Blog

Keino homoseksuaaliseen vagina pienin penis

Gay-hieronta

Kuvat eivät ole onneksi hirveän pornografisia; ehkä vahvimmillaan eroottisia. Omat kuvani voisin julkaista Facebookissa; niin kesyjä ne ovat. Bändipoika ehkä on mennyt vähän pidemmälle, mutta on kuitenkin — ainakin toistaiseksi - peittänyt siveästi graafisimmat osat kehostaan sillä klassisella mustalla, suurella palkilla, heh. Minä olen tietysti groupietäpinöissä siitä, että kaikista maailman!!! Bändipoika ei tietääkseni ole vieläkään tietoinen siitä, että tunnen Mossen — saatikka siitä, että hän on minun rakastajani.

Mossen pyynnöstä en myöskään voisi paljastaa Bändipojalle, mikäli tämä tajuaisi kysyä, että tunnen Mossen. Tämä joko lävähtää kunnolla tuulettimeen, tai sitten päädymme kolmen kimppaan bändin seuraavan Euroopankiertueen yhteydessä. Heh, näissä totta vai tarua -pohdinnoissa erityisesti imartelee ja kummastuttaa se, että jotkut oikeasti luulevat, että mulla olisi mielikuvitusta tai sen puutetta, heh kehitellä tämmöisiä story-lineja. Miksi et ole Mossadin Fb-kamu?

Kyllä, minulla on töissä tylsä hetki, sillä jäin toimistolle roikkumaan vain koska odotan vielä yhtä puhelua. Poistin nimimerkin Ups spekuloinnit, koska kokemuksen mukaan ne vaan on kuin bensaa liekeille. Blogisi on ollut suosikkejani jo pitkään, jään innolla odottamaan tarinan uusia käänteitä! Ehkä kuitenkin vain ihan pieni, sellainen, jota pidetään kädessä istuessa rantakahvilassa. Järjestelmänvalvojalla on kummallinen huumorintaju.

Onkohan jäsenmaksut maksettu oikeaan uskontokuntaan? Niinpä - miten ns. Sitä muuten aloin itsekin ajattelemaan! Nyt on kyllä nimittäin aika peikkomainen flaxi, jos Hugo-lainaus sallitaan.

Mutta katsellaan, mitä "Järjestelmänvalvoja" on tästä sopasta ajatellut keittää - sen muhiessa minä ajattelin vain olla öllötellä ja nauttia. On ihanaa olla kyltymättömän utelias ja ottaa vastaan,  jotain sellaista , josta moni jää paitsi.

Mutta tuohon totta vai tarua -osastoon: Kerrotko lähiaikoina, mitä Ykkösmiehelle kuuluu? Siis sori jos oon tylsä, mutta Mosse suositteli sulle kaverinsa bändiä, ja ihmettelet, että he tuntevat toisensa? Enhän mä tiennyt, että se on sen kaverin bändi: Luulin, että se suositteli tätä vähän samalla tapaa, kuin mä voisin suositella CMX: On todennäköistä, että ihminen suosittelee juuri kaverinsa bändiä, jos hänellä sattuu olemaan tuttavapiirissä sellainen, joka edustaa kysyttyä genrettä.

Se, että niinkin salaperäinen mies kuin Mooses ei maininnut sulle erikseen tuntevansa henkilökohtaisesti bändin jäseniä ei A, hämmästytä yhtään, ja B ei tee tapahtumaketjusta kuitenkaan yhtään sen "epätodennäköisempää".

Haha, mä en kyllä ulkomaalaiselle, joka haparoi ensikosketusta mun maan tiettyyn musagenreen, suosittelisi yhtään bändiä, joiden jäseniä mä henkilökohtaisesti tunnen: Metalliskene kai joka maassa suhteellisen pientä ja jos tämä suositeltu bändi tekee ihan kuunneltavaa musiikkia ja keikkailee niin miksi sitä ei suosittelisi ulkomaalaiselle, joka pyytää suosituksia maan metallibändeistä?

