Blog

Seksikkäitä miehet homoseksuaaliseen sihteeri tampere

Gay-hieronta

seksikkäitä miehet homoseksuaaliseen sihteeri tampere

Kirja antaa vihjeitä Äyräpäänjärvien luonnon ylitsevuotavasta turpeudesta, mutta jättää mielikuvitukselle runsaasti tilaa. Valokuvat Merikallio on osannut pelkistää. Ne sisältävät selkeästi ympäristöstään erottuvia pääkohteita, minkä seurauksena lukija pyrkii kuvittelemaan kuvalle ympäristön: Vaikka muistelen kaiholla retkiäni Pyhäpäänniemeen, ja arvostan Moron ja kumppanien Äyräpäänjärvikirjaa, Merikallion sivistykselle tuoksuvan kirjan ääressä tehdyt retket ovat yhä antoisimpia.

Merikalliolla oli ainutlaatuinen kyky: Viimeiset vieraat Maankamara notkuu huonojen kirjojen painosta. Hesarin listat tulevan syksyn kirjauutuuksista nostavat ajatuksiini lähinnä tukahtuneen hätähuudon metsien puolesta: Kun massaa kuitenkin vyörytetään painokoneista yhä kiihtyvällä tahdilla, kaltaiseni hidasälyinen putkiaivo ehdi lukea hyvistäkään kuin innokkaimmin mainostetut.

Tähänkin kirjaan tartuin vain koska se sattui nokan eteen kengännauhoja solmiessani. Ihastuin saman tien kannen tyyliin, ja huomasin ilokseni kuvituksen koostuvan kokonaan tuohon samaan tunnelmaan viritetyistä kuvista. Kahden kuvaajan tyylit on onnistuttu sovittamaan hyvin yhteen, ja jopa keskellä kirkasta päivää otetuissa kuvissa on hämäränhyssyinen tunnelma. Risto Rasan lyhyet runot toimivat kuvien tapaan, ja kun lyyrisesti soljuva asiateksti on useimmista luontokuvaajien itse kynäilemistä tarinoista poiketen kaukana väkinäisestä pakkopullasta, on vaikea keksiä tyylikkäämpää tapaa tallentaa raihnaisten talojen ja hylättyjen pihojen hämyinen lumo.

Viimeiset vieraat lienee lehteilemistäni kirjoista esteettisesti lähimpänä täydellisyyttä. Karjalainen ruletti Like, Tiedän viisi syytä lukea Jouni Hynysen päiväkirjamerkinnöistä ja kolumneista koottuja pokkareita. Hän on todistettavasti käynyt kaikkein äijämäisempien äijien opissa ja äänestetty lisäksi Suomen seksikkäimmäksi mieheksi Rumba-lehdessä, jonka Hynynen itse kävi ostamassa Prismasta hiihtolenkin jälkeen hikisissä verkkareissa, monot jalassa.

Yhtenä esimerkkinä tästä voisi toimia Hynysen tapa venkoilla itsekehun, itseironian ja itsesäälin muodostamassa kentässä kuin se kuuluisa kissa jonka selkään on teipattu voikkonen.

Mies vain lipsahtelee otteesta kuin Daltonin veljesten saippuoidut revolverit - kuten kirjansakin. Karjalaisessa ruletissakaan ei ole alkua, loppua, eikä keskiosaa. Se on kasa yhteen lätkittyä paperia, jonka joukkoon eksynyttä Siwan kuittia ei välttämättä huomaisi.

Suuri osa kirjasta on niin puuduttavaa toistoa, ettei Hynynen jaksa siitä edes vitsailla. On vaikea sanoa, miltä osin kirja on hyvä, mutta sen luettuani minulle jäi olo, jota kuvaavaa sanaa en nyt muista. Sana ei ole eltaantunut eikä eläköitynyt, mutta sisältää molempia. Maailman valloittajat Docendo Sankarit ovat erikseen. Sankarit tekevät sellaisia asioita että voi että.

Sankarit ovat kotoisin samasta maailmasta kuin hedonistit, mutta he kykenevät häpeään. Tämän kirjan miehet ovat aitoja sankareita: Värikkään kannen ja naiivilta vaikuttavan aihevalinnan perusteella muodostin tästä kirjasta kovin kevyen mielikuvan - ja yllätyin iloisesti. Tällaiseen elämäkerran, kuvakirjan ja tietokirjan yhdistelmään en muista aiemmin törmänneeni, en ainakaan näin hyvin tehtyyn.

Erikoista on se että kirjan mielenkiintoisin henkilö on kirjoittaja Olli Pirhonen. Sankarit ovat harkitsevia konservatiiveja - todisteena tästä se että he ovat hengissä. Olli Pirhonen sen sijaan tuntuu heittäytyvän kirjassa unelmaansa, myöhempiin poikavuosiinsa.

Sankareiden ja edellisen kirjan puurtajaurheilijan elämän äärellä Pirhosen teksti hohkaa pellavapään innostusta niin ettei lukijan tee lainkaan mieli Annapurnalle. Vaan Annaan tekemään repparia sankareista. Suomen jäkäläopas Tietofinlandian ehdokkaina on taas pino mielenkiintoisia kirjoja. Minun taustaani lähimpää liippaavia lienevät Jäkäläopas ja Lintukuvauksen käsikirja. Jälkimmäinen ei ole millään tavalla huono, mutta ei myöskään erityisemmin sävähdytä. Kirja esittelee huikeita, terävyydeltään nanotasolle yltäviä Varesvuon, Peltomäen ja Maten lintupotretteja, mutta en usko lukijan kykenevän tekstin perusteella juurikaan parantamaan omien kuviensa tasoa ellei sitten investoi kirjan innoittamana 18 euroa lisää varusteisiinsa.

Jäkäläoppaan lukijan taidot ja tiedot sen sijaan petraantuvat uudelle tasolle alkutilanteesta riippumatta, sillä faktaa vyöryttävään tekstiin on pakko keskittyä. Paketti on niin tuhti, että kirjaan käytetyn pedantin työn määrää on vaikea edes kuvitella.

Toisin kuin Jari Tervon romaaneissa, tietokirjassa pätevät samat lait kuin elämässä - mutta tiukennettuina. Jari Tervon selityksen mukaanhan hän on nimennyt romaaninsa henkilöitä toisen sukupuolen nimellä, koska se jollain tavalla parantaa romaania. Vaikka selitys olisi perusteltukin, jäkäläoppaan tekijöiden on turha yrittää samanlaista. Virheet ovat tietokirjassa virheitä. Maallikon silmin en tästä kirjasta kuitenkaan virheitä löydä, vaan silkkaa parhautta.

Hatunnosto ja kunnioittava kumarrus kirjan työryhmälle. Jos Tietofinlandia-sanan alkuosalla on yhtään painoa, Alf Rehnillä ei liene vaihtoehtoja. Metsäjätti En minä sano että tämä huono on. Nousiaisen kolmannessa on paljon hyvää: Sen esiedeltäjän, Vadelmavenepakolaisen, perintö Maaninkavaara odottaa yhä hyllyssäni.

Suomalaisin miljöö sitten Saarijärven Paavon. Kasvien soluseiniä putsaavista ja litistävistä laitoksista päästään eroon tasaista tahtia. Tänään uutisissa kerrottiin UPM: Kahden ihmisen erillinen, mutta vuoropuhelun kaltainen näkökulma. Taiten kuvattu nostalgia lapsuuden kunnaille palaillessa. Kirjassa on yksi heikkous: Onko uuden rahan oltava aina läpeensä paha, vanhan rahan ankara mutta jotenkin oikeudenmukainen, ja duunarin synnit vain erehtyväisyyttä?

Jos minä kirjoittaisin tästä aiheesta, tekisin duunarista ahneen sian jolle ei sääliä heruisi. Ja uuden rahan pomoista korkeamoraalisia yhteiskuntafilosofeja. Mutta minunhan ei tarvitsekaan elättää itseäni taskukokoisilla kirjoilla. Minun ei tarvitse välittää Hollywoodin lainalaisuuksista, massan vaateista.

Eikä minun lukijana tarvitse välittää mistään muustakaan. Voin Metsäjättiä lukiessani muistella niitä tuntoja joita koen Iittiin palatessani.

Surua rapistuvaa katsoessani, puistatuksia uuden menestyksen äärellä. Tässä Metsäjätti on vahva. Modernin kivijalkaturistin suloisenhaikean katseen kuvaamisessa. Haltian harteilla En lukenut tätä ennen vaellustamme Yliperällä, vaikka tiesin irtolehtiversion löytyvän Nurmijärven kirjaston varastosta. Kenties hyvä niin, sillä en muista milloin lukeminen olisi viimeksi tuottanut vastaavan aallon mielihyvää.

Laamanni Kemppinen kirjoittaa klassisen poikakirjan tyylillä kahdesta kolmen miehen vaelluksesta niin pedantisti, että sain kokea karun lumon uudelleen. Kemppinen kertoo turhia rönsyilemättä missä päin erämaata ollaan ja mihin mennään. Kemppisen kumppanit Juuso ja Ami havainnoivat ympäristöä matkan edetessä, ja esittävät kysymyksiä joihin harmaaselkäinen laamanni on valmistautunut vastaamaan. Ensimmäisellä vaelluksella jäin ulkopuoliseksi, sillä eteneminen tapahtui sivakoilla keväthankia pitkin sujutellen, mutta jälkimmäisessä pääsin mukaan louhikkoon, neljänneksi vaeltajaksi.

Lukiessani huomasin tehneeni jäniksenselkäisen vaelluksemme aikana lähes kaikki samat havainnot ja pohtineeni lähes kaikkia niitä kysymyksiä joista Kemppinenkin kirjoittaa. Minustakin Meekonjärven ympäristö ja Urtasvarri ovat erämaata uljaimmillaan.

Harmi ettei tällaisilla kirjoilla ole tilaa nykyisillä markkinoilla. Kerronta ei shokeeraa, sillä ei saada julkisuutta. Haltian harteilla ei pyri ylittämään tai alittamaan aikaisempaa. Se on erinomainen matkakirja. Rakkaudesta lintuihin Rakkaudesta lintuihin ei ole jaksanut innostaa muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. Vaikka useimmat ornit  ovat kynäilleet muistelmiaan ammattikirjoittajan ottein, tilattujen kirjoitusten kokoelmasta nousee lähestyvän deadlinen esiin puristama pistävä löyhkä.

Olin jo tuominnut teoksen unohdukseen, mutta Jarkko peijakas äityi hehkuttamaan Varangin kapeilla teillä kirjan viimeistä lukua niin vakuuttavasti, että avasin kirjan uudelleen, sivulta Luvun kirjoittaja on luontouskovainen Pertti Koskimies, mies jonka katkeruuden sävyttämä itsekorostus on tavallisesti aiheuttanut kivuliaita väristyksiä selpiihini.

Kari Enqvistin tapaan Koskimiehellä tuntuu olevan pakonomainen tarve korostaa kirjallista sivistystään ja humanismiaan naamioidakseen perushumanistin silmissä varsin pistemäiset missiot - Enqvistillä naturalistinen reduktionismi, Koskimiehellä luonnonsuojeluideologia.

Tai sitten kyseessä on silkka älyllinen ahneus, haalinnanhulluus. Tämäkään tarina ei poikkea kaavasta. Koskimiehessä tuntuu yhdistyvän nojatuolifilosofin ylivertainen äly, tinkimätön hyveellisyys, naparetkeilijän seikkailunhalu, Hellaakosken romanttisuus ja McGyverin näppäryys. Puistatuksen keskellä on silti pakko ottaa hattu kouraan. Koettuani Siikalahden kesäkuisen auringonnousun ja Urtaspahdalla istuneen tunturihaukan terävän katseen aiheuttaman väristyksen luulen tietäväni mistä Koskimies kirjoittaa.

Historia on minut vapauttava Kaksi faktaa on selvillä Ilkka Kanervan pumpattavan Barbaran jälkeen. Kirjassa Jussi Siirilä -niminen unohduksen usvassa vaeltava kirjailija alkaa kadehtia Kristian Smedsiä, ja yrittää osua julkisuuden valokeilaan epätoivoisten mediatempausten sarjatulta ampuen, kaverinaan filosofi ja tämän oppilas Kampin Agoralta, Saarinen ja Himanen.

