systemaattisesti, ohjelmalla jossa "markkinointialan ihmiset olivat määritelleet vahvuudet, joilla homoasiaa kannattaisi ajaa".

Perinteisen perhekäsityksen romuttaminen tai muuttaminen on tuskin minkään homojen asioita ajavan tahon työlistalla. Sen sijaan homojen ja lesbojen oikeus perustaa perhe - lapsineenkin - on luonnollisesti tärkeä asia ja tavoite. Mutta herää kysymys, mikä sateenkaariperheissä on uhkaksi "perinteiselle" perheelle. Varmaan homojenkin joukosta löytyy kourallinen ihmisiä, joiden mielestä kaikkien muidenkin pitäisi olla homoja - ihan kuin heteroidenkin joukossa on ihmisiä, joiden mielestä kaikkien pitäisi olla heteroita.

Sen sijaan mitään "kaikki homoiksi" -käännytysliikettä tuskin on olemassa. Suomen perustuslaissa todetaan, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Nykyään samaa sukupuolta olevat parit voivat rekisteröidä parisuhteensa, mutta eivät heteroparien tapaan solmia avioliittoa. Ulkoinen adoptio-oikeus ja automaattinen mahdollisuus yhteiseen sukunimeen puuttuu.

Lisäksi erilliset parisuhdeinstituutiot voivat johtaa seksuaalisen suuntautumisen tahdonvastaiseen paljastumiseen, esimerkiksi siviilisäätymerkinnästä julkishallinnon lomakkeissa. Eri aikoina yhteiskunnassa erilaisia ihmisryhmiä ei ole hyväksytty. Heihin on suhtauduttu varauksellisesti ja jopa vihamielisesti. Monet vallitsevista normeista poikkeavat ovat kohdanneet syrjintää ja torjuntaa. Yleensä syynä ovat olleet ennakkoluulot, erilaiset uskomukset ja tiedon puute, eivät järkisyyt.

Esimerkiksi vasenkätisiä ja vasenkätisyyttä on pidetty historian aikana pahana, vasenkätisyyttä jopa paholaisen aikaansaannoksena. Yhteiskuntaa voi vaatia myös suhtautumaan avarakatseisemmin jäseniinsä. Hyväksymisen kynnyskysymyksenä pitäisi olla se, aiheuttaako jonkin asian hyväksyminen laajempaa haittaa kuin hyvää. Suvunjatkamisen "epäonnistuminen" homojen kohdalla niin usein tuntuu olevan perustelu homojen leimaamiseksi sairaiksi tai ainakin luonnon tekemiksi virheiksi.

Otetaanpa käsite "Suvunjatkaminen" käsittelyyn. Kaksi näistä on heteroita, yksi homo tai lesbo. Kaikilla lapsilla on vanhemmilta saadut geenit. Kaksi heterosisarusta mahdollisesti hankkivat lapsia myöhemmin. Kasvattavat lapsensa maailmalle aikanaan.

Suku kuitenkin lisääntyy ja suvun geenit jatkavat taivaltaan. Välillä lapsiperheillä on talous ehkä tiukilla. Vain toinen vanhemmista on töissä, kun lapset ovat pieniä. Mahdollisesti tällä on samaa sukupuolta oleva puolisokin. On varaa jopa käydä matkoilla silloin tällöin. Lisäksi sisarten lapset ovat homopariskunnalle tärkeitä, kuten usein muistakin syistä lapsettomille sukulaisille.

Heterosisaruksille homosisaruksen seksuaalisuus ei ole ollut ongelma ja he ovat hyvissä väleissä. Tällä ei tiukasti perhe-elämään sidotulla homosisaruksella on mahdollisuus tuoda tuliaisia perheellisten sisarusten lapsille matkoiltaan ja syntymäpäiville hankkia leluja tms. Ja ehkä auttaa muutenkin kuin taloudellisesti kuljettamalla lapsia vaikkapa huvipuistoissa. Näin vanhemmat saavat toivottua yhteistä vapaa-aikaakin. Ja perheen kemia pysyy paremmassa kunnossa, kun stressiä on vähemmän.

Lapset pääsevät kasvamaan tasapainoisemmassa ympäristössä. Ja kuten sanottua - suvun geenit jatkavat matkaansa. Luonnonjärjestyksestä ja muusta vastaavasta puhutaessa kannattaisi ehkä miettiä, että mikä loppujen lopuksi on luonnonjärjestys, millainen se on ja kuka sen on suunnitellut. Ennemminkin olisi syytä ajatella, että joskus vastakkaisen sukupuolen kanssa seksiä harrastaessa saattaa käydä niin, että nainen tulee raskaaksi ja syntyy jälkeläisiä. Ei siinä sen kummempaa. Ja näemmä nämä yhtymiset aiheuttavat sen, että maailman väkiluku kasvaa kasvamistaan.

Ne, jotka eivät hanki omia jälkeläisiä, eivät lisäänny. Elävät vain elämänsä - kuka onnellisena, kuka vähemmän onnellisena. Lisääntymisellä, suvunjatkamisella ja näillä asioilla ei ehkä olekaan tarkoitusta ja päämäärää, vaan asiat vain ovat edenneet niin kuin ovat.

Suku vaan jatkuu vailla sen kummempaa ja ihmeellisempää päämäärää. Luonto ei ehkä olekaan tarkoittanut mitään, vaan nykyinen tilanne on syntynyt paremminkin ihmisen luontoon mukautumisen ja sopeutumisen seurauksena. Heteroseksuaalisesti suuntautunut ehkä saa todennäköisemmin jälkeläisiä.

..

: Eroottista seuraa aikuisen homoseksuaaliseen mies kalu

Eroottista seuraa aikuisen homoseksuaaliseen mies kalu Seksiseuraa seinäjoelta seksiseuraa gay espoo
SEX SHOP LAPPEENRANTA HOMOSEKSUAALISEEN RUNKKAUS VIDEO 586
Suomi seksi gay tube mobiili seksi Shemale latex homoseksuaaliseen novellit seksi
Eroottista seuraa aikuisen homoseksuaaliseen mies kalu Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet. Suuntautumisen mukainen elämä on tullut useammalle ihmiselle mahdolliseksi. Se on vaikuttanut ihmissuhteeseen ja minun on ollut sen jälkeen vaikea lähestyä tätä ihmistä. Miten hukassa oman päänsä kanssa voi olla? Varmasti suurin osa homoistakin on "mattimeikäläisiä" - pukeutuvat, ovat ja elävät ihan samalla tavoin kuin "harmaa massa". Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v.

Eroottista seuraa aikuisen homoseksuaaliseen mies kalu

Olen ollut aktiivis-passiivisessa seuranhaussa lähinnä verkossa ja erilaisissa apeissa vuotiaasta lähtien, jolloin sain myös ensimmäiset seksikokemukseni. Olen harrastanut seksiä kymmenisen eri jätkän kanssa. Poikaystävää en ole ikinä löytänyt suurista haaveiluista huolimatta, ja vain kerran on ollut edes lähellä. Sekin on painanut mieltäni, mutta eniten minua on viime aikoina huolestuttanut seksi, ja tarkemmin sen toimimattomuus.

Nautin suuresti masturboinnista ja teen sitä n. Tyylikseni on vakiintunut maata vatsalleen sängyllä tyynyä ikään kuin "tukena" tai korokkeena käyttäen.

Joskus pelaan vain mielikuvilla, joskus katselen pornoa ja joskus etsin Instagramista komeita jätkiä. Seksi muiden kanssa ei kuitenkaan pelaa. Havahduin tilanteeseen, kun tuo aiemmin mainitsemani potentiaalinen seurustelukumppani lopetti, ja osittain mielestäni sen takia että minulla lerpahti ekalla kerrallamme. Tiedän kyllä, että se ei ole mikään peruste suhteen lopettamiselle, mutta lähdin miettimään laajemmin, ja tajusin että minulla on ollut laukeamisongelmia oikeastaan lähes joka kerta.

Ihan alussa olen hyvin mukana ja innostus on suuri, mutta semmoinen kymmenisen minuuttia riittää ja seisokki laskee. Olen jutellut tästä muun muassa lääkärin kanssa ja parissa tukichatissa, mutta vastausta tai tukea ei oikein ole löytynyt.

Parin lääkärin mielestä mitään fyysistä ongelmaa ei ole, jos masturbointi onnistuu - ja luotan ilman muuta lääketieteen ammattilaisiin. Mitään tutkimuksia yms ei kuitenkaan ole tehty, vaan pelkkiä pikakeskusteluja.

Diagnoosi on ollut jännittäminen seksitilanteessa. En ole itse tunnistanut tällaista, joten en kyllä kykene sitä kontrolloimaankaan jos sellaista oikeasti on. Tämä on saanut minut epäilemään monta vuotta varmana pitämääni seksuaalisuuttani, koska muutakaan ei ole löytynyt ja ratkaisukeskeisen eläinlajin edustajana haluan korjata ongelman, joka rajoittaa ihmissuhteitani.

En kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni harrastamaan seksiä naisen kanssa, ja seurustelukin tuntuu epäluontevalta, ehkä vähän inhottavaltakin.

Olen pohtinut myös mahdollisuutta aseksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sekään ei mielestäni ihan toimi, sillä minä kuitenkin haluaisin seksiä miehen kanssa - tai ainakin haluaisin oppia nauttimaan siitä. Seksi itsessään ei siis ole vastenmielistä, päinvastoin. Mainitsin masturbointitekniikkani ylempänä sen takia, että minulla on ollut vaikeuksia masturboinnissa suuren yleisön ilmeisesti suosimalla tyylillä eli tuolissa röhnöttäen kädellä edestakaista liikettä tehden, jolloin seisokin saaminen on siis vaikeaa.

Syytä en ole keksinyt. Haluaisin oppia ymmärtämään itseäni paremmin, nauttimaan seksistä ja vaikka jotakin luettavaa pohdinnan tueksi. Ja miksei myös kuuta taivaalta. Minulla on vähän heikkoja kokemuksia kaveripiirin kautta psykologeista, terapeuteista yms mutta en näe minulla olevan varaa sulkea sentyyppistäkään pois. Mihinkään homopoikien itkukeskustelukerhoihin en kuitenkaan ole lähdössä.

Asun kehyskunnassa isohkon kaupungin vieressä. Miten minun heterona tulee suhtautua häneen? Olemme 60 pari lapsia emme saaneet. Hän ei hyväksynyt vierasta auttajana sänkyymme. Olisin antanut mahdollisuuden tällaiseen toteutukseen. Vieraita olisi ollut jotka olisivat auttaneet tässä meitä.