En nyt ihan ymmärrä Itse ainakin promoaisin kaveribändiä aina tilaisuuden tullen ja varsinkin ulkomaalaisille, koska nykyään somessa asiat leviää nopeasti ja se voi tarkoittaa vaikka keikkailumahdollisuuksia uusissa maissa. Kuulostaa hassulta, että joku pistää kaveripyyntöä fanille, joka kommentoi postauksia - mutta ei kai siinä, onhan se varmasti helppo tapa saada 'seuraa', kun tietää kuinka paljon sitä stereotyyppisesti fanina moisesta innostuu ;.

No itseasiassa kommentoin tyypille ihan samaa tyyliin "miksi juuri minä" , ja vastaus oli, että koska mun kommentit oli niin hauskoja ja sarkastisia. Mähän en itseasiassa ole oikeastaan fani, kun olen tiennyt bändistä vasta pari kuukautta enkä sitä kamalan aktiivisesti edes kuuntele - itseasiassa kävin vasta eilen Youtubessa kurkkimassa livekeikkoja. Toinen fakta, josta tyyppi tuntui innostuvan - siis etten edes ole fani.

Hän antaa katsojalle vallan määritellä esityksen lajin juuri siten, miten itse haluaa. Niinpä luvan saaneena päästän omankin assosiaationi vapaaksi, enkä juutu teorioihin.

Esitys alkaa sillä, että joku tai jokin liikkuu pressun alla. Tanssii, hitaasti ja hypnoottisesti, välillä nykien, välillä sulavasti. Tämä jokin on hyvin inhimillisen oloinen, olen näkevinäni pään, ehkä raajan tai pari, mutta välillä hahmo kääntyy asentoihin, jotka eivät voi olla mahdollisia ihmiskeholle.

Vai voivatko, eikö sirkusartisti juuri riko noita rajoja? Mutta ei kai notkeinkaan artisti sentään tuohon pysty? Näyttämö on suuri ja olion kokoa on vaikea suhteuttaa mihinkään. Sitten näyttämölle saapuu mies ja luo mittakaavan: Toinen mies saapuu ja yhdessä he taistelevat raskaan pressun pois olennon päältä. Tarkemmin sanottuna luvulla autotehtaan kokoonpanolinjalla toiminut robotti, retromuotoilultaan hieman inhimillisen näköinen.

Näyttämölle siirrettynä robotti menettää alkuperäisen tehtävänsä, autojen kokoamisen, ja muuttuu tarpeettomaksi sans objet. Tuossa tarpeettomuudessa on Boryn mukaan taiteen lähtökohta. Esiintyjät seuraavat robotin liikettä, tanssissa kone vie. Kolmas esiintyjä teoksessa ei kuitenkaan ole robotti, vaan ohjainta käsissään pitävä teknikko. Tavallaan kyseessä onkin valtavan mittakaavan esinemanipulaatio.

Todellinen tanssi tapahtuu kahden näyttämöllä olevan esiintyjän ja kulisseissa vaikuttavan teknikon välillä. Näyttämöllä on siis kaksi ihmiskehoa ja yksi inhimillistetty keho. Näiden kehojen välillä on nähtävissä sekä ristiriitaa että harmoniaa. Robotin liikkeiden sulavuus tekee siitä ajoittain ihmistä inhimillisemmän, siihen assosioituu määreitä, joita harvemmin yhdistäisi painavaan, metalliseen ja kulmikkaaseen koneeseen.

Toisinaan se on pehmeä, hauras ja herkkä. Sitten se näyttää jälleen ylivertaisuutensa ja nostaa raskaita lavastuselementtejä kuin paperia. Ihmiskehot  taas tuntuvat välillä sulautuvan osaksi konekehoa.

Ihmisistä tulee kovia, ohjelmoidun oloisia. Taitavien akrobaattien taito näkyy siinä, miten kevyeltä ja vaivattomalta tanssi robotin kanssa saadaan näyttämään. Virtuositeetti ilmenee kehonhallinnassa, klassista akrobatiaa esityksessä ei näy. Esitys kutsuu samastumaan ihmishahmojen lisäksi koneeseen ja sitä kautta miettimään omaa ihmisyyttään. Feminismi ja identiteetin kumous.