Matkan varrella törmäillään julkimoihin Tanja Karpelasta A. Ylikierroksilla tarinaa kuljettavan Siirilän teksti on erikoista. Se onnistuu olemaan samaan aikaan maukasta, ja kuolettavan tylsää. Jostain syystä mieleen pökkivät Jouko Lehtolan kolumnit ja Ilkka Kylävaaran romaanit vaikkei minulla ole selvää mielikuvaa kummastakaan. Siirilän raaka-aineet ovat laadukkaat, ja lopputuloskin pinnaltaan rapea, mutta taikinalle tämä maistuu. Nettiarvostelujen perusteella oletin romaanin olevan itseironinen ja tragikoominen, mutta se paljastuikin rypemiseksi.

Itseironian ja itsesäälin raja on häilyvä - ja Siirilä muksahtaa väärälle puolelle. Siksi hauskaksi kuvattu kirja sai minut surumieliseksi. Eikö kirjailijan ammatista leipäänsä yrittävien määrää voisi jollain kannustimilla suhteuttaa kielialueen kokoon? Jos ei muuten niin mielenterveyshygieenisin perustein. Eikö niille voisi järjestää jotain soveltuvuustestejä? Vastoin yleistä käsitystä rohkeimmat ajattelijat eivät luo uutta, sillä vastasyntyneitä ajatuksia kohdellaan kuin vastasyntyneitä.

Rohkeimmat yrittävät elvyttää järjellisiä, mutta ideologisen eliitin kuoliaaksi vaikenemia ajatuksia. Eliittiä edustavat tässä tapauksessa ne jotka perustavat oikean ja väärän jumalolentojen ilmoituksiin, ja ne joiden mielestä hörhöille täytyy aina jättää tilaa.

Uskikset ja relativistit siis. Harris kritisoi sellaisia väitteitä joita minäkin jaksan äimistellä. Uskonto ja tiede eivät mukamas ole ristiriidassa? Jos joku vannottaa kirkossa vuotta sitten tapahtuneen luomisen puolesta ja menee sitten yliopistolle ajoittamaan miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja, onhan siinä jumalauta oltava mätää!

Lähes analoginen tälle on moraalifilosofien pyhä mantra, Humen giljotiini, joka irrottaa moraalin luonnosta: Harrisin kirja keskittyy väitteen kumoamiseen. Hyvinvoinnin kannalta arvot ovat erilaisia, toiset huonompia toiset parempia.

Tätä arvojen paremmuuden kenttää Harris kutsuu moraaliseksi maisemaksi. Ja sitä maisemaa luonnon tiede voi tutkia. Harris ei tietenkään pääse maaliin, pragmaattiseen varmuuteen on matkaa. Minäpä menen ja veikkaan että Sam Harrisia pidetään muutaman sadan vuoden kuluttua inhimillisemmän maailman esitaistelijana. Mutta vain jos tämän kirjan varmuuskopio säästyy rovioilta. Lähikuvassa Eero Huovinen Otava Olen pappien ja uskonnonopettajien kanssa parempaa pataa kuin vaikkapa tutkijoiden tai bilsanmaikkojen.

Teologien kanssa keskustellessa tuntuu siltä että tulen ymmärretyksi, tai ainakaan omituisuuksiani ei tuomita. Luulen teologian opintojen ja ruohonjuuritason seurakuntatyön pakottavan antautumaan vääjäämättömyydelle, ja tunnustamaan yksin totuutensa kanssa vänkäävän voimattomuus sisäisen puhtaan maailman ja ulkoisen risaisen todellisuuden ristivedossa.

Luulen juuri pappien epäilevän eniten totuuttaan, sen universaalia sovellettavuutta. Jonkinlaisena ymmärtävän papin arkkityyppinä pidän emerituspiispa Eero Huovista. En tietenkään tunne häntä. Olen keskustellut vain sitaattien kanssa ja tarkkaillut hänen eleitään televisiosta. Kun sitten kerran pääsin näkemään hänet läheltä, muodostamani mielikuva vastasi täysin olemusta: Jaakko Tapanisen erinomaisesti kirjoittama henkilökuva ei sisänsä tuo esiin uutta, mutta Tapaninen nostaa hyvin esiin ensivaikutelmaltaan juron, jopa pelottavan näköisen miehen lähestyttävyyden.

Huovinen on yhdistelmä miehistä miestä, ja naispuolisen sielunhoitajan, Irja Kilpeläisen lempeitä oppeja. Huovinen on mies jonka kanssa tekisi mieli turista niitänäitä. Vuoden puhujaksikin valittu mies on kuuntelija. Hän on veli, ei isä. Hatunnosto Kirjapaja Kokoomuksella on kolme presidentiksi kelpaavaa persoonaa. Niinistö olisi kansakunnan isä, Stubb brändityöryhmän valittu ja Katainen Suomen Kennedy.

Vaikka seulaa hieman harventaisi, muilla ei ole asettaa kuin yksi kilpailija - mutta hän onkin ylitse muiden. Pekka Haavisto olisi presidenttinä Martti Ahtisaari 2. Hänellä on näkemys ja kokemus kotimaan asioista, vaikka onkin kansainvälinen sotasankari.

Sivari jonka rauhanrakentajan taitoja veitsellä huitelevat janjaweed-sissit arvostavat. En tiedä onko tämä kirja tarkoitettu jo vaalikirjaksi, vai onko Haavisto sattunut vain juuri nyt tuntemaan tarvetta nostaa hattua maailman turuilla tutustumilleen ihmisille: Kirja on rakennettu lyhyistä lastuista. Osa loppuu liian aikaisin, kaarta ei synny. Jotkut iskevät ja osuvat. Mieleen jäi erityisenä tarina jossa Haavisto vei Tölö Gymnasiumin oppilaiden keräämät tuhat euroa pakolaisleirille Darfuriin.

Ja se elämän makuinen muistelo jossa Haavisto joutui isänsä kanssa kolariin. Vaalikirjaksi Hatunnosto olisi kehno, sillä siitä puuttuu puolet: Sellaisen joka kehua retostelisi. Päiväkirjastani Siltala En välittäisi tavata Matti Klingeä. Hän arvostelisi kuitenkin julkisesti sivistymättömyyttäni, renttua pukeutumistani, ranskan vallankumouksen jälkeisiä vulgaareja käytöstapojani, musiikkimakuani, kaikkea minänä olemista.

Kaikki Klingen päiväkirjat olen kuitenkin ahminut tuoreeltaan kannesta kanteen. Oikeastaan vasta tänään oivalsin miksi viime vuoden Matista niis kovasti tykkään. Hänhän kirjoittaa päiväkirjaansa suurelta osin samalla tavalla kuin minä Verkkopäiväkirjaani. Päiväkirjaa kirjoitetaan luonnollisesti itselle, mutta tieto sen julkisuudesta vänkää tyyliä väkisinkin.

Klinge kirjoittaa pitkiä päiväkirjamerkintöjä jostain kuolleesta kirjallisuudenlajista, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitten yhtäkkiä hän kehaisee marjavuotta, kommentoi televisio-ohjelmaa tai arvostaa Lasse Lehtistä samalla tavalla kuin minä arvostan.

Klingellä on selvästi tarve huomaamattomaan, mutta piikikkääseen ärsyttämiseen. Minulla on tilaisuus täsmä-ärsyttää. Ja jos joku onneton menee kertomaan lukevansa näitä horinoita, sivallan tai pitkästytän saman tien jollain käännyttävällä. Matti joutuu tekemään sen yleispätevämmin keinoin. Lukija olettaa hänen pysyvän sfääreissään, tsaareissaan ja keisareissaan. Kun hän siten laskeutuu lauantaimakkara- ja tositeeveetasolle, lukija loukkaantuu: Minulle on jäänyt erityisenä mieleen Barashin Ideas of Human Nature; From The Bhagavad Gita to Sociobiology , missä hän käy läpi kaikkien ihmiskunnan merkittävimpien uskontojen ja filosofioiden ihmiskuvat alle sivun pokkarissa.

Lukijana minua pelotti Barashin puolesta, sillä tiedän miten silmittömällä apinan raivolla ja verenhimoisina ihmiset puolustavat oman ideologiansa tahrattomuutta, ja omaa oikeuttaan totuuteen. Helpottuneena olen sittemmin pannut merkille Barashin uran jatkuvan, mutta köyhempien teemojen äärellä.

Kun noin vuosi sitten huomasin Barashin kirjoittaneen vaimonsa Judith Eve Liptonin kanssa kirjasen ihmiskuvaa suppeammasta, mutta jos mahdollista kiehtovammasta aiheesta, aloin valuttaa kuolaa. Kirjassa on näistä omiksi kappaleikseen on erotettu kuukautiset, kätketty ovulaatio, rinnat ja muut kurvit, orgasmi ja menopaussi.

Kirjoittajat ovat tietoisia kohteensa tutkimisen vaikeudesta, ja siitä seuraavasta johtopäätösten hataruudesta. Siksi he myöntävät mukisematta kirjoittavansa pilkatuista just-so -tarinoista. Käsitettä on käytetty vallitsevasta teoriasta loogisesti johdetuista, mutta empiirisesti vaikeasti tutkittavista hypoteeseista joita jotkut ovat erehtyneet pitämään tieteellisenä tietona, toiset jopa totuutena.

Yrjö Kivimies on kääntänyt Rudyard Kiplingin kirjan Just So Stories veikeiksi tarinoiksi, mutta käytän tässä kömpelömpää ilmaisua noin-vain. Havahduin kyttäämään näitä eräässä Joensuun yliopiston biologian laitoksen laudatur-seminaarissa, jossa esiteltiin sivulauseessa hurja tulos: Tulos oli korrelatiivisesti selkeä, ja evoluutiobiologisesti johdonmukainen, mutta oliko hypoteesi muotoiltu muotitieteen hypessä leijuen?

Onko kalasääsken aisteilla edes mahdollista saada uskottomuus selville? Onko luonnonvalinta riittävän vahva tällaisten ominaisuuksien syntyyn sääksen elämää pyörittävien vuorovaikutusten verkossa?

Silti, kuten Barash ja Lipton korostavat, nämä tarinat ovat tieteen edistymisen ehto. Sääksitutkimusta kritisoinut professori Heikki Hyvärinenkin valisti viestinnän seminaarissa, että parhaat tutkijat ovat niitä joilla on hurjimmat hypoteesit. On töppöjen toimittajien tai umpitampion yleisön häpiä jos tietoa toistaiseksi pidetään lopullisena totuutena. On ylipäätään häpiä jos joku uskoo totuuteen. Keskimäärin 28 vuorokauden välein ihmisnaaraan kehossa tapahtuu solumurha.

Jos alkion kehitys ei ole alkanut, progeteronihormonin voimalla kohdun limakalvoa ylläpitävä keltarauhanen surkastuu, minkä seurauksena limakalvon kiekuraiset verisuonet kuristuvat, ja limakalvo kuolee tuskaisesti hapenpuutteeseen. Limakalvon raadon roippeet sylkäistään kohdusta runsaan verenvuodon huuhtelemana, ja uusi limakalvo alkaa rakentua viivytyksittä.

Vastaavaa tavataan muiltakin nisäkkäiltä, mutta ei yhdeltäkään toiselta lajilta näin voimakkaana. Lähes kaikilla menstruoivilla nisäkäslajeilla limakalvo imaistaan lisäksi takaisin kehon käyttöön, joten kuukautisvuotoa voidaan pitää ainoastaan ihmisen ja muutaman muun nisäkkään ominaisuutena. Maalaisjärkiselle kuukautisvuoto tuntuu tuhlaukselta, sillä etenkin puutteen aikoina menetetty raudan, muiden ravintoaineiden ja energian korvaaminen saattaa olla mahdotonta.

Barash ja Lipton ottavat analyysissään huomioon myös sen ettei kuukautista silti tarvitse olla adaptiivista hyötyä: Parhaassakin tapauksessa nainen on kuitenkin kokenut yli sadat kuukautiset elämänsä aikana, joten on vaikea uskoa hyödyttömän, mutta tuhlailevan ominaisuuden säilyneen.

Mitä hyötyä kuukautisvuodosta siis on? Ja miksi juuri ihmisellä? Barash ja Lipton tarjoavat tuhlauksen selitykseksi viittä hypoteesia. Ennen Tampaxin ja Vuokkosten aikaa kuukautiset on saattanut olla huomattavasti nykyistä luettavampi ominaisuus.

Hypoteesi törmää kuitenkin melkoisiin loogisiin ongelmiin, sillä kehon sisäiseen viestintään raskaus ei ole käynnistynyt luulisi löytyvän parempiakin keinoja, muille naisille on tarpeetonta kertoa uudesta kilpailijasta, eikä miehillekään liene syytä kertoa vaiheesta jolloin kala ei liiku eikä käy pyydykseen. Barash ja Lipton suhtautuvat omituisen optimistisesti 2 puhdistushypoteesiin, vaikka tätä vastaan on paljon empiiristä näyttöä.