Niin monta kertaa, kuin vaan olisi ollut mahdollista vieras olisi saanut antaa vaimolleni hyvää. Olen 67 v nainen olenko epänormaali, kun haluan seksiä nuorilta miehiltä. Olen ollut muutaman kanssa ja seksi on ollut hyvää. Haluan seksiä 3 kertaa päivässä. Vaikka olen tämän ikäinen niin, hormonit hyrrää. Kun Saan seksiä, olen pirteä , nukun hyvin ja jaksan paremmin. Minua hävettää seksuaalisuuteni, mutta en voi sille mitään. Ja Olen Koukussa Pornoon Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat.

Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan.

Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä.

Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä. Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa.

Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa.

Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen? Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni.

Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi. En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä. Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia.

En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä. En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa. Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim.

Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin? Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi. Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja ja jopa seksuaalista häirintää. Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille.

Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla. Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen. Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt. Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin.

Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin. Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni? Ja jos kyllä, niin miten? En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa. Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi.

Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero. Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle. Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani. Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää. Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä.

Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa. Mutta tyttöjä voisin pussata aina: Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno.

Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa. Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia. Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni.

Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa. Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa.

Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali? Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella.

Niin — en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt. Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia.

En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä. Joskus nuorena, vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan.

Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena.

Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa.

Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä". Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin? Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia? Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc.

Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali. Se ei vain kiinnostanut. Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä vuotiaana normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa. Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc.

Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa. Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet. Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää.

Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää.. Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle huom. Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää. Oon 13v ja no: Oon ollu ihastunut pelkästään poikiin.

Mutta tuntuu että tykkään myös tytöistä. Ja sit on vielä se että ajatus seksistä kummankaan tyttöjen tai poikien kanssa ei tunnu oikeelta. Ja silloinhan olisin periaatteessa aseksuaali. Mutta sitten kuitenkin tunnen jonkunlaista vetoa sekä tyttöihin että poikiin. Sitä vois kuvailla niin että oon kiinnostunut sekä tytöistä että pojista vyötäröstä ylöspäin.

Oonko silloin aseksuaali vai jotain siltä väliltä? Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit. Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla.

Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen Lue vastaus. En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa.

Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen. Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä.

Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin.

Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa. Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi. Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa.

Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset.

Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa.

Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta. Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi.

Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin. Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani.

En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista. Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana. Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä?

Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä? Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä.

Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu.

Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen. Hei, Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen. Elämä on ollut kovaa, vaikkakin nyt 10 vuotta olen ollut vakisuhteessa ja meillä on kaksi lastakin. Mut yritettiin raiskata kun olin 18v, 20 vuotiaana jouduin raiskauksen uhriksi ja sen jälkeen ollut lähinnä seksuaalista ahdistelua mm.

Nykyään en enää osaa nauttia ns. Kiihotun alistumisesta ja raiskausfantasiat pyörii mielessä. Välillä toivon, että seksuaalinen häirintä menisi pidemmälle. Toivon, että mua vahingoitettaisiin samalla. En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on? Luulisi, että normaalisti ihminen ahdistuu ja pakenee tilanteita, mutta mulla on päinvastoin.

Mies on ottanut kovempia otteita käyttöön mm. Pää ihan sekaisin, mikä mun on?! Hei Olen vuotias mies ja pääsin naisen kanssa harrastamaan seksiä ensimmäisen kerran vasta hetki sitten. Kyseessä on siis ensimmäinen seksikokemukseni ylipäätänsä. Minun on vaikea saada erektiota ja uskon, että se johtuu siitä, että en meinaa kiihottua kunnolla. Minulla on myös fetissi, jota olen toteuttanut itseni kanssa "runkkaamalla" useita vuosia.

Nyt pelkoni on se, että tämä fetissi on mennyt niin pitkälle, että normaalissa seksuaalisessa yhteydessä en enää kiihotu kunnolla.

Onko tähän jotakin ratkaisua, jotta pystyisin kiihottumaan paremmin ns. Koen, että tämä tulee vaikuttamaan minun elämän laatuun todella negatiivisesti ja samalla vaikeuttaa kumppanin etsintää ja valintaa, koska käytännössä siinä pitäisi mennä fetismi edellä. Itse fetismin kanssa olen sinut. Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään.

Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä. Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa. En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään. Sain vanhempana jotain kolme vuotta sitten?

Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa. Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui. Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit. Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin: Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla. Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen.

Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali.

Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna. Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika. Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan.

Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta. Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista. Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella.

Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä. Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo.

Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika.

Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö. Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti". Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata.

Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä. Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat.

Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa. Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi.

En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa. Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta. Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa. Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi.

On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen".

Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle. Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole. Mutta "miehekäs" menee jo yli. Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain? Olen jonkin verran yli kolmikymppinen cis-nainen, joka vielä pari vuotta sitten luuli olevansa ihan perus-hetero.

Termin 'aromanttinen' kuulin muutama vuosi sitten ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei aluksi tuntunut liittyvän minuun. Sitten googlasin sen ja yht'äkkiä ne määritelmät osuivatkin aika hyvin.

Olen kyllä ollut elämäni aikana ihastunut, mutta ne ihastukset ovat olleet lähinnä sellaisia "Haluan olla tuon ihmisen lähellä ja halia ja sellaista" -tyyppisiä. Esimerkiksi suutelu ei suoranaisesti ällötä, mutta ei ole myöskään sellaista, mitä ihastusteni kanssa erityisesti haluaisin tehdä.

Samoin olen huomannut, että minulla hyvin harvoin on toivetta siitä, että ihastukseeni vastataan. Itse asiassa se ajatus hieman ahdistaa. Edellisen kerran olin ihastunut vuonna En koe olleeni koskaan rakastunut. Nykyään lähimmäs ihastumisen tunnetta pääsen lukiessani rakkausromaania tai katsoessani romanttista elokuvaa. Itse tosin en osaisi kirjoittaa rakkaustarinaa, koska en oikein ymmärrä, mitä siinä tapahtuu.

Seksuaalista suuntautumistani olen alkanut pohtia tämän vuoden alussa. Aikaisemmin en ole edes pahemmin ajatellut asiaa, tai siis olen pitänyt itsestään selvänä, että olen heteroseksuaali, koska kiihotun ja masturboin, sekä olen myös halunnut harrastaa seksiä jopa tietyn ihmisen kanssa ehkä noin kolmisen kertaa elämässäni. Siis kunnes olemme aloittaneet. Saatan olla hyvinkin kiihottunut ennen ensimmäistä kosketusta, mutta minulle tunnelma jotenkin aina lässähtää, mitä lähemmäs yhdyntää mennään.

Se ei ole epämiellyttävää eikä kivuliasta eikä mitään, mutta en myöskään saa siitä yhtään nautintoa teini-ikäisenä, ennen kuin vuotiaana menetin neitsyyteni, muistaakseni nautin suutelusta ja vaatteiden päältä koskettelusta paljonkin ja nimenomaan seksuaalisesti.

Ja kun ajattelen esimerkiksi seksuaalifantasioita, joita minulla on ollut tai yrittänyt olla , niin yleensä en ole itse millään tavoin osallisena, vaan ne ovat sellaisia romaani-tyyppisiä kohtauksia. Jos koetan kuvitella itseni siihen, niin alan nopeasti fantasioimaan selkähieronnasta eikä siihen enää liity mitään seksuaalista, eikä fantasian muuttuminen ole tietoisesti tehtyä.

Tämä siis jo paljon ennen kuin edes tiesin aseksuaalisuudesta. Minulla ei myöskään ole mitään negatiivisia tunteita seksiä kohtaan, enkä ole seksuaalisesti epävarma. Olen nyt vajaa puoli vuotta kategorisoinut itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi tarkemmat kategoriat, joihin olen päätynyt, ovat lithromanttinen autokrossiseksuaali, mutta en oikein koe niille sen suurempaa tarvetta. Mietinkin nyt, että onko minulla oikeutta siihen.

Uskoisin kuitenkin kokeneeni seksuaalista vetoa ihmisiin, mutta siitä on vuosia, kun se tunne olisi kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Mietin kuitenkin, että onko tämä itseaiheutettua. Siis, että olenko jotenkin itse päässäni kehittänyt nämä reaktiot jotenkin suojellakseni itseäni esim.

Pitkään luulin, että tämä kaikki johtuu masennuksesta tai masennuslääkityksestä, mutta nyt olen ollut terve ja lääkkeetön jo vuoden, eikä tilanne ole muuttunut. Ainoa muutos on ollut helpotus, kun aloin määrittelemään itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi. Hei olen 27 vuotias mies. Tykkään pukeutua naisten leveälahkeisiin treenihousuihin.

Käytän niitä julkisesti ja myös itsetyydytyksessä. Onko se normaalia että kiihottuu kyseisistä housuista tosi paljon varsinki materiaalista? Hei olen kohta parikymppinen nuori nainen, minulla on ollut kaksi vakavaa parin vuoden suhdetta sekä useita lyhyempiä suhteita miesten kanssa.

Olen aina ollut kiinnostunut miehistä ja ollut ihastunut sekä rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen sekä pitänyt itseäni täysin heterona. Kuitenkin jostain syystä varsinkin seksin aikana alan miettimään naisia ja joskus edellisen kumppanin kanssa katsoimme aikuisviihdettä ja halusin aina katsoa lähes poikkeuksetta pelkkiä naisia, puhuimme myös miehen kanssa useasti, kuinka kiihottavaa olisi, jos toinen nainen harrastaisi kanssamme seksiä, ajatukset olivat hyvin kiihottavia.

Tämän lisäksi naisten kuvat aiheuttavat usein kihelmöinnin tunteen ja saa minut hyvin hämilleen. Viime aikoina löysin myös sosiaalisesta mediasta erään naisen jonka kuvia selailin ja tykkäilin ja hän tykkäili takaisin ja kuvat jollain tapaa kiihottivat ja kiinnostivat minua. Olen miettinyt monesti pitäisikö minun ottaa tähän naiseen yhteyttä.

Asia vaivaa, sillä olen aina tuntenut itseni heteroksi mutta jostain kumman syystä, kun katson esimerkiksi naisen kroppakuvaa se aiheuttaa kihelmöintiä, kun taas miehen kuvaa katsoessa ei herätä juurikaan mitään tunteita. Olen miettinyt, jos kokeilisin miltä naisen kanssa tuntuisi ja saisin ehkä asiaan jonkinlaisen vastauksen. Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin.

Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään. Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani. En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia.

Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista Haluaisin saada asiallista tietoa fetisismistä. Tämä tiedontarpeeni on herännyt nykyisessä seurustelusuhteessani, jossa kumppanillani on parikin erilaista fetissiä.

Sinänsä fetissit ovat minulle ihan ok ja kiinnostaviakin, joskin omakohtaisesti outoja. Eniten hämmentää se, miten haltioissaan kumppanini saattaa tarkastella sitä kehonosaa minussa, joka on hänen fetissinsä. Tavallaan se tuntuu imartelevalta, sillä kumppanini selvästi pitää ja nauttii siitä. Toisaalta huomaan välillä kokevani oloni hieman vaivautuneeksi, sillä hetkellisesti saatan tuntea, ettei minulla henkilönä ole siinä tilanteessa väliä, vain sillä kehonosallani.

Olen jonkin verran fetisseistä lukenut netistä, mutta mielelläni kuulisin lisää tai ottaisin vastaan asiallisia linkkejä. Mietityttää myös se, mistä fetissit saavat alkunsa? Tervehdys, Kirjoitan teille saadakseni neuvoja tilanteeseen johon olen joutunut avovaimoni kanssa. Olen 50v mies, ei omia lapsia, avovaimollani on kaksi, toinen on jo muuttanut kotoa. Olemme seurustelleet 16 vuotta.

Olen jo kauan pitänyt siitä, kun naiset käyttävät seksikkäitä alusasuja niin kuin sukkanauhat, korsetit jne. Noin 10 vuotta sitten kiinnostuin myös ns. Vähän myöhemmin kiinnostuin myös latex alusasuista. Avovaimoni ei ollut kiinnostunut käyttämään sellaisia, hänen mielestään ne olivat vastenmielisiä, hänen mukaan en rakastelisi hänen kanssaan vaan niiden alusasujen kanssa.

Olin kuitenkin niin kiinnostunut niistä että ostin niitä itselleni. Pidin niitä salaa, kun ketään ei ollut kotona, ja masturboin, tuntui todella kiihottavalta pukea ne päälle. En ole kuitenkaan kiinnostunut pitämään naisten vaatteita muuten kuin seksin tai masturboinnin aikana. Meni muutama vuosi ja avovaimoni suostui siihen, että minä pidän näitä naisten alushousuja päällä kun rakastelimme, ei joka kerta, enkä itse myöskään halunnut joka kerta pitää niitä.

Oli todella kiihottavaa pukea ne päälle ennen rakastelua, sydän löi nopeasti, kädet tärisivät. Kun käytin näitä asuja yksin, en saanut yhtä kiihkeätä tunnelmaa. Suosikkini ovat yhdet kumihousut penisputkella, pitkän neuvottelun jälkeen avovaimo suostui siihen, että käytän niitä seksin aikana.

Tuntuu todella hyvältä rakastella ne päällä, tunsin orgasmin tulevan monta minuuttia ennen kuin laukean. Nyt kuitenkin asiat ovat jostain syystä muuttunet. Avovaimoni haluaa, että poltan kaikki alusasuni, tai muutan omaan asuntoon ja puen ne seksinuken päälle ja rakastelen sitä.

En haluaisi, että suhteemme loppuu tällaisen asian takia, mutta mikä neuvoksi, en myöskään haluasi luopua alusasuharrastuksestani. Voiko tällaisien fetissin saada loppumaan jollain tavalla, miten voisin päästä siitä irti? Onko jotain hyviä neuvoja tällaiseen ongelmaan? Kumihousuja olen käyttänyt vain 3 tai 4 kertaa. Harrastamme seksiä verrattain usein, hyvinä aikoina joka päivä, yleensä joka toinen, jos menee yli viikko ilman, silloin on jotain tapahtunut, esim.

Olen mies, ja tykkään kauheasti naisten farkuista, jostain syystä onlyn farkut kiihottavat, ja omistan itsekkin muutamia, olenko transvestiitti? Eli siis oon vuotias tyttö ja mulla on pieni ongelma. Noin vuoden ajan oon pitäny homopornon kiihottavana ja heteropornoon vaan oksettava ajatus. Aina kun nään kaks poikaa suutelemassa niin en voi muuta ku kattoa söpöä pari, mutta sitten kun nään tytön ja pojan suutelemassa niin mua alkaa oksettaa enkä haluu koskaan mietii suutelevani ketään.

Mulla ei oo mitään hajua mitä mun pitäis tehä tän asian kaa tulevaisuudessa Lue vastaus. En ole koskaan seurustellut, en harrastanut seksiä enkä edes masturboi. Olen siis pesunkestävä aseksuaali. Asia valkeni minulle vasta noin neljä vuotta sitten. Siihen asti vain elelin miettimättä koko asiaa.

Ajoittain tunnen pientä kiihottumista, mutta niin vähän ja hetken aikaa ettei se johda mihinkään. Naisia en ole lähestynyt pitkään aikaan. Olen asian kanssa aika hyvin sinut, mutta toisinaan mietityttää, että olisiko jotain tehtävissä, koska haluaisin haluta ja jotenkin tuntuu siltä, että minusta voisi seksuaalisuutta löytyäkin.

Onko olemassa mitään "keinoja" asian korjaamiseksi? Onko aseksuaaleja koskaan "parannettu"? Olen 18 opiskelija ja tunnen olevani hukassa kaike shaiban keskellä. Aloitin kolmevuotta sitten opiskelut ja siihen asti olin kuvitellut olevani hetero koska en ollut kiinnittänyt huomiotani naisiin.

Aloitettuani koulun, huomasin jotain viehättävää uudessa luokkatoverissani. Yritin aluksi vältellä sitä tunnetta ja myöskin sitä kautta sitä tyttöä. Noh toisena vuonna hänet siirrettiin samaan soluun missä minä asuin ja huomasin välttelyn olevan vielä vaikeampaa. Mietin jossain kohtaa lopetettavani koulun käynnin, koska jo ennen koulun aloittamista perheelläni oli ongelmia. Yritin jatkaa koulun käyntiä ja tapasin pojan, johon rakastuin.

Hän ei ollut kummoisen näköinen, mutta hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Noh noin kuukauden seurustelun jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olisin halunnut suhteelta. Hän alkoi pyytämään minua antamaan hänelle seksiä. Olen erittäin mielyttämishaluinen ihminen. Suostuin siihen koska en halunnut silloin menettää häntä. Ekan kerran jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olin valmis antamaan. Mutta koska pelkäsin yksin jäämistä niin paljon, suostuin sänkyyn hänen kanssaan toisen kerran.

Sen kerran jälkeen kului pari päivää ja kolmannen päivän jälkeen hän lähetti viestin, jossa hän sanoi, etten ollut hänelle riittävä. Tunsin oloni riittämättömäksi ja mietin entistä enemmän lopettamista. Siinä vaiheessa tunnustin sille tytölle pitäväni naisista.

Koulunkäynti sai minut miettimään asioita uudelleen. En usko ikinä pystyväni sanomaan olevani lesbo. Parhain sana tähän on bi- seksuaali mutta miettiessäni tuota sanaa, ajatukseeni tulee heti mietteenä seksi. Seksi itsessään tuntuu erittäin inhottavalta ja kun sitä kokeilin eksäni kanssa, en itse siitä niinkään osannut nauttia.

Olen miettinyt voinko sanoa itseäni aseksuaaliseksi bi- seksuaaliksi, koska romanttisella tasolla haluan kokemuksen molemmilta mutta en halua seksuaalista kokemusta kummastakaan. Tunnen olevani hukassa enkä tiedä enää mitä tehdä. Tunnen olevani luovuttaja Lue vastaus. En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä harrastanut seksiä. Olen varsin tunteellinen ihminen, joten suhteen fyysistä puolta ajatellessani parisuhdekin saattaa tuntua ahdistavalta. Voisiko aseksuaalisuus johtua mahdollisesti omasta epävarmuudesta tai itseinhosta omaa kehoa kohtaan?

Seksi vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta, mutta ajatellessani itseni siihen kohdalle koen sen kuvottavaksi. Alastomuus on minulle epämiellyttävä asia, enkä kiihotu siitä. Alastomat ihmiset eivät ole mielestäni hyvännäköisiä, vain enemmänkin ällöttäviä. En uskalla puhua muille asiasta, koska pelkäisin että minua pidettäisiin lapsellisena tai naiivina.

Voisin kuvitella itseni helposti romanttiseen suhteeseen sekä miehen että naisen kanssa, ja minulle läheisyys on miellyttävä asia mutta vain omilla ehdoillani, enkä aina voi vaikuttaa siihen, jos tilanne saakin minut ahdistumaan. Ajatus joistain seksuaalisista tilanteista voi olla mielestäni mielenkiintoinen, mutta samalla ajatus saattaa ahdistaa.

Toisinaan tuntuu, että minussa on jotakin vikana. En uskalla määrittää itseäni aseksuaaliksi, sillä ajattelen, että ehkä tämä on vain vaihe ja myöhemmin kasvan 'normaaliksi' niin kuin muut. Tämä epävarmuus on jatkuva rasite, ja haluaisin vain olla varma itsestäni. Luulen kuitenkin, että joudun odottamaan pari vuotta ennen kuin saan tietää olenko varmasti aseksuaali. Saatan pitää ihmistä fyysisesti viehättävänä, mutten ajattele ketään seksikkäänä. Voinko olla aseksuaali kaikesta tästä huolimatta?

Pelkään tulla ulos kaapista, jos myöhemmin toteankin, että olen seksuaali, mutten kuitenkaan kestä epävarmuutta. Mitä voisin tehdä asialle?

Olen ollut jo muutaman vuoden onnellisesti naimisissa mieheni kanssa. Mieheni on aina ollut ainutlaatuinen ja täydellinen silmissäni ja jo suhteen alkuvaiheessa vakuutti minulle, että on erilainen kuin muut miehet, koska tiesi että suhtaudun miehiin epäillen enkä luottanut miehiin omien huonojen kokemusten perusteella. Siinä sitten mentiin naimisiin parin vuoden seurustelun jälkeen ja nyt oltu jo muutama vuosi ERITTÄIN onnellisesti naimisissa ja alettu lapsia suunnittelemaan kunnes mieheni tiputti maailmani romuttavan pommin niskaani.

Sain tietää tästä, koska jostain syystä tunsin voimakasta tarvetta kysyä asiasta. Ennen minua hän silloin v on tuntenut vetoa alaikäisiin tyttöihin, kuulemma yläasteikäisiin.