Feminism, and the subversion of identity , From Aristotle to Contemporary Circus. Verkkojulkaisu Disturbis Nro 6, , http: Nykysirkus - aarteita, avaimia ja arvoituksia. Contemporary circus on the other hand finds its form through postmodern fragmentation. While spectators of traditional circus is allowed to be spontaneously surprised or amused many times during a performance, the contemporary circus challenges its spectators on another level.

The feelings, ideas and statements that contemporary circus conveys do not necessarily open up right there and then; like contemporary theatre and dance it leaves the spectator chewing over what he has experienced.

The performer on the stage is not neutral but has a body and — quite likely — a gender. It is impossible to watch performing arts without looking at the body, upon which the statements of gender are projected. However in the postmodern world these inscriptions are not always predictable. In this article I reflect on the body and gender through three contemporary circus performances and from three different perspectives.

The female jugglers marked by their otherness Smashed begins with s music and nine jugglers juggling apples in sync with each other. The atmosphere is reserved, and from the uniform movement emerge subtle individual performances.

They keep up a smile towards the audience, with perhaps an ironic twinkle in the corner of their eyes. They sit down on a row of chairs, the apples continue to move from one hand to another. The choreography follows the basic juggling forms; its power is born of the synchronised movement rather than the difficulty of individual tricks.

We are in a state of post-war innocence and there are a lot of different kinds of discreet courting games going on onstage. Of the nine jugglers, two are female. They are marked out as women by their skirts and high heels. In the line of jugglers this catches the eye as the men are sitting with their legs apart. Little by little the amiable performance begins to change its course. The women juggle as a duo.

Suddenly three men begin to harass one of the women, and the crowd grows until all seven men surround her. Her eyes are covered, she is pushed off balance and tossed around like a rag doll. The balls stay up in the air, as the woman remains expressionless. The threatening nature of the situation can nonetheless be seen in the other woman who continues juggling while taking almost imperceptible steps away from the group, as if knowing her fate.

Because it will be her that the men turn their attention towards next. The women crawl in all fours in front of the row of men and the juggling happens on their backs as if they were moving tables, mere objects.

The image is very unpleasant. The apples are filled with sexual implications. One woman waits nicely her back turned while the other opens the buttons on her blouse a little and fills her rack with apples.

When she gets up the apples fall down to her stomach and finally she pushes out an apple from her crotch for each of the men. The more the performance progresses the more it falls apart and loses its disciplined form. Gradually the unison quietens , moving towards anarchy, the apples and the parts of the crockery set get smashed as the title refers to. While the apples, cups and plates break, the performers ridicule each other: In the middle of all the chaos one of the men takes a porcelain vase and starts to wave it around like a huge penis, very proud of his supremacy.

Another man comes along and penetrates the vase with a rolled-up newspaper, thus subjugating the man to a woman. The juggling woman is still a rarity and this is highlighted and used consciously in the performance. The women are branded by appearance and action as others, non-men, who have a different status from the men, who are portrayed as the norm.

The directors, Sean Gandini and Kati Ylä-Hokkala, have taken a great leap from pure entertainment towards darker atmospheres and conflicting imagery. The deliberate provocation has been skilfully done; the performance leaves an unpleasant feeling.

In English the two different terms sex and gender state the biological fact and the social and experienced identity respectively, but this distinction does not exist in the Finnish language. Butler questions this distinction, however: This structure excludes homosexuality and other identities that are more difficult to define.

The idea of the changing nature of identity and the performativity of gender is also one of the cornerstones of queer theory, even though Butler herself does not define herself as a queer theorist. Why this theoretical introduction? Jump or Fall plays with the performativity of gender as well as the heterosexual matrix. The performance is self-evidently queer. I see two women and one man, or perhaps three women, or maybe something quite different, an androgyne?

This is what the performance boils down to. The starting point for the androgynous character was practical, according to choreographer Juliana Neves. They also wanted to show a love scene between two people that would involve aerial acrobatics, but they wanted to keep it heterosexual. But the 'normality' that they sought changed in practice into something else.