Hypoteesin mukaan kuukautiset ovat keino poistaa esimerkiksi siittimen tai siemennesteen mukana ohi puolustuksen päässeitä mikrobeja tärkeästä elimestä. Vastoin hypoteesin oletuksia kuukautiset eivät ole tyypillisiä mikrobeja holtittomasti levittäville promiskuiteettisille lajeille, eikä ehkäisypillerien, nälän tai harjoituksen aiheuttaman alhaisen rasvaprosentin takia väliin jääneet kuukautiset tunnu lisäävän infektioalttiutta.

Ja miksi juuri ihmisen kohtu niin pahasti pasiliskoilla saastuisi? Tähän kysymykseen ei vastaa moni muukaan selitysmalli, ei edes puhdistushypoteesia kritisoineen antropologi Beverly Strassmannin vaihtoehto: Strassemannin mukaan limakalvon ylläpitäminen tyhjän panttina on kalliimpaa kuin uuden rakentaminen.

Vaikka kohdun limakalvo on melkoinen energiasyöppö, ei ihmisnaaras ole tässä suhteessa mitenkään erikoinen. Ja miksei vain vähennetä huoltoa väliaikaisesti kohtu seisontavakuutukseen tai tiivistetä ovulaatioväliä? Parhaat hypoteesit Barash ja Lipton säästävät loppuun. Jos munasolu ei kykene tunkeutumaan kohdun limakalvoon tai vapauttamaan riittävää määrää limakalvoa ylläpitävää HCG-hormonia, se on syytä huuhdella viemäristä ennen kuin se ehtii kuppaamaan äidistään mehut.

Kumpikin näistä hypoteeseista selittää myös kuukautisten ainutlaatuisuuden ihmisellä. Näkyvät kuukautiset kehittyisivät neljännen hypoteesin mukaan siksi vain suuriaivoisille lajeille. Koska ihmislapsi vaatii syntymänsä jälkeen poikkeuksellisen paljon vanhempiensa resursseja, on myös testaaminen paikallaan juuri ihmisellä.

Molemmat hypoteesit ovat, ja tulevat olemaan vielä pitkään noin-vain-tarinoita, mutta Barash ja Lipton luottavat kilpailuhypoteesiin. Kuukautiset olisi siis äidin keino tarkastaa onko rakastettavaksi ilmoittautunut lapsi rakastamisen arvoinen. Toinen ihmisen lisääntymisbiologinen erikoispiirre on ilmiönä yksinkertaisempi, mutta siihen vastaaminen saattaa olla jopa kuukautisten ongelmaa vaikeampaa.

Kun nainen tuottaa munasolun lisääntyäkseen, miksi ihmeessä hän ei tunnu viestivän miehille milloin hedelmöittyminen olisi mahdollista. Ihmisnaaraalta puuttuu siis näkyvä kiima.

Ja vaikka jotkut naiset kertovat tuntevansa ovulaation, suurin osa naisista kätkee se itseltäänkin. Tähän niin sanotun kätketyn ovulaation ongelmaan Barash ja Lipton löytävät tupun selityksiä, kaikki evoluutioteorian hatusta rempaistuja noin-vain-tarinoita. Kätketyn ovulaation käsite on saamassa selkäänsä uudemmilta tutkimuksilta.

Jo melko iäkkäät tutkimukset ovat paljastaneet miesten aistivan ovulaation tietoisuuden ulkopuolelle jäävin hajusignaalein. Kun miehet saavat haistella kuukautiskierron eri vaiheissa olleiden naisten käyttämiä valkoisia t-paitoja, miehet kertovat pitävänsä paidoista jotka ovat verhonneet ovuloivia neitoja.

Uudemmat tutkimukset ovat lisäksi paljastaneet naisten käyttäytymisen muuttuvan huomattavasti ovulaation aikaan. Naiset käyttävät silloin paljastavampia ja seksikkäämpiä vaatteita, suosivat miehissä maskuliinisempia piirteitä, puhuvat sujuvammin ja luovemmin, roikkuvat enemmän kumppanissaan, haistavat paremmin, kiinnittävät enemmän huomiota sekä miesten että naisten viehättäviin kasvopiirteisiin ja käyttäytyvät levottomammin.

Jos nainen käyttää ehkäisypillereitä, näillä muutoksilla on taipumus lieventyä, tai kadota kokonaan. Oikea kysymys ei siis liene, miksi ihmisnaaras kätkee ovulaationsa, vaan miksi hän ei mainosta sitä yhtä selvästi kuin useimmat muut nisäkkäät. Miksi naiset eivät kulje ovulaation aikana ahteri pystyssä, pylväitä puskien ja kumeasti mouruten.

Miksei naisten ahteri muutu ovulaation aikaan hohtavaksi pinkiksi palloksi? Barashin ja Liptonin pohdinnoissa vain vaatimaton vihjailu ovulaatiosta hyödyttää ihmisnaaraita koska: Näiden erittäin vaikeasti testattavien ja toisistaan erotettavien hypoteesien lisäksi Barash ja Lipton tuovat mukaan myös yllättävän näkökulman: Ihmisellä synnytys on poikkeuksellisen vaarallinen, ja synnytyksen jälkeiset vuodet äideille raskaita.

Ne esiäitimme jotka ovat kätkeneet ovulaationsa itseltään, ovat päätyneet useammin raskaaksi kuin ne jotka ovat pelänneet ovulaation aikana.

Samankaltaisen päänsärkyhypoteesin mukaan munasolu on hedelmöittynyt useimmin niillä jotka eivät ole tienneet milloin päätä pitäisi särkeä. Luku kätketystä ovulaatiosta on tämän kirjan puuduttavin osa, joten annoin itselleni vapauden lukea rivien välejä.

Niissä Barash ja Lipton tuntuvat tunnistavan eron lisääntymisen ja seksuaalisuuden välillä. Seksuaalisuus on kehittynyt evoluution myötä lisääntymisen ehdoilla, mutta sosiaalisen ympäristön monimuotoisuus on pakottanut sen hermeettiseksi moskaksi, ellei peräti lekaksi. Kun sellaisella mäiskii pientä dyckert-kantaista lisääntymisen naulaa, herää helposti epäilys siitä onko lisääntymisellä ja seksuaalisuudella enää juurikaan yhteistä.

Luulen Barashin ja Liptonin piilottaneen kirjansa rivien väliin varovaisen viestin niille joiden mielestä homoseksuaalisuus, biseksuaalisuus, pedofilia, koprofilia, nekrofilia tai filosofia olisivat lisääntymisbiologiasta johdettavia luonnonvastaisia seksuaalisuuden irvikuvia.

Ne ovat vain seksuaalisuuden muotoja. Tässä ja nyt päätetään, ovatko ne hyväksyttäviä juuri meidän yhteisössämme. Tai ovatko ne oikein tai väärin. Sillä saavutetaan kelpo kelpoisuus. Rinnat ja muut kurvit. Kurveissa tutkijoita on kiinnostanut eniten vyötärön ja lantion suhde. Kulttuurista riippumatta miehet pitävät viehättävimpinä naisia joilla tuo suhde on 0. Hienoista kulttuurista vaihtelua sentään on: Pienempikin suhdeluku miehiin uppoaa, mutta näyttää daami huteralta, suurempi taas on liian maskuliininen.

Kuinka ollakaan, miesten suosima vyötärön ja lantion suhde näyttää olevan terveyden ja hedelmällisyyden merkki. Hurjimmissa tutkimissa luvun on todettu vaikuttavan myös jälkeläisten älykkyyteen.

Lantion seudun rasvat saattavat olla tutkijoiden mukaan tämän syy: Toisaalta voidaan myös spekuloida seksuaalivalinnalla, mikäli mitattu älykkyyden korkea periytymisaste pitää paikkansa ja ampiaisvyötäröisten ympärillä pörrää äijää, joten he pääsevät valitsemaan massasta fiksuimmat lastensa isiksi.

Vyötärönseutua omituisempi piirre ihmisnaaraissa ovat litteärintaisillakin muihin nisäkkäisiin verrattuna melkoiset rasvapallukat jotka ympäröivät maitorauhasia. Rasvaa tarvitaan luonnollisesti maidon tuotantoon, mutta ei sellaista määrää, eikä ainakaan imetysaikojen välillä - imeväinen ei D-kupista juo. Sir Alister Hardyn lanseeraama ja myöhemmin Elaine Morganin puolustama vesiapinahypoteesikin selitys rinnat ovat lapsen kahvat tai kellukkeet äidin kahlaillessa matalassa vedessä on kuitattavissa hymähdyksellä, sillä ihmisen vetisestä esihistoriasta ei ole näyttöä.

Rinnat ovat siis joko miestä tai naista itseään varten. Barash ja Lipton päästelevät räkäisiä purskahduksia muistellessaan rasvaista hiustupsuaan kaljulleen kääntäneen popularisaattori Desmond Morrisin jota jossain kuvattiin ilkeästi, mutta tirskahtelua minussakin aiheuttaen viagraa yliannoksen nielleen näköiseksi itsevarmaa hypoteesia rinnoista: Tälle ei löydy vertailevasta tutkimuksesta tukea, eikä hypoteesi muutenkaan oikein istu nykykäsitykseen ihmisen evoluutiosta.

Koska rinnat saattavat olla ennemminkin riikinkukon pyrstöön verrattava ornamentti, Barash ja Lipton löytävät niille melkoisen määrän uudempien seksuaalivalinnan teorian mukaisia selityksiä. Rinnat saattavat olla myös miehille suunnattu merkki raskauteen ja imetykseen käytettävissä olevista resursseista. Vaikka maidontuotannon näkökulmasta on vaikea selittää runsasta rasvaa, rinnat saattavat kertoa imetyspotentiaalista, sillä suurin osa luonnonkansojen hedelmöityksistä tapahtuu imetysaikana rintojen ollessa vielä turvonneina.

Raskausaikana kehittynyt ärsyke olla eräänlainen peukalosääntö joka pistää miehet tuntemaan vetoa rintoihin naisen kaikissa elämänvaiheissa. Barash ja Lipton pitävät rintoja mieluummin kuitenkin ylinormaalina ärsykkeenä tai ornamenttina, josta ei ole välttämättä seurannut ekologista valintaetua. Rinnat saattavat olla miesten keino arvioida naisten lisääntymispotentiaalia riittävän suuret vaan ei vielä riippuvat rinnat kertovat hedelmällisyydestä , ja helpoiten tämä on saattanut onnistua suuremmista rinnoista.

Suuret terhakat rinnat saattavat olla myös miesten keino arvioida puolisoehdokkaansa symmetrisyyttä siihen eivät sairaat kykene , tai kääntäen, naisten keino vaikeuttaa arviointia rantapalloissa millin heitto ei näy. Varteenotettavimmat hypoteesit kumpuavat kuitenkin kahdesta vallitsevasta seksuaalivalinnan teoriasta: Fisherin pakomallista ja Zahavin haittaperiaatteesta. Ensimmäisestä Barash ja Lipton käyttävät Weatherheadin ja Robertsonin seksikkään pojan hypoteesiksi kutsuttua versiota — jota tässä yhteydessä voidaan kutsua vaikka naitavan tyttären hypoteesiksi.

Jos suuremmista rinnoista on ollut varhaisemmassa vaiheessa vaikkapa ekologista valintaetua, ja koiraat ovat suosineet suurempirintaisia puolisoita, seuraavaan sukupolveen on periytynyt suurempi rintojen koko naarailla ja suurien rintojen suosiminen koirailla. Näemme ympärillämme suuria rintoja, koska näitä suosineiden koiraiden tyttäret ovat kelvanneet paremmin sulhoehdokkaille. Zahavin haittaperiaatteen mukaan seksuaalivalinnassa kehittyy puolestaan ominaisuuksia joista on kantajalleen haittaa.

Suurista rinnoista epäilemättä on — olkoon todisteena vaikkapa urheiluliivien markkinarako. Mies joka valitsee suuririntaisen naisen, valitsee samalla terveen ja vahvan, sillä heiveröiset ja sairaat eivät sellaisten pallojen kanssa pärjää.

Haittaperiaate tuntuu järkeenkäyvältä muovisten povipommien suosiota aprikoidessa. Kaksi vedellä täytettyä rantapalloa keikkuu luonnonlakeja uhmaten ampiaisvyötärön, pitkien ruipeloiden säärien ja stilettikorkojen kannattelemana. Kävelevät omin jaloin, eivätkä vaikuta edes uupuneilta. Miesten orgasmi tarkoitus on itsestäänselvyys: Naisen orgasmin tarkoituksen pohtiminen on sen sijaan vaatinut useiden tutkijoiden elämäntyön ja tuhansia sivuja tekstiä kirjoissa ja tieteellisissä julkaisuissa.