Ajatus tyttöjen ulkonäöstä ja viattomuudesta on kiehtonut. Ei koskaan ole tehnyt mitään, esimerkiksi katsonut lapsi pornoa tai lähestynyt alaikäisiä, koska on aina tiennyt asian vakavuuden, mutta ajatuksen tasolla silti ollaan oltu. Minulle tämä on automaattinen pedofiilin leimaus! Kuulemma tunne on täysin kadonnut minut tavattuaan. Ja kuulemma hän pystyy olemaan varma ettei sellaisia ajatuksia enää ikinä tule.

Tiedän, ettei suhteemme tule enää ikinä olemaan samanlainen, mutta miksi silti tuntuu niin vaikealta luopua ihmisestä jonka vuoksi olisi ollut valmis kuolemaan ja rakkaus on ollut elämää suurempaa ja taianomaista? Onko miehillä tuollaiset asiat normaaleita?

Tarvitseeko minun hävetä itseäni jos valitsen jatkaa avioliitossani? Mitään rikosta ei siis ikinä ole tapahtunut ja tiedän, ettei ikinä tulisi tapahtumaankaan, koska tiedän mieheni olevan järkevä ihminen joka erottaa oikean väärästä. En pysty kertomaan kenellekään asiasta ja tarvitsen kipeästi jonkun mielipiteen, että pystyn tekemään joitakin päätöksiä tulevan suhteen.

Tällä hetkellä olen täysin hukassa ja avuton. Kolme kuukautta sitä kesti, kuhertelua ja ihanaa yhdessä olemista, niin että mukana oli seksiä ja muita seksuaalisuuden näyttäytymisiä, mutta sitten se alkoi kadota.

Pikkuhiljaa väli oli joka toinen viikko, joka kolmas viikko kun oli lähintä mahdollista seksuaalista kanssakäymistä. Lopulta saattoi mennä kuukausi, että oli sitä. Kamppailemme sen kanssa, ettei kumppanini tiedä mitä hänen seksuaalisuutensa on, kuitenkin identifioituu tällä hetkellä aseksuaaliksi, koska häntä ei seksuaalisuus mitenkään tunnu kiinnostavan, saati seksi tai pussailu.

Vaikka hänellä on vaikeaa, on silti minun, toisen osapuolen, vaikea ymmärtää ja jaksaa tätä tilannetta. Kaipaisin aivan hirveästi vertaistukea joltain toiselta henkilöltä, jolla on sama kuin meillä: Asia on mennyt jo sen verran pahaksi, että se on vahingoittanut omaa itsetuntoani, sillä kamppailen sen kanssa, olenko itse tarpeeksi haluttava, teenkö jotain väärin, olenko väärä henkilö hänelle - hän kyllä herättää minussa niin hirveästi seksuaalisia tuntemuksia, ettei mitään jakoa.

Haluaisin kokea olevani haluttu, että muhun kosketaan ja että seksi olisi normaali osa parisuhdettamme. Itken aiheen tiimoilta lähes viikoittain, joskus monta päivää peräkkäin, sillä tämä tilanne on todella turhauttava, vastapuoli ei puhu aiheesta vaan lukkiutuu ja itse selitän monologeja siitä miltä tuntuu.

Olen miettinyt, että voisinko saada tarvittavat stressinhelpotukset muualta, mutta en oikeastaan haluaisi ketään muuta kuin kumppania. Tai jonkun ohjenuoran jota käyttää, ettei tarvitse aina itkeä ja pahoittaa mieltään, kun tulee pakit. Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin.

Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella. Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi. Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut. Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään?

Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa.

Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa. Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen.

Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno. En ole varma olenko hetero vai bi. Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta? Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä.

Nämä kysymykset ovat häirinneet minua jo jonkin aikaa, vaikka en totta puhuen ole vielä edes aloittanut seksielämää. Netistäkin löytyy aika vähän tietoa ehkäisystä ja sen tarpeesta naisten välisessä seksissä. Joillain nettisivuilla neuvottiin käyttämään kumihanskoja seksin aikana, mutta tämä kuulostaa jo vähän liioittelulta? Ja täytyisikö miestenkin sitten käyttää ehkäisyä sormettaessaan naista tai antaessaan suuseksiä?

Kuitenkin, olen huolissani seksitaudeista ja ennakkokäsitykseni on, että naiset eivät yleensä käytä ehkäisyä keskenään. Erityisesti pelkään hiviä, vaikka olen lukenut että sen tarttuminen naisten välillä on melko epätodennäköistä. Kuinka suuri riski siis erilaisten tautien tarttumiseen on lesboseksissä, ja kuinka niiltä tulisi suojautua? Kuinka ehdottaa ehkäisyn käyttämistä seksipartnerille "pilaamatta tunnelmaa"? Ovatko "yhden yön jutut" vaarallisia?

Onko lesboilla ja bi-naisilla sitten enemmän tauteja kuin heteroilla? Milloin tulisi mennä testeihin? Ja vielä pari aiheeseen ehkä suoraan liittymätöntä kysymystä: Suutelin tuntemattoman naisen kanssa, joka sanoi käyttävänsä huumeita. Ei kai tässä voi olla riskiä hiv-tartuntaan? Lisäksi mietin, voiko huuliherpeksestä kärsivä nainen tartuttaa masturboidessa herpeksen omiin sukuelimiinsä, ja miten tätä voisi ehkäistä? Toivottavasti nämä kysymykset kuuluvat tämän palstan aihepiiriin.

Miettiessäni niitä on koko ajatus seksistä alkanut tuntumaan vaaralliselta ja pelottavalta, ja toivon että voisin harrastaa sitä mahdollisimman huolettomana, sitten kun sen aika koittaa. Hei mä oon poika. Tosin mulla on tytön vartalo.

Ihmiset yleensä pitää mua poikana, koska mä näytän pojalta, mulla on siilitukka ja mä käytän poikien vaatteita ja mun rinnat on onneksi niin pienet ettei ne näy paidan alta vaikken bindereitä käytäkään.

Mä tykkään korjata autoja ja hitsata ja rakentaa ja laskea matikkaa rekkakuskin koulutuksen oon saanu ja nyt opiskelen insinööriksi ja urheilla ja metsähommista tykkään kans mutta mua ei kiinnosta perinteiset naisten työt enkä mä ajattele itseäni naisena. Mä en tunne olevani nainen, mä en samaista itseäni naisiin, mä olen poika. Jos joku sanoo mua naiseksi niin se ei tunnu hyvältä, mun tekis heti mieli älähtää et älä sano mua siksi, mutta jos joku sanoo mua pojaksi tai nuoreksi mieheksi, niin se on kivaa, se tuntuu jotenki oikeelta.

Mä olisin halunnu syntyä pojaksi. Mulla oli jo pentuna aina poikien vaatteet ja lyhyehkö tukka ja leikin veljen kanssa autoilla, traktoreilla, legoilla, aseilla ym. Roolileikeissä mä olin aina poika. Ala-asteikäisenä mua luultiin toisinaan pojaksi enkä mä sitä silloinkaan moittinu. Yläasteikäisenä mä näytin tytöltä, semmoselta urheilijatytöltä, mulla oli aina ponnari ja lenkkarit, mä olin kai lähinnä niinku poikatyttö, mutta kyllä mut tytöksi tunnisti vaikka olikin poikien vaatteet ja hokkareilla luistelin.

Murrosiän jälkeen mä olin taas enemmän pojan kuin tytön näköinen ja autohommat rupes kiinnostaan enemmänki ja tuntuu että vuosi vuodelta mä oon aina vaan poikamaisempi jossain vaiheessa rupesin käyttään miesten boxereitakin koska musta ei tuntunu luontevalta pitää naisten omia enkä mä usko, että musta koskaan naisellista naista tulee, en mä edes haluaisi olla sellainen.

Mä en oo ikinä meikannu tai lakannu kynsiä tai käyttäny koruja tai naisten vaatteita paitsi ehkä pari ekaa vuotta kun en vielä ite voinu valita vaatetusta.. Mä en oo tuntenu kuuluvani mihinkään tyttöryhmään, mä tunsin aina itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja erilaiseksi vaikka en tiennytkään et millä tavalla erilaiseksi.

Nykyään mulla on yksi naispuolinen kaveri ja muut on miehiä. Mä tunnen kuitenki vetoa miehiin, oon aina ihastunu itseäni vanhempiin miehiin enkä kertaakaan kehenkään naiseen. En mä pidä itseäni homona koska mä tykkään heteromiehistä ja mulla on naisen vartalo eli jos mä seurustelisin joskus semmosen kanssa tosin en tiedä voiko ketään ikinä kiinnostaa tämmönen sekopää niin ihan normaali? En mä tiedä mitä tehdä. Joskus mä ajattelen että jos mä olisin syntyny pojaksi niin mä varmaan tykkäisin tytöistä mutten mä tiedä olisinko muuten niin kovin erilainen.

Mutta ei musta voi ikinä tulla oikeaa poikaa. Se on niin raastavaa tuskaa ettei siihen ole edes sanoja keksitty eikä numerot riitä. Joskus kun mä herään aamulla niin mä ajattelen että mä oon Timi ja että mulla on pojan vartalo ja mä istun sängyn reunalla ja kuvittelen että mä oon oikeesti poika ja meen kylppäriin Batman- pyjamapaita päällä ja kuvittelen että mulla on rintakarvoja sen alla eikä rintoja ja boxerit jalassa ja "ajan" partaa eli leikin vaan sen koneen kanssa koska eihän mulla parta kasva vaikka mä haluaisin että se kasvaisi ja mä haluaisin olla poika hei mä olisin halunnu syntyä pojaksiiiiiiiii!!!!!!

Ehkä se vähän helpottaa sitä sairasta tuskaa jolle ei kuitenkaan voi tehdä mitään kun on vaan oma itsensä eikä yritä väkisin olla nainen, kun kattoo peiliin ja näkee siinä lyhyttukkaisen pojan jolla on autopaita ja miesten farkut ja voi esiintyä poikana eikä rinnat oo suuret mä en tiedä mitä mä tekisin jos ne olis isot tulisin varmaan höperöksi ja suurin kehu mitä mulle voi "naisena" sanoa on se kun jotku on eka luullu pojaksi ja sitten kun ne on kuullu mun nimen niin ne on ollu niin ällistyneitä ettei ne oo sanonu hetkeen mitään eikä ne oo meinannu millään uskoa etten mä ole poika ja sitten ne on lopulta sanonu että sähän oot ihan pojan näköinen ja sulla on tommoset vaatteetkin ja sähän käyttäydyt ku poika, et sä voi millään mikään tyttö olla.