According to the concept of performativity, gender is performed because it involves socially and culturally recognisable gestures and signs that are used to make it visible in everyday life. For example the different ways of sitting in Smashed — men with their legs apart and women with their legs together — can be understood as signs that by repetition construct the gender.

She is of course dressed in trousers, but so are the women in the piece. Her solo contains powerful masculine acrobatics, and she makes low sounds at the same time. Her body is boyish and she stands like a man. Of the three performers she is the shortest, and she sometimes moves with the others in a light, feminine way.

Often she seems more like a boy than an adult male. The women in the performance are not unambiguous either. Two women perform a powerful handstand duet, their movements deviate from the beautiful and lyrical flow that is associated with women in the circus.

Anna Nilsson, who does aerial acrobatics with vertical silk, has an athletic body, broad shoulders and prominent back muscles, which her open-backed overalls accentuate. Michaela Henle dances in a long evening dress, but the movements keep breaking down to ugly, angular and 'unfeminine'. Jump or Fall plays interestingly — on purpose or by chance — with the performance of gender and dismantles traditional gender roles by suggesting an alternative and a new accepted way for female artists to be on the stage.

The solution that was originally made for practical reasons becomes the most multifaceted feature of the performance. At the same time the performance nods gently to queer theory and refuses to define gender or sexual identity in one way or another. The machine and the body in Sans objet In this analysis of the third performance I pay less attention to gender and reflect on the connection between a human body and a machine in the performance Sans objet.

In this case the word 'circus' should be avoided. The director Aurélien Bory does not want to define his performance as neither circus, theatre nor dance, but rather as performing art.

He gives the spectator the power to define the genre of the performance in any way they want. The performance begins with someone or something moving under a tarpaulin. The dance is slow and hypnotic, sometimes jerky and sometimes flowing. This thing has a very human presence, I think I might see a head, perhaps a limb or two, but sometimes the figure turns into positions that would be impossible for the human body — or are they?

The stage is big and it is difficult to say the size of the creature with nothing for comparison. A man then arrives on the stage and gives a scale: A second man arrives and together they wrestle the heavy tarpaulin off the creature. It is a robot. Or more precisely a robot from a s car factory assembly line, somewhat human-looking in its retro design.

.. Jos olisi ennemmin kuollut kuin olemassa kehossaan, miksi kehoaan, joka ihmisen on asettanut tähän tilanteeseen pitäisi rakastaa? En pidä häntä sen edellistyksellisempänä kuin henkilöä, joka lähestyisi homoseksuaalisuutta väittämällä, että sukupuolella ei ole väliä. Ihminen voi tietysti oppia elämään kehonsa rajoitteiden kanssa, vaikka ne olisivat niin pahoja, että hän ei voi enää edes liikkua kivuiltaan. He saattavat sietää omaa miehuuttaan tai naiseuttaan ainoastaan, jos sen merkitys mitätöidään yhteiskunnassa täysin. He eivät näe, että ongelmat, joita transnaiset kohtaavat yhteiskunnassa ovat osin hyvin samanlaisia kuin cisnaisillakin ja että useimmat transnaiset ovat kokemustensa vuoksi naisten puolella. Sillä häneenhän miesten huomio seuraavaksi siirtyy. Mutta tuohon totta vai tarua -osastoon:

Webcam seksi gay porno webcam

new contraceptives, vaginal rings and contraceptive patches were added in Terveysnetti,,which has . Peniksen kasvun aikaan ilmenee myös häpykarvoitus. 4. heinäkuu Yleisön suuntaan hymy pysyy, näkyypä silmäkulmassa pieni ironian pilkekin. sulkee ulkopuolelleen homoseksuaalisuuden ja muut hankalammin määriteltävät Lisäksi esitykseen haluttiin mukaan ilma-akrobatian keinoin tehtävä . starts to wave it around like a huge penis, very proud of his supremacy. elokuu Tietoisku: Israelin väkiluku on reilut kahdeksan miljoonaa, josta vähän alle kuusi ja puoli miljoonaa on juutalaisia.

Keino homoseksuaaliseen vagina pienin penis