Muutaman näistä tutkimuksista sain tuoreeltaan esiteltäväkseni biologian laudaturopintojen käyttäytymisekologian seminaarissa vuonna Orgasmin ihmeellisyyden sijaan päädyin tosin silloin äimistelemään tutkijoiden motiiveja. Tutkimuksissa pareja laitettiin yhtymään lasiseinäisiin koppeihin, toimintaa seurattiin silmänliikkeen tarkkuudella ja näytteitä otettiin muun muassa yhdynnän jälkeen emättimestä valuvista nesteistä. Olivatko tutkijat valinneet aiheensa ilman tavanomaista suurempia intohimoja?

Myyränpyynti olisi ollut vaihtoehtona, mutta päädyin sitten tähän. Barash ja Lipton aloittavat hypoteesien käsittelyn naurahdellen kepeästi Desmond Morrisin vaakamambohypoteesille: Kirjoittajat kuittaavat tämän toteamalla vain ettei tästä ole näyttöä, mutta palaavat siihen myöhemmin uudelleen viittaamalla tutkimukseen jota minäkin seminaaria varten referoin. Siinä ulos valuvan siemennesteen määrä oli selvästi pienempi tapauksissa jossa nainen oli kokenut orgasmin.

Minusta samantyyppinen, Barashin ja Liptoninkin mollaama petohypoteesi on huomattavasti hölmömpi. Että orgasmi mukamas laittaisi naaraan olemaan hiljaa parittelun jälkeen, ja piilottaisi näin pariskunnan pedoilta herkkänä hetkenään. Eivätkö naiset mukamas osaa pitää turpaansa kiinni muuten kuin luomurelaksantin avulla?

Tai no - jääköön. Tässä kohdin kirjaansa Barash ja Lipton alkavat toistaa itseään; sama hypoteesikehikko kun tuntuu taittuvan pienellä hienosäädyllä useampaan ongelmaan. Orgasmin ongelman yhteydessä Barash ja Lipton nostavat esiin seuraavat varteenotettavat, varhaisempien sivujen perusteella ennustettavat, ja todistusaineistoltaan niukat hypoteesit: Jos minulta kysytään, kannatan näistä hypoteeseista tätä viimeistä.

Empiiriseen aineistoon nojaten, tietenkin. Lopulta tulee aika jolloin ihmisnaaras lopettaa lisääntymisen. Taas kerran törmäämme ominaisuuten jossa ihminen vaikuttaa huonosti suunnitellulta ja tehottomalta kapistukselta.

Evoluution ymmärtää parhaiten kun miettii, kuinka moni esiäideistäni ja esi-isistäni on jäänyt lapsettomaksi? Näemme ympärillämme vain ihmisiä joiden esivanhemmat ovat tuottaneet mahdollisimman paljon runsaasti lisääntyviä jälkeläisiä, sisällään geenejä jotka ovat laittaneet heidät lisääntymään.

Miten on mahdollista että kaikki naiset luopuvat lisääntymisestään vapaaehtoisesti kesken kaiken. Meidän pikku Lotan ikäluokasta jo puolet elää yli satavuotiaaksi. On mahdollista että menopaussi on uuden ajan tuote, evoluution sivutuote tai sattuma joka on noussut esiin vasta kun naiset ovat alkaneet yleisemmin elää siihen saakka.

On myös mahdollista että naiset ovat sopeutuneet evoluution kuluessa tuottamaan ennalta määrätyn määrän munasoluja, minkä seurauksena ne yksinkertaisesti vain loppuvat tietyssä iässä. Barash ja Lipton löytävät tähän näennäiseen järjettömyyteen kutenkin myös järjellisiä ja adaptiivisia noin-vain-tarinoita.

Useimmat näistä liittyvät ilmiöön joka on silmiinpistävä juuri ihmisillä: Keskeneräisenä syntyvän ja pitkään kehittyvän ihmislapsen hoitaminen vaatii useamman työpanoksen, joten siirtyminen isoäidiksi voi lisätä kokonaiskelpoisuutta.

Iäkkäälle naiselle pariutuminen laadukkaan miehen kanssa saattaa olla hankalaa, ja raskaus ja terveen lapsen synnyttäminen keholle niin hankalaa, että omat geenit siirtyvät ajassa paremmin antamalla tilaa nuoremmille ja siirtymällä lastenhoitajaksi. Vaikka isoäitiyteen liittyville hypoteeseille ei liene kilpailijoita, myös teknisemmät vaihtoehdot on otettava huomioon.

Koska sukupuolilla on samat geenit, lisääntymisen ja jälkeläishoidon riuduttamat naaraat saattavat väistyä lisääntymisen näyttämöltä aiemmin kuin samalla perimällä, mutta miellyttävämmässä lisääntymisympäristössä eläneet, helpommalla päässeet koiraat.

Useimmista amerikkalaisista kirjoista poiketen How Women Got Their Curves on erittäin tiivis, ajoittain listamaisuudessaan puisevakin. Materiaalista ei ole puutetta, minkä seurauksena Barash ja Lipton eivät ole sortuneet täyttämään sivuja monelle kollegalleen tyypillisen darwinistisen evoluution perusteiden jankkaamiseen.

Jäin kaipaamaan vain molekyylibiologisten tutkimusten parempaa huomioimista — juuri ne kun lienevät se ainoa tie ulos noin-vain-tarinoiden ikuisesta pyörittelystä. Jos siitä ylipäätään halutaan ulos. Juuri noiden tarinoiden tähden pidän tätä parhaana lukemistani luvun tiedekirjoista. Harmi että miehen piirteet ovat niin tylsiä. Tämä kirja ei tule koskaan löytämään pariaan. Tämän lastun kuvitus on ensimmäistä kuvaa lukuun ottamatta peräisin pin-upin mestarin Alberto Vargasin pensselistä tai ruiskusta.

Ensimmäisen kuvan tekijä jää minulle anonyymiksi. Kirjan kannen skannasin virtuoosimaisuudessani aivan itse. Police Johnny Kniga Kaiken mahdollisen Policen taipaleesta lukeneena odotin tätä kuin kuukävelyä. Kirja tupsahti suomennettunakin versiona sopivasti Steward Copelandin muistelmien Strange Things Happen jälkeen. Kaikki Policen jäsenet olivat saaneet suunvuoronsa, joten aika oli kypsä yhteenvedolle.

Kun amerikankielisen version tahkonneet kehuivat Chris Campionin tyyliä perusteelliseksi ja kriittiseksi, kirja vaikutti sellaiselta jota luetaan takkatulen ääressä, viskilasin ja paksun sikarin kanssa.

Ja se todellisuus - siihen eivät edellisistä mielikuvista liity kuin korkeintaan ajatus polttamisesta. Campion ei kirjoita musiikista mitään.

Hän ei ole koskaan haastatatellut Policen jäseniä. Hän on päättänyt etukäteen synkät teesinsä, ja hakenut niihin valikoidusti todistusaineistoa muiden tulkitsemista haastatteluista ja juoruista. Campionin Stingillä ei ole elämässään muuta motivaatiota kuin rahan ja ihailun haaliminen.

Campionin Stingin musiikki koostuu kyhäelmistä, joista on tullut suosittuja kierojen julkisuustempausten ja manageri Miles Copelandin voimin. Campionin Steward Copeland on idiootti soittotaidoton kakara. Campionin Andy Summers on pilvenharmaa rivimuusikko, johon särmää tuo vain kitkerät purkaukset kuusikymppisenä kirjoitetussa elämäkerrassa.

Nelisensataa sivua kylmäkiskoisuutta ja jonkinlaiselta katkeruudelta haiskahtavaa roiskintaa. Millainen kipu on pistänyt Campionin kirjoittamaan tällaisen? Tiedän uskovani, uskon tietäväni Minerva Mikähän yliluonnollinen pistää ihmisen lukemaan tällaisia kirjoja? Kysymys on kökkö, sillä tiedän etten usko tietäväni yliluonnollisista. Luonnollinen on paljaanakin etova sana, ja sen ylittävä siten jo määritelmällisestikin överi.

Tällaisia asemasotakirjoja luetaan samasta syystä kuin Seiskaa. Pääsee turhuuskin crocseissaan äimistelemään miten homssuisia julkkikset osaavat olla ilman meikkiä. Ja miten ne mokailevat. Ja miten huonosti hallitsevat aggressioitaan.

Nämä kirjat ovat viihdyttäviä samalla tavalla kuin gladiaattoreiden tai koulugangstereiden mittelöt. Pääsee huutamaan luuta ja verta turvasta toisten selän takaa. Näiden eritavoin karvoittuneiden veijareiden ensimmäinen kirja ei tosin tarjonnut tähän aineksia.

Pakana sanoi että näin on, ja papinperkele sanoi että voi ollakin. Vaan nytpä nokitellaan niin ilkeästi että oikein kourii mahanpohjasta kun saan olla täällä pakkasen takana turvassa. Nyt pakanakin peruuttaa, usein säälistä. Pappi sanoo että uskoo koska niin voi tehdä. Ja asettuu itsensä kanssa taistoon toteamalla ettei yksityistä etiikkaa voi olla. Ja kun asiaan päästään, molemmat sanovat ettei tästä kannata jatkaa.

Koska perustan kirjallisen maailmankuvani luulopuheisiin, en ymmärrä näitä toisenlaisia. Miksi lukeneet ja siitä suurieleisesti mesoavat vaikuttavat usein niin yksinkertaisilta? Erno Paasilinnalla taisi olla tähän vastauskin? Luin sen kausalalaisen alikulkutunnelin betonielementistä. Siitä samasta josta olen Nietzscheäkin ammentanut. Tunturien helmet Metsäkustannus Kun Pekka Luukkola vieraili ensimmäisen kirjansa aikoina Ylen Voimalassa, Marketta Mattila yritti tunkea hänet väkisin lokeroon, josta insinööri Luukkola ei pääsisi häiritsemään humanistien lumetodellisuutta.

Luukkola kaatoi naiiviuttaan vettä myllyyn kertomalla kuvausmatkojensa kilometrimääriä ja kuvaamalla kalustonsa tekniikkaa. Mattilan maailma oli räikeän mustavalkoinen, ja Luukkola vaikutti kyvyttömältä peilaamaan itseään.

Pekka Luukkolan kuvissa tekniikka on oleellista materiaalisesta maailmasta irtaantuneelle humanistillekin. Tekniikka tekee Luukkolan kuvista taidetta. Kun katson tämän kirjan tunturimaisemaa tai lähikuvaa liekovarpiosta, ajattelen yksinäistä miestä paljakalla valtavan vehkeensä ympärillä hyörimässä, ja väristysaaltojani kuvan yksityiskohtien äärellä.

Ajattelen siis kahta ihmistä, näyttäjää ja katsojaa - ja heidän tunteitaan. Kuvista en osaa silti sanoa ovatko ne hyviä. Suuri osa tämän kirjan kuvista vaikuttaa omituisen tummilta, eikä niiden sommittelua voi kehua erityisen oivaltavaksi. Tässä kirjassa katse kiinnittyy hiottuun tekstiin. Ja nenä kirjan tuoksuun. Tältä tuoksuvat kirjat joita ei ole tarkoitus plärätä hiirenkoville tai lukea huussissa.

Tämän tuoksuisissa kirjoissa säilytetään todellisuutta toisen todellisuuden aikaan. Tahdon ennättää Luukkolan kuvien maisemiin ennen sitä. Savanni hengittää Minerva Mauri Leivoa kysyttiin vuonna sijaisekseni Linnankosken lukioon, koska hänet tunnettiin pätevänä, porvoolaistuneena biologina.

Leivon kieltäytyminen esitettiin minulle niin että suivaannuin moisesta ylimielisyydestä. Samalla ymmärsin olevani kateellinen. Mauri Leivo elää unelmaansa. Hän ei tuhlaa ainoaa elämäänsä rahan perässä konttaamiseen. Hän katselee ja valokuvaa lintuja, elämää ja maisemia, ja julkaisee kirjoja ja artikkeleita - unelmansa sivutuotteita.

Ja kuinka sattuikaan, Leivo liikkuu niissä ympäristöissä joissa minäkin viihdyn: Vaikka Savanni hengittää sisältää latteita kuvia, täytettä ja hiomatonta tekstiä, pidän tätä kirjaa parhaana suomalaisen kirjoittamana Afrikka-kirjana.