Kerran jotku sanoi mulle niin ja vähänkö se tuntui mah-ta-val-ta. Yks isän kaveri, joka meillä joskus kävi, kysyi multa aina että ootsä ny Jenni vai Ville ja kun mä sanoin et Jenni niin se vaan nauroi ja sanoi et ihan samannäköisiä ootte. Semmoset kommentit on kivoja. Joo on kivaa leikkiä poikaa. Mä oon leikkinyt niin kauan -mitäs sitten kun leikit loppuu. Todellisuus paiskaa aika kovaa välillä. Mitähän tässä olisi tehtävissä vai onko mitään?

Olen vuotias nainen ja jo pitkään identifioitunut biksi. En ole kuitenkaan liiemmin tuonut suhtautumistani esille. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että pyrin suhteisiin vain miesten kanssa, koska niin on helpompi; tämä kuulostanee setalaisten korvaan rajoittuneelta ja niin se onkin, mutta omassa tuttavapiirissäni päätös on mielestäni ymmärrettävä.

Olen kyllä kysyttäessä vastannut aina rehellisesti ja muutaman läheisen kanssa saanut purkaa tuntojani enemmän. Viime aikoina olo on ollut levoton ja masentunut ja olen alkanut kyseenalaistaa sekä omia ajattelumalleja sekä suuntautumistani. En ole ollut ikinä vakavassa parisuhteessa, vähemmän vakavia on ollut muutama. Nämä suhteet ovat olleet varsin epätyydyttäviä. Seksi ei ole tuntunut erityisen hyvältä, vaan olen saanut nautintoa lähinnä haluttavana olemisesta ja alistumisesta. En tiedä olinko yhdestäkään näistä miehistä todella kiinnostunut vai oliko kyse jostakin ihan muusta, halusta olla parisuhteessa koska muutkin tai halusta olla haluttava.

Itse puhunkin mieluummin "homoista" kuin "homoseksuaaleista". Jälleen kerran huomataan, miten paljon kieli määrittelee ja kahlitseekin ajattelua. Aina silloin tällöin homoseksuaalisuus yhdistetään seksuaaliseen yli-innokkuuteen, ulosteilla leikkimiseen, fetisseihin, ja oikeasti kyseenalaisiinkin asioihin, kuten itsensäpaljasteluun ja jopa pedofiliaan jne.

Ne ovat kuitenkin yksittäisiä ja erillisiä asioita, joilla ei ole sinänsä mitään tekemistä homouden kanssa, ei myöskään heterouden kanssa, eikä noilla asioilla keskenäänkään. Toki edellä mainituista asioista kiinnostuneita voi olla niin homojen kuin heteroidenkin keskuudessa.

Eräät kohulehtien palstoilla ihmissuhdedraamojaan tilittävät julki-ei-heterot voivat olla osittain julkisuudennälkäisinä liikkeellä - ihan samoin kuin monet heterojulkkiksetkin ovat samasta syystä tuomassa henkilökohtaista elämäänsä tyrkylle.

Oletettavasti suurin osa homoista on homoja siksi, koska heidän romanttiset ja eroottiset tunteensa sattuvat kohdistumaan omaa sukupuolta edustavaan toiseen ihmiseen. Osaa homoista varmasti kiinnostavat trendit, muoti, shoppailu, juhliminen ja itsensä hoitaminen. Joidenkin väitteiden mukaan homoilla olisi keskimääräistä enemmän "kauneudentajua" ja visuaalista silmää. Mutta eikö suurimmalla osalla ihmisistä ole pyrkimys tehdä itsestään ja ympäristöstään haluamansa mukainen?

Kaikilla ei vain siihen ole mahdollisuutta. Homoilla ei useimmiten ole lapsia elätettävänään, joten se mahdollistaa paremmin rahan käytön itseensä ja omien halujen mukaan - ns. Pukeutuminen ja olemus on monille tapa viestittää omia arvojaan ja korostaa siten omaa identiteettiään. Homot joutuvat jo yhteiskunnan taholta kokemaan olevansa valtavirrasta poikkeavia, joten on luontevaa korostaa omaa persoonaansa ulkoisinkin asioin - esimerkiksi meikkaamalla tai pukeutumalla, eikä kyse ole välttämättä fetisseistä tai sinänsä seksuaalisuudesta.

On viimeisimpiä trendivirtauksia seuraavia cityhomoja. Joidenkin tyyli on nuorekas ja joidenkin konservatiivisempi. Joillekin on tärkeää olla viimeistä myöten tiptop-kunnossa, osa viihtyy "renttuna". Osa korostaa feminiinisiä puoliaan, osa maskuliinisia puoliaan. On militaristilookissa viihtyviä ja on Tom Of Finland -tyyppisiä homoja, toiset tahtovat olla bileilylookissa, toiset taas kuin skeittarit, jne jne Ja on aina muistettava, että ihan samalla tavalla on homoja, joita eivät edellämainitut asiat kiinnosta vähääkään.

Varmasti suurin osa homoistakin on "mattimeikäläisiä" - pukeutuvat, ovat ja elävät ihan samalla tavoin kuin "harmaa massa". Jokainen ihminen on erilainen - oma persoonansa. Homot kuuluvat seksuaalivähemmistöön, eivät sukupuolivähemmistöön. Yleensä homo mieltää edustavansa sitä sukupuolta, joka on myös tämän ulkoinen olemus.

Homoseksuaalinen henkilö voi kuulua myös sukupuolivähemmistöön. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat homomiehet ja naispuoliset homot, eli lesbot sekä mm.

Homoseksuaalin henkilön romanttiset tunteet ja seksuaaliset halut kohdistuvat omaa sukupuolta edustavaan henkilöön samalla tavoin kuin heteroseksuaalisen henkilön kohdalla eri sukupuolta olevaan henkilöön. Biseksuaalin henkilön romanttiset tunteet ja seksuaaliset halut voivat kohdistua kumpaan tahansa sukupuoleen.

Panseksuaalin henkilön kohdalla tunteet voivat kohdistua sukupuolesta riippumatta. Monet seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat eivät toisaalta halua lokeroida itseään kaksinapaisen nainen-mies -järjestelmän mukaan, vaan mieltää itsensä yksinkertaisesti ihmiseksi.

Kaksinapainen nainen-mies -järjestelmä aiheuttaa myös sen, että biseksuaaliksi ja panseksuaaliksi tunnustautuvaa ihmistä karsastetaan toisinaan sekä homojen että heteroiden suunnalta, sillä biseksuaalia ei vallalla olevan kaksinapaisen mallin vuoksi usein osata sijoittaa mihinkään "lokeroon", ja tämä aiheuttaa hämmennystä.

Homojen lapsettomuus on myös yksi syy, miksi nämä voivat valita työaikansa varsin vapaasti verrattuna niihin, keillä lapsia on. Ulkopuolisen silmin "epäsäännöllinen" elämänrytmi saattaa kuitenkin olla työn tuloksen ja omien mieltymysten kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin "yhdeksästä viiteen töissä ja yhdestätoista seitsemään nukkumassa".

Jos joustavaan elämänrytmiin on mahdollisuus, niin miksi toimia väkisin toisin? Jos tuttavapiiri on laaja, niin ystävien kanssa tulee varmasti vietettyä runsaasti aikaa. Ja jos suurimmalla osalla ystävistä on suunnilleen samanlaiset arvot ja samanlainen elämäntilanne kuin itsellä, niin on luontevaa olla näiden kanssa tekemisissä. Monilla homoilla ystäväpiirin merkitys on hyvin suuri - jotkut jopa kokevat ystäväpiirin lähes omaksi perheeksi, vaikka eivät saman katon alla asukaan.

Ystävien kanssa on mukava olla yhdessä - ja ehkä juhliakin baarissa, kaverien luona, omassa kodissa jne. Toisinaan homoseksuaalisuus niputetaan yhteen erilaisten seksuaalisten ääri-ilmiöiden kanssa, kuten pedofiliaan tai eläimiinsekaantumiseen.

Ilmiöt ovat kuitenkin täysin toisistaan riippumattomia. On suorastaan käsittämätöntä, miten yksipuolista toisen ihmisen tai eläimen hyväksikäyttöä voi verrata kahden ihmisen keskinäiseen vapaaehtoisuuteen perustuvaan suhteeseen.

Pedofiilin uhriksi on joutunut niin poikia kuin tyttöjäkin. Uhrin sukupuoli ei usein ole merkittävässä roolissa pedofiilisten tunteiden herättäjänä, vaan uhrin nuori ikä. Lasten hyväksikäyttäjä on yleensä mies, mutta myös naisia on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Myös eläimeensekaantumisessa eläimen sukupuoli on yleensä toisarvoinen asia. Perheen sisäinen adoptio tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna , mutta sekin herättää yhä kielteisiä reaktioita. Homo- tai lesbopari ei voi adoptoida nykyisten lakien mukaan yhdessä lasta.

Järkiperustelujen valossa on vaikea keksiä mitän haittaa lapsen kehitykselle siitä, että tämä kasvaa sateenkaariperheessä. Lähinnä lapsi oppii ymmärtämään, että asiat voivat olla hieman valtavirrasta poikkeavastikin. Tällaisissa "kahden äidin tai kahden isän" perheissä lasten etujen kannalta on tärkeää, että jos pariskunnan toisella osapuolella on biologinen lapsi ja biologinen vanhempi sattuu sairastumaan tai kuolemaan, niin lapsella "virallinen" suhdetta ei-biologiseen vanhempaansa voidaan turvata.

Myös eron tullessa lapsen suhde ei-biologiseen vanhempaan säilyy, koska on hyvin todennäköistä, että toinen vanhempi on lapselle biologisen vanhemman ohella läheisin ihminen.

Yhteiskunnan antama tuki lapsen läheisille ihmissuhteille on tärkeä viesti kiinteiden ihmissuhteiden tärkeydestä. Lapsen tulevien olosuhteiden tarkistaminen on hyvin tärkeää adoptiotilanteissa. Tärkeintä on lapsen etu. Tällä hetkellä lesbo- tai homoparin sopivuutta adoptiovanhemmiksi ei edes tutkita. Se, että adoptioon vaaditaan nykyisin heteropariskunta, on vain poliittinen päätös. Se ei siis ole mikään lähtökohta, jos tarkastellaan sitä, että jokin asia on parhaalla mahdollisella tavalla.