Biologin asiantuntemus näkyy kirjan kuvissa paremmin kuin Olli Marttilan kirjoissa - jotka nekin saavat minut valottuneen perunan näköiseksi. Naaraat tuottavat lihavia, liikuntakyvyttömiä sukusoluja. Vaikka naaraiden sukusolut pärjäisivät oivasti omillaan, ne janoavat koirassukusolujen seuraa. Tämä on ymmärrettävissä monimutkaisten matemaattisten mallien avulla. Korinjakajansa naarassukusolu hankkii odottamalla. Siksi naaraana oleminen on puhtainta olemista. Siksi naaras on tasaisempi sukupuoli.

Ihmislajilla naaraita kutsutaan naisiksi, vaikka parempi sana olisi vaadin. Koiraiden sukusolut ovat pieniä ja yksinkertaisia. Keulassa on räjäytyspanos, keskellä tärkeä lasti, perässä moottori ja potkuri.

Ainoana tavoitteena näillä täsmäohjuksilla on hakeutua naarassukusolun hellään huomaan. Niiltä puuttuu kyky itsenäiseen elämään. Koirassukusolut elävät vain hetken, mutta sitäkin repivämmin. Ne liikkuvat levottomasti, yhden vietin ajamina. Yksi saa kaiken, muut eivät mitään. Siksi koiraana oleminen rimpuilevaa, mustan joutsenen tuomittua olemista.

Ihmiskoiraita kutsutaan miehiksi, vaikka kojamo kuvaisi olennon olemusta osuvammin. Ihmislajin sukupuolet eroavat toisistaan perimältään hämmästyttävän vähän, ilmiasultaan kuin Venus ja Mars.

Ensimmäisten elinviikkojen ajan kaikki ovat tyttöjä. Jokaisessa miehessä on siis sisäinen nainen. Naiset ovat vain naisia. Isot erot syntyvät kohdussa, nyanssit koulussa ja kakaralaumassa.

Miehiksi vinksahtavat ne joilla kourallinen Y-kromosomin geenejä ryhtyy rakentamaan kiveksiä. Kivekset alkavat erittää testosteronia, minkä jälkeen miehet ovat loppuelämänsä kivestensä vietävinä.

Ihmislajille luonteenomainen, tai ainakin lajin yksilöiden erityisesti korostama piirre on älykkyys. Tällä voidaan viitata joko kykyyn värkätä elämää monimutkaistavia ajatuksia ja apuvälineitä, tai kykyyn luovia menestyksellisesti tahmaisissa sosiaalisissa verkostoissa. Miehet ovat molemmissa keskimäärin naisia parempia. Miesten jakauma on kuitenkin lavea ja vino, naisten normaalimpi. Tyhmimmät ja älykkäimmät yksilöt ovat miehiä.

Miehet ovat lisäksi nuorina naisia tyhmempiä, ja viisastuvat vasta elämänsä ehtoolla. Koska useimmat miehet telovat itsensä nuoruuden typeryyksissään, eivätkä ennätä ehtoota kympin uutisten loppukevennystä pidemmälle, keskimääräinen nainen on suurimman osan elämästään keskimääräistä miestä älykkäämpi. Mies on keräilijä, hamsteri. Kun omasta mielestään älykäs mies tuntee päässeensä älykkyytensä kinkamalle, hän kirjoittaa kirjan tai ilmaisee ilmaisukyvyttömyytensä testamenttina.

Ellei mies ennätä rakentaa kokemustensa aarteista käsin kosketeltavaa kekoa ennen elämänsä sammumista, mies tuntee hukanneensa ainokaisensa. Kirjaan päätynyt mies kertoo tarinoissaan itsestään.

Hän on ensimmäistä kertaa elämässään rehellinen. Rehellisimmät kutsuvat kekoaan muistelmiksi, päiväkirjaksi tai elämäkerraksi, häveliäämmät ja pienikekoiset kaverin elämäkerraksi. Näitä olen viime aikoina lukenut. Kesämies Kesämies on kirja viinanjuonnista festarilavojen takana, keikkabussissa, toisten bändien keikkabusseissa, baareissa ja kesämökeillä.

Krapulan ja uuden nousun väleissä soitetaan musiikillisesti junttaavia ja yksitoikkoisia, sanoituksiltaan uuskalevalaisia säveltaideteoksia juopuneelle yleisölle. Lukija ei osaa olla arvuuttelematta, kuinka paljon Hynynen panee omiaan. Tuolla tempolla vaimon pinna täytyy olla erityisen pitkä. Minä ainakin rähjäisin jos äijä nukkuisi säännöllisesti kotikaupungin hotellissa, koska ei kehtaa tulla haisemaan kotiinsa.

Muutaman kerran olen tarkkaillut Hynystä tarkoituksenani horjuttaa rakennettua imagoa. Pariskunta Hynynen etsimässä oikeaa junanvaunua Tampereen asemalla sai minut jo hymyilemään: Jarkon elävä kuvaus Hynysestä leikkaamassa ruohoa omakotitalonsa pihalla hyvin kehittynyt ylävartalo paljaana oli sitäkin hellyttävämpi. Hynysen vahvuus on juuri siinä että hän antaa itsestään tipoittain, ja jättää pähkäiltäväksi sammion lopullisen koon.

Kukaan ei osaa arvata miten suuri ihminen Jouni Hynynen lopulta on. Onko hän Saarikoskempi kuin Saarikoski itse, vai onko kaikki älyllinen ja moraalinen potentiaali jo käytössä? Kykeneekö hän tekemään itsestään vielä suuremman pellen - isostasian lain mukaanhan se tarkoittaa vastaavaa lisämassaa myös vakavasti otettavaan päähän. Tämä tekee Hynysestä kiinnostavan, ja katkoo kriitikoiden miekat. Jos saisin koota itseni miehen paloista, aika paljon ottaisin Jouni Hynysestä.

Lähikuvassa Erno Paasilinna Kaksijakoinen kirja. Kirjan sivuilla Antti Tuuri kertoo kuitenkin omasta työurastaan, ja sen lomiin osuneista kaveriporukan retkistä. Keskeinen hahmo porukassa on Erno Paasilinna. Silti, Antti Tuuri on minulle muutaman kelvollisen elokuvan pohjana toimineiden kioskikirjojen tekijä.

En minä hänestä halua lukea. Puoliväliin kitkeröidyn, sitten kirja avaa itsensä. Näinhän se elämä menee. Taaperrus koostuu irtonaisista, usein hyvinkin materiaalisista tapahtumista, joiden arvon määrittää vasta vuosikymmenien mittainen kaari. Näin hyvää ystävää tuleekin kuvata. Analysointi on jätettävä, kaaren on annettava muotoutua itsekseen. En tiedä oliko Antti Tuuri tarkoittanut sen näin, vai oliko vain kirjoittanut huonon kirjan. Kirja oli samalla tavalla mieleenjäävä kuin viimekesäinen Lähikuvassa Matti Pellonpää.

Voisin hyvinkin lukaista saman tien Paasilinnan tuotannon, ja miksen heti perään Tuurinkin kirjat. Yksi vastenmielinen tahra kirjassa on. Tuuri kuvaa ihmisiä arvostaen, mutta tekee räikeän poikkeuksen Panu Rajalan kohdalla. Ensin kyse on jostain pudonneesta omenapuun oksasta. Sitten kaikkien tietoo leviää arvostettujen kirjallisten sankarien kakaramainen otanta.

Verkkopäiväkirjassaan Rajala kuittaa Tuurin kirjan: Jokainen sydämeni lyönti Helsingin sanomat julkaisi taannoin listan suomalaisista älyköistä, Paavo Lipponen myöhemmin omansa. Kahlasin luetteloita epätoivoisena - en kelpuuttanut omalle listalleni ensimmäistäkään nimistä, kulmakarvojen tuuheus kun ei ole minulle riittävä peruste. Sittemmin olen työstänyt listaani työnimellä Kadonneen intellektuellin metsästys. Tilanne ei näytä hyvältä vieläkään.

Jumalaisia ajattelijoita ei liene Suomessa lainkaan. Yksikään suomalainen ei pääse hengen lahjoillaan ja ilmaisutaidoillaan edes lähelle parjattua Richard Dawkinsia. Jumalaisten alle, A-tason ajattelijaksi olen nostanut yhden ihmisen, Eero Paloheimon.

Horjuntansa ja sammakoidensa tähden A-tason alle vajonneita kuplijoita on useita, heidän joukossaan myös Claes Andersson. Siksi tartuin Anderssonin harmillisen ohueen muistelmakirjaan suurin odotuksin: Claes Andersson kirjoittaa verevästi ja rehellisenoloisesti omalaatuisesta roolituksestaan, mutta ei yllä terävimpien havainnoijien tasolle.

Hän tarkoittanee hyvää pohtiessaan mielenterveysongelmaisten ja syrjäytyneiden asemaa, mutta elämänkokemukseen nähden yllättävän näköalattomalta hänen ajattelunsa tuntuu. Lopullisesti luokkanousu tökkää lukuun jossa Klasu sulkee aivoistansa maisemareitit, ja paahtaa politiikan pikabaanalla. Hän on aiemmassa luvussa vannottanut ettei pidä itseään totuuden torvena. Yhtäkkiä hän onkin oikeassa, eikä asiasta keskustella. Onko poliitikon pakko olla pöhkö, jos äijä on ihan jees?

Kirjailijan muistelmia Veikko Huovisen kohdalla on syytä lausua ensin paha sana jottei kokonaisuus äityisi imeläksi. Huovisen muistelmateos on lajissaan vain hieman keskitason yläpuolella. Ja sitten siihen äitelään ylistykseen: Veikko Huovinen on kaikkien aikojen paras suomalaiskirjailija. Huovisen lahjakkuus on tekstissä, kyvyssä laittaa oikeat sanat oikeaan järjestykseen.

Huovinen on ainoa suomalainen kirjailija joka saa tuoksun asetettua kohdalleen 11 erilaisen hajuaistinsolun mosaiikkiin kolmella sanalla. Ajattelijana Huovinen on vain ihminen, taipuvainen jumittamaan erityisesti kylmän sodan aikaan.

Olisi epäinhimillistä vaatia Huoviselta mullistavia maailmaselityksiä tai tajuntaa räjäyttävää maailmanparannusta kaiken sen jälkeen mitä hän on suomalaiselle kirjallisuudelle tehnyt. Kun luen uudelleen sen mitä joskus kirjoitin Pojan kuolema sta, minua hävettää.

Pojan kuolema on yksi koskettavimmista kirjoista joita olen lukenut, ainoana heikkoutena se että se on Veikko Huovisen kirjoittama dokumentti omasta elämästään, ja Huovisen tasolla siksi alakantttiin. Tämäkin elämäkerta on nautinnollisesti luettava, ennakkokäsityksiä vastaava kuvaus kirjailijan elämästä.

Kirjasta saa mielikuvan ettei Veikko Huovisen elämässä ole ihmeitä tapahtunut. Ei kai kummoisia voi odottaakaan? Istuin perseelleni ja aloin kirjoittaa. Illalla lopetin, ja laskin kynän, tai painoin siniweepeen äfseiskaa. Yrjö Kokko - sadun ja luonnon runoilija Yrjö Kokko on upea. Harvasta ihmisestä paistaa yhtä selvästi viiltävä älykkyys, ja inhimillinen haavoittuvuus, hauraus. Kokko oli monipuolinen tekijä; toimittaja, eläinlääkäri, runoilija, satusetä, isä, luonnonsuojelija, naturalisti, tutkija, etologi, valokuvaaja, julkkisten idoli, jopa opettaja.

Tuntui että Kokko kykeni ihmeisiin kaikessa mihin hän ryhtyi, ja vain taipumus alakuloon esti häntä saavuttamasta enemmän. Moinen pohdinta lienee kohtuutonta, onhan koskettavin suomenkielinen satukirja, Suomen kansallislinnun pelastaminen sukupuutolta ja kaksi tyytyväistä lasta jo aika paljon.

Ja olihan Kokko lisäksi sanankäyttäjä, joka saattoi sivalluksillaan muuttaa suomalaista yhteiskuntaa melkoisesti. Ollessaan Jaakkiman yhteiskoulussa opettajana, Kokko oli epäillyt vilkkaasta Veikko Fennanderista kasvavan joko poliitikko tai suuri roisto.

Linnan juhlissa Kokko myönsi Vennamolle olleensa väärässä - tästä olikin tullut molempia. Näistä anekdooteista ja niiden väliin jäävästä tarkasta dokumentoinnista muodostuu Jukka Parkkisen teksti, joka ei yli sivusta huolimatta puuduta.

Parkkinen on itsekin armoitettu suomalaisen luonnon kuvaaja, joten luultavasti hänet Kokko olisi itsekin halunnut elämäkerturikseen. Sekin olisi ollut Kokolle tärkeää. Kesän Lapin matkalla täytynee poiketa katsomaan Kokon saappaita ja reppua Hetan Skierrissä. Museoroinasta vain Ramses II: Päiväkirjastani Ymmärtääköhän Matti Klinge olevansa huumoria?

En tarkoita että Klinge olisi pelle, päinvastoin. Matti Klingen tinkimättömyys kiskoo suupielet niin leveään arvostavaan hymyyn, että suun keskiosa ratkeaa nauruun. Matti Klingen jyrkästi rajattu julkinen persoona tekee jokaisesta meistä tirkistelijän, niistäkin joita Seiskapäivää tai BB-talon lakanat etovat.

Tässä erinomaisella kysymyksellä personoidussa päiväkirjan osassaan Klinge paljastaa katselevansa televisiota. Teemaa tietysti, ja digitelevision muotoa ja sisältöä kritisoiden, mutta katsoo silti. Kazanissa Klinge kuvaa tytön erittäin lyhyessä turkoosissa hamosessa ja turkoosin moskeijan, koska haluaa samaan kuvaan molemmat i lmiöt!

Utelias mieli janoaa luonnollisesti lisää, ja suurempia paljastuksia. Ottaakohan Masa koskaan hörppyjä suoraan maitotölkistä jääkaapin kelmeän valon muotoillessa hänen jaloja piirteitään?

Onkohan se koskaan haistellut sukkiaan ja tehnyt aistinvaraisen päätöksen: Kuseekohan se seisaaltaan, vai istuuko kepillistä heittäessään Idolla kuten snautseri istuu? Kauneimman sisimpänsä Klinge paljastaa kirjoittaessaan Volgan risteilystä. Laivamatkalla ja jokivarren kaupungeissakin Klinge esiintyy asiantuntijana ja luennoi, mutta kirjoittaa rivien väleihin poikamaista innostustaan. Volgan lautalla myötävirtaan valuva professori katsoo alempiaan samalta tasolta. Suurilla luonnonilmiöillä ja monumentaalisilla maisemilla on sellainen vaikutus.

Ernst Palmén - kuriton kansleri Ernestistä liikkuu biologien piirissä tarinoita jotka eivät mitenkään sovi valokuvien herrasmieheen. Pöydänalleryyppäämistä, rasvaisia vitsejä, naisten ulokkeiden puristelua.

Näinhän ei voi olla. Ernst Palmén oli vapaaherra, jonka isoisä oli senaattori ja lakitieteen professori Johan Philip Palmén, ja isoisän veli suomalaisen lintutieteen isä Johan Axel Palmén.

Valitettavasti kirja vahvistaa huhut oikeiksi. Vapaaherruuttaan Palmén piti etuna koska "aateliset hirtetään silkkiköyteen", eikä hän muutenkaan kumartanut sukuaan. Palmén käyskenteli Tvärminnen kalliolla lyhythihaisessa paidassa, shotseissa ja sandaaleissa, asussa jossa hän myös otti vastaan arvovaltaisia lähetystöjä.

Juhlissa kului öitä, mutta onneksi, professori Olli Lehdon sanoin, Palmén kulutti alkoholia enemmän kuin alkoholi häntä. Yliopiston johdossa Palmén toimi aikana jolloin hän joutui lietsomaan rauhaa taistolaisten vallankumousintoillessa. Hän oli riidoissa poliitikkojen kanssa, joista Johannes Virolainen leppyi vasta kun huomasi Viipurin seudun karttaa osoitelleen Palménin ottaneen vanjan vangiksi hänen pelloiltaan.

Professoreja tuntien Palmén oli tyypillinen suomalainen biologian professori, lukuunottamatta sitä että hän hoiti työnsä kunnialla myös krapula-aamuina. Ei siis kaipaa blogisarjaa esiinnostokseen. Here is the link to the interview: Tällainen rajaus, x Sinä et osaa sanoa mikä on yksi ja ainoa oikea koron korkeus milloinkin.

Hänen ruumiinsa elimiä pienimmistä kudoksista sydämeen ja aivoihin hallitsevat niitä varten säädetyt lait. Lyhyesti sanottuna termi on tarkkarajainen. Mistä ihmeestä te puhutte? Minä en sanonut, että tämä tapahtuisi tänä vuonna. Sen aika tulee kun kaatuilevasta merestä nousee kuviteltu saari, joka kuiskaa imartelevia tuskia pintaan kuin lumpeita. Silloin varmasti suljet silmäsi ja leikit.

Heillä on kaikki mitä he haluavat, ja siellä he alati esittelevät tuoretta kalaa laseillaan elehtie Tämä Eila Pennasen Naivistit on melkoinen yllätys. Ensinnäkin ainakin romaanin alku on todella häikäisevän hyvin kirjoitettu. Toiseksi Pennanenhän näyttää olevan G-harrastaja. Aivan poikkeuksellisen mielenkiintoinen romaanin alku.

Onko tuttu skene, eestriproge? Tällaisia asioita vapaudella kannattaa tehdä. Puutaloja ja lumoava puisto sataman suunnalla. Kaikki turkulaiset puutaloalueet ovat omaleimaisia ja niin on myös tämä sataman suunnalla oleva alue.

Jotakin erityistä tässä on, en tarkoita ihmisiä, vaan ilmapiiriä. Malmikadun Kakolan puoleisesta päästä kolme kuvaa. Vanhoja pihakukkaistutuksia ja taloja.

Pihat ovat keitaita kaupungissa, jossa puretaan niin paljon taloja. Takapihan ristikon läpi näkyy kukka-ampelleja. Kuva ei tee oikeutta tälle kauniille rakennukselle. Näkymä Mittarinkadulle, ollaan kait jo Linnanfältil. Malmikadun alapäässä on kiehtovia rakennuksia ja luonnonpuistikko, melkein metsä.

Vapriikin Postimuseon näyttely palasi mieleen eilen Twitterissä vaihdetuista viesteistä. Ja nyt poliitikot nyrpistelee Syyria pakolaisista "kun ne on tyhjätaskuja".

Kaikki ei kaaoksessa saaneet käskyä: Kyoshi Takahama - Kyoshi Takahama syntyi Aina kun ne oli sukelluksissa minä siirryin lähemmäs. Pääsin viimeisen sukelluksen aikana ihan rantaan, koivujen taakse.

Yksi pulpahti kolmen metrin päähän. Ensin se ei huomannut minua. Sitten se mitään puhumatta alkoi meloa poispäin. Toiset liittyivät mukaan ja kuten aina, kaikki kolme alkoivat vipattaa karkuun. Metsästä kaikui siipien läpse ja tohahdus kun telkät jarruttivat päästyään riittävän etäälle. Sitä, että heidän maailmaansa tuli ihminen.

Vielä tunti sitten puhalsi tuuli sadetta puiden kylkiin. Järven pinta yritti tulla reunojen yli. Se on tyynempää kuin se että koko ajan on ollut tyyntä. Ei voi väittää että ilma olisi huonoa ollut, mutta nyt se on puhdasta. Tai se tuoksuu sateelta, tai siltä että on ollut sade. Sitä on kevyt hengittää. Ilma menee nyt keuhkoihin. Puut lepäävät, ne lepuuttaa oksia.

Lainaus kokoelmasta Sininen Delfiini, s. Minä sousin veneellä järvellä, aurinko punasi pilvien reunoja pohjoisessa, järven pinnalta peilautui maailman puna. Veneen tervattu keula työntyi pohjan päällä. Tumma mutapohja, sitten uppotukki, risuja, sitten, äkkiä, isoja lohkareita, joista yksi pistää melkein pintaan.

Kun veneen köli rusahtaa lohkareeseen, lähtee lintu rantaruovikosta lentoon, lentää veneen läheltä ja huutaa: Ja yö on taas, kesäkuussa, Karjalan kesäyö, hämysti lähes vaiti. Heitin vettä, kipollisen, kuparikipollisen, vaskea kippo, puusta varsi, kiville mustanpuhuville, kivet puhuivat, mustanpuhuvat, kihahtivat, jyrähtelivät kivet, saunanukko puhalteli löylyä, pehmeä löyly hikelteli ihossa, hiki valui, kiuas sihisi, pitkään, savuiset seinät, pehmeä löyly, lisää vettä, porahteli vesi kivillä, löyly kierahti lauteille, ihmisten iho hikisi, ihot punoittivat löylystä, vielä hiven vettä, mustanpuhuville kivisille, lämmin, pehmeä löyly, savunpehmeä tuoksu, kiiltelevät seinät, mustat noesta, mustat kivet, kuumia, sihisee, kuhisee löyly, sitten, o Telkkä katseli ja kuunteli.

Ei kuullut mitään, pöyhisteli lihaksiaan, sukelsi. Sinne se taas meni. Taivaan ja maan väliin liukui pilvet. Kuu maalasi pilvet vaaleiksi. Minä olin katsomassa miten hiljaista oli. Vesi oli ikäänkuin varuillaan. Mitä tuo telkkä tekee täällä? Jos se halusi ottaa viimeiset hiljaisuuden rippeet muistoksi etelään.

Okei, sorsa, siitä vaan, ole rauhassa. Nyt on lähes pimeä. Airojen kolahtelu kaikuu rannasta. Vesi suhisee kun taivas tihkuaa. Sieltä täältä nevalta kuuluu lintujen keskustelua. Kun alan soutaa, niin en kuule ääniä. Vesi soljuu keulassa ja laineviuhka leviää jälkeeni. Vesi on tiheänä tihkuvasta sateesta, rannat suttaiset, niinkuin eivät olisi vielä valmiiksi piirretyt.

Lainaus kokoelmasta Sininen Delfiini, ilmestynyt vuonna sivulta 39 Sininen Delfiini ilmestyi jo aikoja sitten. Luin siihen aikaan lueskelin mm. Unto Kupiaisen esseitä ja runoja. Asuin alkuvuoden Unto Kupiaise Taiteilija Hjulhammar ja sisarensa. Paluu Kauttuan tehtaiden museoon, jossa oli esillä kolme ihanaa kuvaa Kauttuan ruukista.

Niistä nappaamani kuva ei ole niin tarkka, että erottaisin kuvien alapuolella soikiossa olevan tekstin, mutta muistinvaraisesti siinä todettiin alkuperäisten akvarellien olevan jonkun omistuksessa, mutta ei kerrottu niiden tekijää.

Tekijä oli kuitenkin tunnistettu ja paljastettiin erillisessä tekstissä: Todennäköisenä ajoituksena pidettiin lukua. Verkon sukutaulussa Johanna Augusta on aatelisneiti, joka syntyi Köyliössä Ne ilmestyivät alun perin vuosina — Kenen tahansa muun kohdalla voisi ajatella, että luvulta alkaneen klassikon jatkaminen olisi ollut mieletöntä, mutta Giraud on paitsi loistava piirtäjä myös erinomainen käsikirjoittaja.

Loppuvaiheessa mukaan tuli jonkin verran paralleelikerron Sade sataa sataa ropisi. Ajattelen että jos olisi pihasauna, voisi kerätä sadevettä ja käyttää sitä saunomiseen. On satanut niin paljon että turha puhua saasteista sadevedessä. Tänään piti mennä kuvaamaan puutaloja ja pihoja sataman suunnalle, mutta kuka nyt kaatosateessa lähtisi. Ukkonenkin jytisi ja salamoi. Tässä sitä vasta sataakin!

Rännit putsaantuvat ja pihan kivet. Suomettaressa kesällä ilmestyneellä jatkokertomuksella oli lupaava nimi. Jatkoin loppuun asti, vaikka huomasinkin pian erehtyneeni. Lautamiehen muistot paljastuivat kolmen löyhästi toisiinsa liittyvän kertomuksen sikermäksi. Ainakin viimeinen näistä oli niin melo dramaattinen, etten usko sen todella tapahtuneen. Aivan alussa näytti vielä hyvältä.

Kirjoittaja kuvasi taloa Vanhassa Suomessa elävästi ja yksityiskohtaisesti. Erittäin merkillinen oli minulle se suuri Englanninkielinen sukututkimusblogini on jokseenkin kuollut, mutta näköjään sen Google vielä löytää. In the book from the place where he came from, I read that he was a seaman, came to Kotka and married a Finnish lady. That is all the information that I have. Kysyähän saa, niin kuin olen moneen kertaa täällä todennut.