Poliitikot eivät ole tutkijoita, eivätkä yli-ihmisiä. He tekevät päätöksiä omien tietojensa, arvojensa ja käsitystensä pohjalta - ja toivottavasti seuraavat maailmaa niin paljon, että pysyvät ajan tasalla todellisuuden kanssa. Toivottavasti he kykenevät myös olemaan niin avarakatseisia, että omat ennakkoasenteet eivät ihan kokonaan peitä objektiivisuutta ja kykyä pohtia asioita muutenkin kuin omien tuntemusten valossa.

Hyvin tärkeää lapsen kehittymisessä on, että voi lapsena tuntea kodin olevan maailman turvallisimman paikan ja lähimpien aikuisten rakastavan ja huolehtivan.

Sellainen antaa kyvyn luottaa itseensä sellaisena kuin on. Homo- tai lesboperheissä kasvavat lapset saavat vanhemmiltaan saman turvan kuin heteroperheissä kasvavat omiltaan.

Hiljakkoin julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan homovanhempien kasvattavat lapset pärjäävät keskimäärin jopa paremmin kuin heterovanhempien kasvattamat. Homoseksuaalisuus suuntautumisena ei ole lisääntynyt. Seksuaalivähemmistöt ovat ehkä viime vuosina tulleet näkyvämmäksi ja tiedostetummaksi, koska suuntautumista ei ole tarvinnut enää niin visusti kätkeä.

Myös ei-heterot parisuhteet ja niinsanotut sateenkaariperheet hyväksytään nykyisin aiempaa paremmin. Suuntautumisen mukainen elämä on tullut useammalle ihmiselle mahdolliseksi. Jos vanhempien seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaisi lapseen, niin miksi sitten heteroperheiden lapsista tulee joskus homoja?

Ihminen ei opi homoksi, eikä tämä ole vieteltävissä homoksi. Eli heteroa ei voi johdatella homoksi, eikä homoa heteroksi. Kyse on siitä, onko ihmisellä mahdollisuus ja tilaisuus elää eheää elämää suuntautumisensa mukaan. Kuten kaikkeen muuhunkin kiusaamiseen. Niin koulussa, työelämässä kuin muutenkin. Kaikkeen kiusaamiseen vieläpä, liittyi se vasenkätisyyteen, pisamanaamaisuuteen, homoseksuaalisuuteen, koulussa hyvin menestymiseen, punapäisyyteen, jne.

Lapset sitä paitsi eivät varmaankaan automaattisesti ajattele, että luokkakaverin kaksi äitiä tai kaksi isää on jotenkin iljettävää. Ennemminkin tällaisissa asioissa on uteliaisuus suurempi juttu.

Kyse onkin lähinnä lasten vanhempien asenteista. Kotona kun illalla kerrotaan koulun tapahtumia ja käy selville, että luokalla on homoparin lapsi, niin vanhempien asenteet ja reaktiot vaikuttavat lapsenkin suhtautumiseen jatkossa tähän "erikoisuuteen". Yllättävää kyllä, monet naiset pelaavat lätkää tai futista, osaavat kalastaa, vaihtaa lampun, nyrkkeillä tai korjata autoa Uimahallissa käynti tietysti on oma juttunsa, mutta eiköhän siihenkin ratkaisuja ole - kuten esimerkiksi urheiluseura, ja siksi toisekseen Eipä taida jokaisen isäkään olla opettanut jälkikasvuaan nyrkkeilemään tai korjaamaan autoa - kun eivät itsekään osaa.

Moniko miestä ei osaa laittaisi ruokaa? Ruoanlaittotaito on ihan "miesten juttu", siinä missä "naistenkin juttu". Perinteisestihän ravintolan keittiössä mieskokki laittaa ruokaa. Eikä pesukoneen käyttö tai silittäminen mikään vaikea homma ole miehellekään. Ehkä olennaisinta kaikessa tekemisessä on se, että tekee mitä osaa, ja opettelee tarvittaessa välttämättömät asiat. Luutuneista asenteista pääsee eroon unohtamalla heteroseksistisen asenteen "eläköön se pieni ero".

Nykymaailmassa ei pitäisi enää olla sijaa ajatukelle "miesten jutuista" ja "naisten jutuista". Ei väliä, vaikka sen voisi toisin tehdä paremminkin, mutta kun 'se vaan on niin'. Eikö perheessä asiat olisi paras hoitaa siten, että se tekee, kellä on silloin aikaa?

Kaiken lisäksi lapset saavat paljon vaikutteita myös kodin ulkopuolelta, joten niitä "miehen malleja" ja "naisen malleja" voi löytyä päiväkodista, koulusta jne. Lapsi kyllä näkee ajan mittaan, että on muunkinlaista elämää kuin mitä kotona harrastetaan.

Joten huolta tuskin tarvitsee mallien puutteesta ottaa. Kyllä täyteen ikään päästessä on ympäröivä maailma ehtinyt näyttää, miten selvitä arjesta. Heteroiden homofobian ja homojen "heterofobian" lähteet ovat varsin toisistaan poikkeavat.

Jotkut heterot tuntevat inhoa, kammoa tai pelkoa käsitettä "homo" kohtaan, ilmentävät sitä varauksellisena suhtautumisena, homoksi tiedetyn välttelynä, nimittelynä ja pahimmassa tapauksessa väkivallalla, koska eivät kykene käsittämään homoutta, tuntevat sen uhkaksi omalle maailmanjärjestykselleen ja arvoilleen. Jotkut sanovat karttavansa homoja siksi, kun arvelevat näiden yrittävän käännyttää heteroja homoiksi.

Ehkä taustalla on tiedostamatonta pelkoa sitä kohtaan, että todella joutuisi kyseenalaistamaan oman seksuaalisen suuntautumisensa? Tosiasia on kuitenkin se, että toista ihmistä ei voi käännyttää vaihtamaan suuntautumistaan. Tuskin kukaan ihastuu toiseen ihmiseen käskystä - tai on ihastumatta. Noissa asioissa liikutaan niin syvästi tunnetasolla, että kaiken on kuitenkin tapahduttava omien korvien välissä. Edes rankoilla aivopesuilla ei pystytä muuttamaan seksuaalista suuntautumista, korkeintaan tukahduttamaan.

Kiinnostavaa ihmistä useimmat haluavat lähestyä tavalla tai toisella - niin heteoiden kuin homojenkin taholla - ja molemmissa tapauksissa erityisesti ilman kumppania olevat.

Kiinnostus ei riipu kohteen seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämäkin pätee niin heteroihin kuin homoihin. Tilastollisesti homoilla on luonnollisesti pienemmät mahdollisuudet törmätä vastakaikua antavaan henkilöön, joten epäonnistuneita lähestymisyrityksiä sattuu todennäköisemmin - ja nuo lähestymisyritykset niin kovin usein tulkitaan "homoksi käännyttämiseksi".

Homofobia ei ole lääketieteellisesti ajateltuna "fobia", vaan rasismiin tai seksismiin verrattava ilmiö. Lääketieteelliseen fobiaan liittyvä pelkotila on niin voimakas, että pelko-oireinen ei pysty sitä hallitsemaan. Homofobiassa kyse on lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä inhosta, vihasta tai pelosta. Usein perustellumpi termi homofobian asemesta olisi heteroseksismi, mutta se sisältää myös vahvan vastakkainasettelun miehisyyden ja naiseuden välillä, mitä homovihamielisyys tai homopelko välttämättä ei sisällä.

Homofobiaa esiintyy yhteiskunnassa mitä erilaisimmissa muodoissa - tavallisesta kansasta virkamiehiin ja päättäjiin asti. Homofobia voi ilmetä homojen tai homoiksi kuviteltujen ihmisten kartteluna, syrjintänä ja pahimmillaan väkivaltana heitä kohtaan. Myös vaikeneminen homoseksuaalisuudesta olemassaolevana asiana on homofobiaa.

Homofobisen ihmisen asenteet ovat usein peräisin niistä yhteisöistä joiden kanssa tämä on tekemisissä. Niin myönteiset kuin kielteisetkin asenteet leviävät helposti. Asenteita saadaan esimerkiksi perhepiiristä etenkin vanhemmilta , ystäviltä, harrastuspiiristä ja työyhteisöstä. Homofobisten asenteiden syntyyn vaikuttaa mm.

Homoseksuaalisista ihmisistä ja homoseksuaalisuudesta on kuultu paljon erilaisia stereotyyppisiä näkemyksiä ja mm. Maailma on hyvin heteroseksistinen, mikä on tietysti oletettavaakin.

Maailma on niin heteroajatuksen kyllästämä, ettemme sitä itsekään tiedosta. Kaikki julkinen viestintä on heteronäkökulmasta, mainonta kirkuu heteroseksiä, käytännössä kaikki palvelut on lähtökohtaisesti suunnattu heteroille, joten heteroidentiteetin omakseen kokevalla on aika hyviä samastumiskohteita kovin paljon.

Homoilla on tukena lähinnä oma ihmissuhdeverkostonsa, johon on helppo tukeutua - ja silloin voi vaikuttaa, että homot eristyvät omaan "homomaailmaansa". Välillä tuntuu siltä, että heteroseksistisessä yhteiskunnassa homo pääsee piilostaan kokonaisena ihmisenä vain kyseenalaistamalla heteromaailman - ja jopa hyökkäämällä sen lainalaisuuksia vastaan. Se kyseenalaistaminen jää asenteeksi, ja joskus saattaa tulla esiin "väärissäkin" paikoissa.

Tosin moni homoteemainen vuorosana paistaa punaisena huutomerkkinä keskustelussa - vain siksi, kun asia on yhä jonkinlainen tabu. Heteromaailma usein tulkitsee homoksi tiedetyn ihmisen ihan jokapäiväisen elämän provokaatioksi. Monasti esimerkiksi työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan perheestä, puolisosta, viikonloppusuunnitelmista, matkoista ja elämästä yleensäkin.

Kun homo avaa suunsa puolisostaan ja tämän kanssa tehdystä viikonloppumatkasta, niin jo selän takana puhutaan, että "ei se muusta voi puhua kuin omasta seksuaalisuudestaan", vaikka seksi ei keskustelun aiheena ollutkaan. Esimerkki armeijasta viikonloppuvapaan jälkeen: Oltiin kaverien kanssa baarissa. Joo, me oltiin kanssa. Missä baarissa te olitte? On itse asiassa aika luonnollista, että samojen asioiden kanssa painiskelevat ihmiset rakentavat verkoston, ovat yhteydessä keskenään, vaihtavat tietoa ja näkemyksiä.