Recent Work from Marco Giovenale. Malmikadulla on vanhaa ja kaunista puutaloasutusta ja vehreitä pihoja. Avocado se vaan kasvaa Lokinkadun asunnossa. Tänään jokseenkin satamoton päivä. Kävelimme Kakolaan, siellä on heinäkuun loppuun asti ilmaisia Kakola-kierroksia.

Jouduimme odottamaan sisäänpääsyä jonkin aikaa, sillä ainoastaan henkilöä pääsi yhtä aikaa sisälle. Sitten saimme kirjautua sisään ja saimme vankinumerot, joilla pääsi sitten ulos.

Oli ahdistavaa taideteoksista huolimatta. Olikohan ilmanvaihdossa jotain häippää koska tuli hieman huono olo. Kuka mittaisi ahdistuksen ja ikävän mikä noissa selleissä ja seinissä pesii. Kakolassa en ottanut kuvia. Sen sijaan Malmikadun sähkök Loman viimeinen päivä on ollut säältään niin epävakainen, että pysyttelin sisätiloissa ja yritin selvittää jotain megalomaanisista pinoistani kohti ovea. Sinne se nyt amerikkalaisuudessaan palaa. Ensimmäinen osa esiteollisen ajan jätteenkäsittelystä oli rinnastettavissa Suomeen, mutta myöhemmät heikommin ja kiinnostivat minua vähemmän muutenkin.

Mielenkiintoisin kohta oli tilkkutäkkien teko, joka ei todellakaan yleistynyt Amerikassa ennen te Tämä on niin yksinkertaista. Jos nyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maailmassa oltaisiin nähty jokin uusi kultakausi, olisivat kaikki kommunismin vastustajat oikeassa ilman muuta. Jihuu fasismi tuottaa hyvää, eikä sairaalaa ja tohtoreita enää tarvita. Vaan tosiasiassa maailman asiat ovat nyt taas pahemmin kuin 25 vuotta sitten. Siihen ei ole vaikuttanut mikään lääkäri-Venäjän viimeaikainen tolpille nouseminen pehmustetun huoneen nurkassa.

Vaan pelkästään voittajan, valloilleen pääseen egoistisen ja sokean hullun älytön, mielisairas, täysin sekava hillunta. Nyt viimeaikoina se ver Mitä on meillä raitilla, se on koko maailma, koska täällä näkyy amerikkalaiset saippuasarjat, joita pidetään elämänjärjestyksen ehdottomina määrittäjinä. Samalla Venäjällä on jo vuosisatainen perinne ajatella raitiväen tasolla asiasta toisin.

Niin hyvässä kuin pahassa. Ja jos ei vielä tiedosta, niin ensimmäisen ulkomaan matkan jälkeen viimeistään. Osa venäläisestä raitin väestä o Mulla on fetissi kutittamiseen, tykkään kutittamisesta, mutta miten kutittaa suurta määrä kaloja? Viidesläiset puolustavat ymmärrettävää Jumalaa. Kutiaako Päivi Räsänen muka helpommin sidottuna?

Viidesläiset rakentavat yhteyttä, mutta miten kutittaa aikaa lentojen välillä? Tässä hiippakunnassa hiippaillee liikaa viidesläisiä sekä Toronton nauruherätyksen sihteeri. Kutitusterapia oli meille selviytymiskeino monesta mielipahasta. Kun me luvulla uskoon tulleet viid Tästä maiskuttelua varten vaihtoehtoista sorsaliikettä: Sorsa ui joessa -- iltapäivän ukkonen seuraa mustana 2. Sorsat melovat jokea ylävirtaan, alajuoksulla ukkostaa. Ukkonen jytää alajuoksulla -- sorsat eksyvät variaatio 2: Sade, lopeta, ruohotkin ovat jo läpimärkiä!

Talteen vuodelta pätkä, silloin kirjoitin unohtuneelle HTM-sivulle näin: Olen ilokseni löytänyt blogspot-palvelimesta muutamia tosi eläviä runosivuja.

Keskustelua käydään korrektisti, eikä nimettöminä heitellä asiattomuuksia. Miten se on mahdollista? Ei olla Suomessa, siksiköhän. Andrew Lockhart, , suom. Edelläoleva on lainattu J. Andrew Lochart'n blogista johon laadin commentin: Ei tarvitse koputtaa, etelätuulen. Kuiva nurmikko voikukat lentelevät kyselemättä.

Nämäkin orvot olivat piilossa HTM-sivuilla, siirretty tänne. Siinä voi menestyä, mihin kykenee uskomaan. Uskon perustat ovat monet. Yhdelle se on oma lauluääni, toiselle Jeesuksen mahdollinen ilmestyminen omaan bändiin. Pelkkä hyvä suoritus ei ketään pelasta, vaan urheiluseura, kilta ja toimilupa. We counted them for you. Thrasher Magazine Posted by Mpora on Tälle kesälle poikkeuksellisesti eilen aamulla paistoi aurinko ja ilma tuntui lämpimältä.

Facebook muistutti Seurasaaren käsityöpäivistä ja etsiessäni niiden mahdollista tarkempaa ohjelmaa huomasin tiedon vesibussikuljetuksesta, joka lähti kotikulmiltani. Paatti jätti minut aivan oudolle puolelle saarta, mutta mikäs sitä oli kauniissa metsässä kulkiessa kun aurinko paistoi. Lipunmyyntikioski tuli vastaan ja myyjä kehoitti menemään Hallaan, "kun se on harvoin auki".

Minä olin kyllä siellä ollut kesäteatteriesityksessä ja kun aihe oli mielessäni kysyin talon oppailta onk Lisää kommenttipalstan runoista koostettua, muotoiltua.

Herää tai ole heräämättä. Se on yhdentekevää nyt sydänyöllä. En ole pornoon rinnastettava huitukka. Haluan jotakin mikä maistuu giljotiinilta Me emme ole toisillemme muuta kuin ykseyttä, rajaa ja ylitettyä toivoa. Taas kerran loistava superanaturalistista kauhua. Voi sanoa, että luvulla vain kauhu elää elokuvan kaikista genreistä. Uskomatonta on tämä kauhun ylivoima muuhun verrattuna. Koska vain supernaturaalinen voi kertoa tavallisten ihmisten arkikokemuksesta.

Ihme kyllä Cannesissakin tämä on pantu merkille. Suuri osa kaikesta runoudesta ja kirjallisuudesta on vallanpitäjien halpojen apubulvaanien synnyttämää.

Se on erikoista pelleilyä, joka kestää pitkälle keski-ikään. Villin ympäripyörimisen tarkoituksena on, ei sekoittaa pakkaa, vaan silmää. Keski-iässä hyrrä onneksi hiippuu. Aletaan tajuta jo itsekin kuolla pois. Vallanpitäjien ei tarvitsisi heille pidempää maksaa, ellei kuristaminen olisi niin tärkeää työtä. Vallanpitäjät ovat naisellinen, ovela luokka, joka on unohtanut yleisinhimilliset päämäärät.

He ovat tulleet, kenties oltuaan itse varhain kiltisti liikkeellä, siihen tulokseen Kävin vähän läpi kommenttien moderointia. Sinne oli ilmestynyt suuri määrä hienoja anonyymin kommentaattorin kirjoittamia runoja. Tässä niistä joitain koosteina ja muunnelmina: Huomenna se taas hiipuu taivaalla. Sopiiko, ole vain oma itsesi. Se sinusta lopun tekee. Näin paljon niitä joilla oli sielu.

Se oli sitä aikaa kun katto luukusta mieleen laskeutui Buddha En voi sallia että naisin ketään maksutta. Nämä tunteet kestän kyllä Ja pysyn perhosena. Replicant Zero by Black Smith. Samassa yhteydessä julkaistiin alkuperäinen ensi-iltakopio, minuuttinen versio, joka on ollut pitkään poissa yleisön silmistä. En osaa selittää, miksi on käynyt niin, ettei ensi-iltakopiota ole aiemmin julkaistu.

Elokuvan kuvaukset päättyivät jo vuonna , Purkujen Turku taas tapetilla. Tämän aamun Turun Sanomista saa lukea että Kuuvuori ry: Valitus koski Kirkkotie sijaitsevia rakennuksia. Yhdistys valitti purkuluvasta sillä alueella ja purettavissa rakennuksissa elää tiettävästi suuri Pohjanlepakko-yhdyskunta. Ne ovat suojeltu EU-direktiivillä, jonka mukaan niiden asuin, lisääntymis ja levähdyspaikkoja ei saa tuhota tai hävittää.

Luontoliiton Varsinais-Suomen piirin piiripuheenjohtaja ei ole löytänyt todistettavasti lapakoita edellä mainitusta paikasta. En tiedä miten arka eläin Pohjanlepakko on ja onko virkamie Keskiviikkona palasin Satakunnasta Helsinkiin. Torstaina kaivoin museokortin esille ja lähdin kävelylle, jonka ensimmäinen kohde oli Inhan näyttely Valokuvataiteen museossa.

Hieman hämäännyin kun sitä ei mainittu museon sisääntulossa ollenkaan. Piti oikein kännykällä verkkosivuilta tarkistaa, että näyttely oli käynnissä, ennenkuin lähdin kiertämään kokonaisuutta. Kolmesta muusta näyttelystä löytyi sekä dokumentarisuutta että elämänkerrallisuutta historian ystävälle. Nita Veran taiteelliset valokuvat kertoivat perhesuhteista. Ismo Kajanderilta oli esillä kuvia Turun Port Arthurista Egy fiúnak a fele Pitkän tauon jälkeen palaamme unkarilaissyntyisen Géza von Bolváryn — elokuviin.

Työsarkaa katsomisessa riittääkin, sillä Bolváryn filmografiassa on peräti 99 ohjausta. Tähän mennessä olen nähnyt vasta yhdeksän elokuvaa luvulta ja yhden luvulta. Ensimmäisen näytelmäelokuvansa hän ohjasi jo vuonna , vuotiaana, ja viimeisen vuonna , kolme vuotta ennen kuolemaansa.

Italialaisen aktivistin Raffaelle Pezzellan kokoama Scandinavian experimental underground survey kompilaatio NYT Bandcampissä kuunneltavissa. Pezzellan kompilaatiossa ovat mukana mm.

Ruotsista kiinnostavat Lars Brondum, ja Kymatica, eli Jonathan Liljedahl, joka tunnetaan lukuisista nerokkaista iPad sovelluksista kuten Sector ja Gestrument. Kompilaation muut osallistujat itseni lisäksi ovat: Hän halusi kartanon emännäksi, minä taas haaveilen lankkulattioista puutalossa. Olimme saunomassa Nummenpakalla ja silmiini osui tämä taideteos.

Ostimme sen Auran taiteiden yössä kauan sitten. Ystävämme Anu, joka on jo kuollut, väitti että se on hänen kuvansa. Taiteilija on alitajuisesti ikuistanut hänet koska hän oli aina halunnut kartanon emännäksi. Sitä hän oli halunnut ja vielä vähän ennen kuolemaansa mieheni etsi netistä erään tietyn kartanon tuoteselostetta. Jos sota ei olisi vienyt Viipuria, niin Anu olisi elänyt Viipurissa ja hänellä olisi melko varmasti ollut maaseutukartano jossakin.

Aina eivät unelmat toteudu. Tuohon Auran taiteiden yöhön liittyy n Gif Asemic from Jean-christophe Giacottino. En tiedä tarkemmin, millaisia suunnitelmia kaksikolla oli yhteistyön suhteen, mutta ainakin Blueberryn kehitys tuntuu etenevän määrätietoisesti. Nyt kun olen lukenut kaikki albumit ilmestymisjärjestyksessä, pääh Dostojevskia Outokummun vanhan ja suojellun kaivoksen ilmapiirissä. Fjodor Dostojevski on kirjailija jonka tuotannosta riittää aina tutkittavaa ja esitettävää.

Dostojevskin tuotannossa kulkee aina vierekkäin hyvä ja paha, valo ja pimeys. Dostojevskin kanssa saa olla tarkkana sillä hyväntekijän olkapäällä istuu piru jos ei pidä varaansa. Suomen Taiteellinen Metsäteatteri on esittänyt klassikko näytelmiä erikoisissa paikoissa kuten Tsehovin Vanja-enon Enolaisella heinäpellolla ja Kolme sisarta Hupalahden asemalla.

Nyt he esittävät parhaillaan Outokummun vanhassa suojellussa kaivoksesen Kiisussa Dostojevskin Karamazovin veljeksiä. Viileä ilta - onnekseni olen syntynyt pojaksi 2. Kuka idiootti on mennyt kuseksimaan uudelle lumelle? Netistä juttu Bashoosta ja Kikaku Takaraista: Kikaku laati seuraavan haikun: Olipa kerran aikakausi, joka keksi vitsin siitä, että naiset hallitsijoina ovat miehiä viisaampia ja lopettavat keskinäisen sotimisen. Lapsikin, varsinkin naisten pukuhuoneissa joskus käynyt, ymmärtää, ettei sellaisessa väitteessä ole mitään perää.