Niin myös seksuaalisten vähemmistöjen asiaa ajavat tahot ovat tehneet. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään salaliitto tai salaseura, vaan ihan avoimesti toimiva verkosto, jonka toimintatavoissa tuskin minkään mittapuun mukaan on huomautettavaa. Toki joissain ääriuskonnollisia oppeja soveltavissa maissa homous katsotaan niin pahaksi asiaksi, että aiheesta on julkisesti vaiettava - rangaistuksen tai jopa hengen uhalla. Tällöin ainoa keino on toimia "maan alla". Eräät homofobiset tahot esittävät, että homoaktivistit painostavat homoihin negatiivisesti suhtautuvia tahoja uhkauksin, kirjein ja hankkimalla tukea ulkomailta, ja väittävät, että USA: Kristillisen liiton eduskunta-avustaja Antero Laukkanen "paljasti" taanoin muistiossaan homojen kansainvälisen salaliiton, jolla olisi selkeä tavoite - homoseksuaalisuuden yleinen hyväksyntä.

Laukkanen puhui homojärjestöjen toimivan hyvin systemaattisesti, ohjelmalla jossa "markkinointialan ihmiset olivat määritelleet vahvuudet, joilla homoasiaa kannattaisi ajaa".

Perinteisen perhekäsityksen romuttaminen tai muuttaminen on tuskin minkään homojen asioita ajavan tahon työlistalla. Sen sijaan homojen ja lesbojen oikeus perustaa perhe - lapsineenkin - on luonnollisesti tärkeä asia ja tavoite. Mutta herää kysymys, mikä sateenkaariperheissä on uhkaksi "perinteiselle" perheelle. Varmaan homojenkin joukosta löytyy kourallinen ihmisiä, joiden mielestä kaikkien muidenkin pitäisi olla homoja - ihan kuin heteroidenkin joukossa on ihmisiä, joiden mielestä kaikkien pitäisi olla heteroita.

Sen sijaan mitään "kaikki homoiksi" -käännytysliikettä tuskin on olemassa. Suomen perustuslaissa todetaan, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Nykyään samaa sukupuolta olevat parit voivat rekisteröidä parisuhteensa, mutta eivät heteroparien tapaan solmia avioliittoa. Ulkoinen adoptio-oikeus ja automaattinen mahdollisuus yhteiseen sukunimeen puuttuu.

Lisäksi erilliset parisuhdeinstituutiot voivat johtaa seksuaalisen suuntautumisen tahdonvastaiseen paljastumiseen, esimerkiksi siviilisäätymerkinnästä julkishallinnon lomakkeissa. Eri aikoina yhteiskunnassa erilaisia ihmisryhmiä ei ole hyväksytty. Heihin on suhtauduttu varauksellisesti ja jopa vihamielisesti.

Monet vallitsevista normeista poikkeavat ovat kohdanneet syrjintää ja torjuntaa. Yleensä syynä ovat olleet ennakkoluulot, erilaiset uskomukset ja tiedon puute, eivät järkisyyt. Esimerkiksi vasenkätisiä ja vasenkätisyyttä on pidetty historian aikana pahana, vasenkätisyyttä jopa paholaisen aikaansaannoksena. Yhteiskuntaa voi vaatia myös suhtautumaan avarakatseisemmin jäseniinsä. Hyväksymisen kynnyskysymyksenä pitäisi olla se, aiheuttaako jonkin asian hyväksyminen laajempaa haittaa kuin hyvää.

Suvunjatkamisen "epäonnistuminen" homojen kohdalla niin usein tuntuu olevan perustelu homojen leimaamiseksi sairaiksi tai ainakin luonnon tekemiksi virheiksi. Otetaanpa käsite "Suvunjatkaminen" käsittelyyn. Kaksi näistä on heteroita, yksi homo tai lesbo. Kaikilla lapsilla on vanhemmilta saadut geenit. Kaksi heterosisarusta mahdollisesti hankkivat lapsia myöhemmin.

Kasvattavat lapsensa maailmalle aikanaan. Suku kuitenkin lisääntyy ja suvun geenit jatkavat taivaltaan. Välillä lapsiperheillä on talous ehkä tiukilla. Vain toinen vanhemmista on töissä, kun lapset ovat pieniä. Mahdollisesti tällä on samaa sukupuolta oleva puolisokin. On varaa jopa käydä matkoilla silloin tällöin. Lisäksi sisarten lapset ovat homopariskunnalle tärkeitä, kuten usein muistakin syistä lapsettomille sukulaisille.

Heterosisaruksille homosisaruksen seksuaalisuus ei ole ollut ongelma ja he ovat hyvissä väleissä. Tällä ei tiukasti perhe-elämään sidotulla homosisaruksella on mahdollisuus tuoda tuliaisia perheellisten sisarusten lapsille matkoiltaan ja syntymäpäiville hankkia leluja tms.

Ja ehkä auttaa muutenkin kuin taloudellisesti kuljettamalla lapsia vaikkapa huvipuistoissa. Näin vanhemmat saavat toivottua yhteistä vapaa-aikaakin. Ja perheen kemia pysyy paremmassa kunnossa, kun stressiä on vähemmän.

Lapset pääsevät kasvamaan tasapainoisemmassa ympäristössä. Ja kuten sanottua - suvun geenit jatkavat matkaansa. Luonnonjärjestyksestä ja muusta vastaavasta puhutaessa kannattaisi ehkä miettiä, että mikä loppujen lopuksi on luonnonjärjestys, millainen se on ja kuka sen on suunnitellut.

Ennemminkin olisi syytä ajatella, että joskus vastakkaisen sukupuolen kanssa seksiä harrastaessa saattaa käydä niin, että nainen tulee raskaaksi ja syntyy jälkeläisiä.

Ei siinä sen kummempaa. Ja näemmä nämä yhtymiset aiheuttavat sen, että maailman väkiluku kasvaa kasvamistaan. Ne, jotka eivät hanki omia jälkeläisiä, eivät lisäänny. Elävät vain elämänsä - kuka onnellisena, kuka vähemmän onnellisena. Lisääntymisellä, suvunjatkamisella ja näillä asioilla ei ehkä olekaan tarkoitusta ja päämäärää, vaan asiat vain ovat edenneet niin kuin ovat.

Suku vaan jatkuu vailla sen kummempaa ja ihmeellisempää päämäärää. Luonto ei ehkä olekaan tarkoittanut mitään, vaan nykyinen tilanne on syntynyt paremminkin ihmisen luontoon mukautumisen ja sopeutumisen seurauksena. Heteroseksuaalisesti suuntautunut ehkä saa todennäköisemmin jälkeläisiä.

Joidenkin näkökulmien mukaan homoseksuaalisuuden synnynnäisyys ja varsinkin suvullinen periytyminen olisi mahdoton yhtälö siksi, koska se ei tue ajatusta siitä, että elämän säilymisen kannalta "luonnollisinta" olisi kaikkien yksilöiden lisääntyminen.

Kaikissa suvullisesti lisääntyvissä eläinlajeissa esiintyy sellaista käyttäytymistä, joka johtaa lisääntymiseen. Vain silloin, kun riittävä määrä yksilöitä sukulinjassa saa riittävästi jälkeläisiä, pysyy sukulinja hengissä. Suvulliseen lisääntymiseen johtavan käyttäytymisen ehdottomuutta ei kuitenkaan ole perusteltua liittää yksittäisen lajin kaikkiin yksilöihin.

Mikäli "maksimaalista jälkeläistuotantoa" pidettäisiin määräävänä asiana "luonnollisuuden" kannalta, olisi pakko johtaa ajatus myös siihen, että jokaisen yksilön pitäisi myös lisääntyä äärimmäisen tehokkaasti. Eri eläinlajien välillä tehokkuudessa on kuitenkin huomattavia eroja. Miksi evoluution myötä on pikemminkin käynyt niin, että monet tuottavatkin suhteellisen vähän ja vaivalloisesti jälkeläisiä?

Ehkä hillitön lisääntyminen ei olekaan lajin säilymisen kannalta otollisinta, vaan lisääntymistä hillitsevät ominaisuudet sopivissa määrin ovatkin lajin menestyksen kannalta hyvä asia? Siksi suvunjatkamisen tai lajin säilymisen kannalta homoseksuaalisten yksilöiden olemassaolo ja ilmiön perinnöllinen tausta ei ole paradoksi.

Ne suvut selviävät parhaiten luonnon taistelussa, joilla on vahvimmat edellytykset menestyä. Sen vuoksi suku ei sammu, vaikka vain osa sisaruksista lisääntyy ts.

Ne suvut, joissa on sopiva määrä homoja, ovat olleet ehkä hieman keskimääräistä vahvempia, ja sisaret pystyneet tuottamaan enemmän terveitä ja paremmin menestyviä jälkeläisiä. Ei ole itsestään selvää, että jokaisen yksilön lisääntyminen on suvunjatkamisen ja evoluution kannalta tarpeen tai edes hyvästä. Entisaikaan näiden ei-lisääntyvien perheenjäsenten merkitys suvun hyvinvointiin oli vielä suurempi kuin nykyään - yhteisön turvana ja ravinnonhankkijana. Silloin, kun tällaisilla asioilla on todella ollut merkitystä yhteisön selviämisen kannalta, ei asiaa ole tutkittu, eikä toisaalta mitään faktoja asiasta ole enää saatavilla.

Samahan pätee eläinkunnassa, esimerkiksi muurahaisten, mehiläisten tai vaikka apinoiden kohdalla Esimerkiksi mehiläistyöläiset edistävät omia geenejään panostamalla kuningatar-sisarensa geenien jatkumisen edistämiseen. Ja lisää esimerkkejä vastaavasta löytyy eläinkunnasta vaikka kuinka. Homo- tai biseksuaalisuutta ei voi pitää sen "luonnottomampana" kuin heteroseksuaalisuuttakaan, vaan ne ovat yksi variaatio suvullisesti lisääntyvien lajien keskuudessa.

Monissa muissa eläinlajeissa etenkin nisäkkäissä ja linnuissa esiintyy myös homoseksuaaliseksi luokiteltavaa suuntautumista. Eräiden apinalajien keskuudessa on tavallista harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Kaksi pingviiniurosta saattavat solmia elinikäisen kumppanuuden samaa sukupuolta olevan kanssa. Toisin sanoen homoseksuaalisuus on heteroseksuaalisuuden tapaan luonnollista. Ei homous sinänsä estä lisääntymistäkään. Homoseksuaalisuus ei tee lisääntymiskyvyttömäksi.

Homomies voi luovuttaa spermaa vaikkapa lesbotuttavalle. Siitä saa alkunsa uusi ihminen. Eri asia on, miten lapsen tulevat perhesuhteet aikanaan määräytyvät. Monet homot ovat varsin vapaamielisiä seksin suhteen ja monilla on varsin vilkas seksielämä. Joillakin saattaa olla jopa satoja seksipartnereita elämänsä aikana. Joillakin on myös riettaita seksileikkejä. Osa homoista harrastastaa anaaliseksiä. Ja joidenkin elämä pyörii vahvasti seksin ympärillä. Ja on toisaalta lukuisia homoja, jotka ovat löytäneet elämänsä rakkauden teini-iässä, nämä ovat olleet yhdessä vuosikausia ja molemmat ovat olleet toistensa ainoat seksikumppanit.

Seksikin on hyvin monitahoinen asia. Joillekin riittää pelkkä toisen ihmisen läheisyys, kun taas toiset kaipaavat vilkkaampaa elämää peiton alla. On muistettava, että on myös paljon heteroita, joihin samat määritelmät sopivat.

Ja merkittävä osa heteroista harrastaa anaaliseksiäkin. Meitä on moneen junaan. Pitää muistaa myös, että tiedotusvälineet erityisesti kohulehdet ja uskonnolliset tahot ovat pitkään tuoneet homouden esille erityisesti seksuaalisuuteen ja seksielämään liittyvänä asiasta, vaikka kyse on paljon laajemmasta tunne-elämään liittyvästä asiasta. Tai ennen kaikkea tunne-elämään liittyvästä asiasta. Toisinaan kuulee vastustettavan ajatusta, että homoseksuaalisuus tai taipumus homoseksuaalisuuteen voisi olla perinnöllinen ominaisuus ihmisessä.

Perusteluna käytetään sitä, että homot eivät saa jälkeläisiä. On kuitenkin tunnettu tosiasia, että homoillakin on biologisia lapsia. Lisäksi homoillakin voi olla sisaruksia, joiden kautta perheen perintötekijät jatkavat taivaltaan jälkipolville. Osittain myytti homojen vahvasta seksuaalisuudesta perustuu siihen, että keskivertohomo puhuu seksistä kenties luontevammin kuin keskivertohetero. Seksuaalisuutta ei homojen maailmassa koeta niin voimakkaasti tabuksi, vaan se on enemmänkin osa elämää.

Se taas osittain johtunee siitä, että homo on joutunut miettimään omaa identiteettiään ja siinä ohessa seksuaalisuuttaan - ja ennen kaikkea itsensä suhdetta ympäristöön, heteromaailmaan. Homolle on ehkä heteroa pienempi kynnys kertoa, että tätä miellyttävät maihinnousukengät, lateksiasut tai naisten alusasut, vaikka noita fetissejä on yhtäläisesti varmasti "aidan" molemmilla puolilla. Kauhukuvia homoista maalailevat vetoavat usein siihen, että homojen elämä olisi pelkkää seksipartnerin saalistamista, yhdyntää ja vanhan hylkäämistä - ja taas uuden etsimistä.

Lisäksi samat tahot usein yrittävät nostaa heterot pyhiksi - ja täysin yksiavioisiksi. Aina silloin tällöin kuuluu kommentteja, että heteroiden seksielämällä on homojen seksielämää suurempi tarkoitus, sillä heteroseksi voi johtaa lisääntymiseen. Voidaan kuitenkin kysyä, että miten niin seksi yleensäkään olisi "tarkoitettu" lisääntymistä varten? Onko jokaisella heterolla joka kerta seksiä harrastaessaan tarkoituksena saada jälkikasvua? Entäs miten ehkäisy sopii siihen kuvaan?

Raamatussa toki mainitaan mm. Ja parissa muussakin kohdassa homoseksuaalinen käyttäytyminen esitetään negatiivisessa valossa. Raamatun tekstien kirjoittamisen aikana ei naisen ja miehen yhteinen elämä alkanut rakastumisen, rakkauden, kiintymyksen ja sitä seuraavan sitoutumisen kautta, vaan lähinnä vanhempien, suvun, käytännöllisyyden ja soveliaisuussääntöjen vaatimusten kautta. Nainen siirtyi naimakaupassa isänsä tai muun miespuolisen sukulaisensa omistuksesta miehensä omaisuudeksi - miestään alempiarvoisempaan asemaan.

Tuonaikaisen tulkinnan mukaan vapaa mies oli kaikkein ylimpänä elollisten hierarkiassa. Nainen oli miehen holhouksen alainen ja tietyllä tavalla miehen omaisuutta, johon miehellä oli täysi määräysvalta. Mies makasi vaimonsa jos halusi, paitsi tietysti esim. Asiaan vaimolla ei ollut mitään sanomista. Toista miestä taas ei saanut maata väkisin - " kuten naisen kanssa maataan ".

Raamatussa kaikissa kohdissa, joissa puhutaan miesten välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä, viitataan yksinomaan akteihin - raiskaamiseen tai prostituutiota hipoviin tilanteisiin - toisen vapaan miehen alistamiseen tai alistumiseen naisen asemaan - mieskunnian viemiseen. Sodoman tapahtumista kerrotaan 1. He huusivat Lootia ja sanoivat hänelle: Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät! Minä tuon heidät teille, saatte tehdä heille mitä haluatte. Mutta näihin miehiin älkää koskeko, sillä he ovat hakeneet suojaa minun kattoni alta.

Tuo yksi on tullut muukalaisena tänne asumaan, ja hän pyrkii jo määräilemään meitä. Nyt sinun käy vielä pahemmin kuin noiden miesten! Myös seuraavaa katkelmaa Gibeasta Tuom. He tungeksivat oven takana huutaen vanhukselle, talon isännälle: Me tahdomme maata hänet. Älkää tehkö mitään niin hirveätä! Täällä on myös sen miehen sivuvaimo. Minä tuon heidät teille.

Voitte tehdä heille mitä haluatte, vaikka raiskata heidät, mutta tälle miehelle älkää tehkö mitään niin hirveätä! Yhdyntä siis nähtiin vallan välineenä ja keinona alistaa toinen ihminen. Toisen samanarvoisen miehen alistuminen tai alistaminen naisen asemaan oli sopimatonta, normien vastaista.

Kuvatut tapaukset edustavat seksuaalista väkivaltaa raadollisimmillaan. Raamatun muinaisissa kreikankielisissä teksteissä mainitulla käsitteellä " arsenokoith " - " miehen kanssa makaava mies " ei välttämättä ole mitään tekemistä nykykäsitteen " homoseksuaalinen mies " eli " miestä rakastava ja tämän kanssa mahdollisesti seksiä harrastava mies ", eikä etenkään mistään tasa-arvoisesta suhteesta.

Missään kohdassa Raamatussa ei puhuta kahden miehen tai kahden naisen välisen tasa-arvoisen rakkauden luonnottomuudesta tai vääryydestä. Hyvin usein siteerataan yhtä jaetta Paavalin kirjeestä roomalaisille: Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan " 1.

Jos tuota jaetta ja sitä kohtaa ympäröivää tekstiä tarkastellaan, huomataan, että kokonaisuuden sanoma onkin itse asiassa jotain muuta, kuin homoseksuaalisuuden tuomitseminen. Luvun keskeinen sanoma on "älkää asettuko Jumalan asemaan älkääkä tuomitko toisianne", ei edellä mainittu asiayhteydestään irroitettu siteeraus. Siinä kuvataan kahden nuoren miehen keskinäistä rakkautta ja näiden kiinteää liittoa, joka oli myös siunattu. Tuon suhteen lisäksi Daavidilla oli vaimoja, mutta hänen elämässään tärkeämpi oli kuitenkin Joonatan.

Daavid rakasti Joonatania enemmän kuin omaa henkeään. Joonatanin kuoltua taistelussa Daavidin valituslaulussa oli sanat " Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Joonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi. Suhteen mahdollisesta fyysisestä ulottuvuudesta ei kerrota - paitsi sen verran, että nämä itkivät erotessaan ja suutelivat. Joka tapauksessa tämän liiton rinnalla Daavidin vaimon rooli oli lähinnä jälkikasvun hankkiminen ja Daavidin liittäminen Saulin sukuun joka siis on Daavidin toisen vaimon Mikalin sekä Joonatanin isä.

Daavidin ja Joonatanin suhteen esittäminen parisuhteena on aiheuttanut toisinaan närää. Etenkin pesäeroa homosuhteeseen rakennetaan sillä, ettei Daavidin ja Joonatanin suhdetta katsota "seksuaaliseksi" suhteeksi, vaan ns. Miten määritellään "seksuaalinen" rakkaus ja kuinka jyrkkä raja-aita ei-seksuaalisuuden ja seksuaalisuuden välillä on? Homoudessahan on myös ja ensisijaisestikin romanttinen ja sosiaalinen puolensa - kiintymyksineen kaikkineen.

Mitä jos käännetäänkin asia nurin? Mitä jos tämän päivän homoutta ja etenkin homoparisuhdetta tarkastellaankin luonteeltaan enemmän tällaisena "veljesliittona"? Nykyaikainen homosuhde perustuu rakkauteen ja kiintymykseen - aivan kuin Daavidin ja Joonatanin suhdekin.

Joissain homosuhteissa ei harrasteta seksiä ensinkään. Harvemmin homosuhteen ohella kuitenkaan on vaimo tai vaimoja, kuten Daavidilla ja Joonatanilla. Nykyinen länsimainen kulttuuri ei enää välttämättä edellytä sellaista. Ainakaan pitämään useampia vaimoja.

SEXY THAI ILMAISET PORNO HOMO SIVUT

Karkeasti ala-asteaikoina ihastuin tyttöihin sillä tasolla mitä nyt seksuaalisuutta sen ikäisellä on. Biseksuaali saattaa kyetä ohjailemaan jonkin verran sitä, kiinnostuuko miehestä tai naisesta. Siihen vaikuttanee perimä, mahdollisesti raskaudenaikaisetkin asiat ja ehkä muutkin tekijät. Suostuin siihen koska en halunnut silloin menettää häntä. Eikä yhtään ajatella sitä, että ihan samalla lailla heteromaailmassakin vilkuillaan. Myöhemmin sitten voi käydä niin, että elämäntilanne käy todella ahdistavaksi, kun huomaa, että "luonto kutsuu" ihan muualle. Maailma on hyvin heteroseksistinen, mikä on tietysti oletettavaakin.