Huoripukkikin tajuaa, että vain yksi miljoonasta huorasta on filosofikurtisaani, ja he eivät ikinä kamppaile vallasta toisia hiuksista repien. Kävikin sitten ilmi, että sotien määrä vain lisääntyi kiihkeiden ja pingottuneiden, vallanhimoisten ja epä-äidillisten naisten hallituskaudella. Häneltä oli viety patriark Retkeilyä tiistaina enimmäkseen Eurassa. Vuonna olin bussiretkellä Kauttuan ruukilla ja "en saanut juuri mitään irti".

Tämän viikon tiistaina keskityin näyttelytarjontaan, joka puolestaan keskittyi Alvar Aaltoon. Jonka elämästä olinkin sopivasti juuri lukenut sarjakuvana. Aloitimme tallista, jossa sai seisoen lukea lyhyet tekstit ja katsoa kuvia aikeesta Alvar Aalto Satakunnassa. Sitten Terassitalolle, jota eräs edellä mainitulle bussiretkelle osallistunut piti erinomaisen kamalan näköisenä. Vuokralaiselta kesäksi vapautunut asunto oli sisustettu Artekilla ja samojen huonekalujen keskellä kasvaneena arvostin Honey Asemic by Spencer Selby.

Pidän mahdollisena, että Roberto Bolanoa jaksaisi lukea yli kaksi sivua, jos hänessä olisi pisarakin Saul Bellowin älyä ja esteettistä voimaa. Romaani ei kerro esimerkiksi Alexander von Humboldtista vaan amerikkalaisesta runoilijasta Delmore Schwartzista. Kerrankin on kertomisen arvoinen tarina. Ja se, että se on kerrottu hyvin, on arvo sinänsä. Jos tarina tai sen h Munakoisoa, kesäkurpitsaa, perunoita, tomaatteja, valkosipulia, rosmariinia, timjamia ja tomaattipyrettä. Krermaa, juustoraastetta, vettä ja kasvisliemikuutio.

Kuullotetaan oliiviöljyssä, laitetaan liotettuun savipataan ja uuni hoitaa lopun. En erityisemmin katsele tv: Niitä on aivan liikaa. Ajattelen kaiholla maasta putkahtelevia sieniä. Kanttarelli on kyllä ihan hyvä, mutta ei ainoa syötävä sieni. Anoppini suhtautui halveksivasti sieniin mutta kanttarellit kelpasivat.

Hänen ensimmäisen miehensä perhe, joka oli tullut Pietarista Moris Slobodskoin, Jakov Kostjukovskin ja Leonid Gaidain käsikirjoitus on yltäkylläisen täynnä verbaalista huumoria, joka on jäänyt elämään sanontoina ja sananparsina. Elokuvan maineesta kertoo sekin, että sen kuvauspaikalle Sotšiin on pystytetty elokuvan päähenkilöitä kuvaava patsas.

Kuvan kirkkaus heijastelee tar Kesälomakokemuksia kotimaassa torstaista maanantaihin. Göteborgista palattua oli sattuneesta syystä hinkunani säästää rahaa ja vältellä kylmää ilmaa. Niinpä en ilmoittautunut tykkisluuppi Dianan purjehdukselle vaan kävin kauniin illan kävelyllä katsastamassa aluksen satamassa.

Olisiko ollut samana päivänä vai seuraavana kun ryhdistäydyin heiluttamaan Museokorttiani Design-museossa. Kuljen ohi matkalla kirjastoon tai sieltä kotiin lähes joka päivä, mutta museossa en ole käynyt vuosiin. Mutta lukuunottamatta tasa-arvo -osiota muoti tuntui olevan täysin irti tod Kahdessa edellisessä albumissa päähenkilön ylle yritettiin vierittää vastuuta Yhdysvaltain presidentin murhayrityksestä.

Hän elää marginaalissa ja on tullut hyväksytyksi apassien yhteisöön. Koko saagan alusta lähtien Blueberry on ollut Cochisen luottohenkilö, ja tämä luottamus kantaa seuraavi Pluto and Moons by Jennifer Hix. New York yöllä Myöhemmissä albumeissa tosin puhutaan vain 20 vuodesta Blueberry on muuttunut ulkonäöltään, ja häntä kohdellaan kaltoin Francisvillen sotilasvankil Mitä jos sää olisi aina tällainen Suomessa.

Lapissa kaikki kukkii hitaasti tänä kesänä. Kuvan lähettäjä väitti kukkaa aggressiiviseksi ja uhkaavan tunnelmalliseksi. En tiedä, mutta voimakkaat värit ovat dominoivia minusta. Avocado kasvaa edelleenkin, vaikka aurinkoa ei liiemmin näy.

Takana kukkii kärsimyskaktus Miten vaikuttaisi meihin ihmisiin jos ilmasto muuttuisi pysyvästi nykyiseen. Vuodenajat katoaisivat ja vettä sataisi liian usein. Tässä on näkymä rautatieaseman viitos raiteelta. Olen usein seisoskellut tuota maisemaa katsellen. Viimeisen päivän ensimmäinen kohde oli Emigranternas hus, jossa on maksua vastaan mahdollisuus nähdä näyttelyitä ja tehdä siirtolaistutkimusta. Näyttelyt eivät olleet mitenkään erikoisia.

Parasta oli luettavaksi annettu pruju, jossa kerrottiin, miten siirtolaisia rekrytoitiin maaseudulta. Göteborgin rautatieasemalle päästyään he pääsivät suoraan satamaan pitkin yhtä katua, jonka varrella oli laivayhtiöiden konttorit ja väliajan majoitus. Tätä reittiä kulkivat jotkut suomalaisetkin, muistaakseni. Uutta tietoa oli ruotsalaisten nuuskariippuvuus, jonka mukaan nimettiin uudella manteree Read out loud for full viewing pleasure by Liaizon Wakest.

Ihminen puhuu muunneltua totuutta. Ohjaajana Sturges oli epätasainen, mutta hän teki erityisesti luvulla sarjan kiinnostavia lännenelokuvia. Näistä voi mainita esimerkiksi elokuva Ensiviikolla mennään laivalla Tukholmaan. Siitä tuleekin aika mahtava kesäloma. Kreikka hävisi taas "sodan" Saksalle. Toisessa maailmansodassa Saksan kansallissosialistit imävät Kreikasta kaiken mitä vähänkin saivat.

Nyt Saksan pankit tekevät selvää ihan "rauhanomaisesti. Tämä on minun näkemykseni tästä asiasta. Yllä avocado kasvattaa vartta ja lehtiä. Minusta Seikkis pitäisi säätiöittää ja työntekijöiksi pitäisi palkata taiteeen ammattilaisia. Lasten taidekasvatus hirveä sana on retuperällä ja kouluissa ja päiväkodeissa se vain huononee entisestään. Lisäksi säätiöittämisen myötä voisi aloittaa luovan Etten suosisi vain kalleilla tonteilla asuneita Hohenthal-esisetiä lähdin Göteborgista tiistaiaamuna katsastamaan Augustinin veljen Karlin elin- ja kuolinpaikkaa Mariestadia.

Matkalla juna pysähtyi Alingsåsissa, jossa asui luvulla Flachsenius-jälkeläisiä. Mariestad osoittautui kerrassaan idylliseksi pikkukaupungiksi, jonka oli helppo kuvitella olleen saman oloinen luvun puolivälissä. Sen kolme ensimmäistä nidettä muodostavat oman kokonaisuutensa, jota voisi — jos elokuvarinnastusta etsitään — verrata Sergio Leonen dollaritrilogiaan.

Rahanhimo punoo pauloihinsa ja tempaa vastustamattomasti mukaansa. Charlier palaa tarinassaan sisällissodan jälkimain Inside an artificial brain from Johan Nordberg on Vimeo.

Tästä pitää nimenomaan lukea se kulttuurinen viesti, että mikään vastaava ei ole nykyään mahdollista, vaikka meillä on jossain mielessä paljon koulutetummat ja "ammattimaisemmat" muusikot. Ilmastonmuutos vai morfiset kentät? Daavidin tähden pojat tietävät, mutta heillä onkin ilmajuuret: Onko orvokki ahkera kuten väitetään, vai mistä on kysymys. Turun rautatieaseman puisto ja Aino patsas, jonka suunnitteli Matti Haupti.

Suihkuallas patsaan edessä kuuluu kokonaisuuteen. Ratakadun sähkökaappimaalaus jonka toinen sivu on tuhottu. Maalauksessa on luullakseni päärynöitä ei kukkia. Masentavaa tuollainen maalausten tuhoaminen. Jossain vaiheessa Ratakatu on pikku pätkän Ratapolku. En ole tuotakaan aikaisemmin huomannut. Kukkapenkki jossa erilaisia kukkia puskee esiin. Jostain syystä en enää erityisemmin välitä hienoista kukka-asetelmista.

Kun vastaan kävelee kulttu Serial Asemic by Volodymyr Bilyk. Maahanmuuttopolitiikka ja pornoteollisuus näyttäisi olevan saman suunnitelman kaksi erillistä työvälinettä. Tässä on selvästi tietoisesti ja lujasti päätetty olla antamatta mitään mahdollisuutta suursodan vastustajille, jos sellaisia nyt ylipäätään jostain löytyisi. Pieni keskeytys Göteborgin raportointiin ajankohtaisaiheella. Se sai lopulta kaikki penkit täyteen, nappasin valokuvan ennen aikojaan. Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä alusti keskustelua puhumalla toimintaympäristön muutoksesta, jossa julkisen talouden jakomekanismit sote-alueiden myötä muuttuvat ja digitalisointi luo "uusia mahdollisuuksiakin".

Lisäksi hän mainitsi museot talouden kasvattajan roolissa. Monia muitakin rooleja voisi ajatella. Kysymys on aika paljon muusta, yksilön kokemuksista ja älykkyydestä. Mitä poikkeuksellisempia kokemuksia ja mitä älykkäämpi ihminen, sen vaikeampi hänen psykol Jos informatioteknologinen järjestelmä on täysin vakaa ja yhteensopiva muiden järjestelmien kanssa, on millainen hyvänsä prosessi ohjelmoitavissa.

Datan käsittely riippuu vain datan rakenteellisuuden asteesta, järjestelmien yhteensopivuudesta ja prosessien vakaudesta.

Mikään koneäly ei ole mahdollista ilman näiden ehtojen toteutumista, kuten mikään biologinen äly ei ole mahdollista ilman vastaavien biologisten ehtojen toteutumista. Älyttömyys - biloginen tai koneellinen - on Jeesuksen ilmestymisen odotusta sen hirsipuun luona, johon vapahtaja tuli juuri taas hirtettyä.

Yö ilman armoa Se ansaitsee katsomisen jo pelkästään lukulaisen ilmeensä, Stanley Myersin hienon musiikin ja kiinnostavan näyttelijäkaartinsa ansiosta. White tunnettiin kovaksikeitettyjen tarinoiden taitajana, mutta mieleen tulee, että Cornfield on saattanut saada kimmokkeen Ranskasta. Nämä kaksi albumia ovat ehdottomia Blueberry-suosikkejani. Albumeina ne ilmestyivät Jalavan kustantamina vuosina ja Näköjään tänä kesänä jää lomat pitämättä. Lievästi tämä sää kyllä masentaa vaikka usein kehun ettei Suomen ilmastolla ole minuun masentavaa vaikutusta.

Pitää vain hautautua työhön, jota mukavasti riittää. Maalaustaiteen jumalat eivät tällä säällä tule avukseni, joten tuhraaminen värien kanssa pitää vain jättää. En pysty keskittämään energioita sille tasolle, että kykenisin luomaan ehjän maalauksen näillä voodootekniikoillani. Huonona maalauspäivänä täsmälleen samat väripigmentit käyttäytyvät huonosti, levottomasti. Tuuli puhaltelee vääristä suunnista, kalvolle tipahtelee puunlehtiä, Objektiivista on se, että Mozart elää nyky-Venäjällä, mutta ei länsi-Euroopassa.

Kuka tämänkin kulttuurihistorian joskus kirjoittaa. Kuka on Friedellin seuraaja sitten joskus. Virtaava joki - mistä kaikki tämä savi tulee? Minne kaikki tämä savi menee? Tuulenpuuska käy katsomassa yhtäaikaa kaikkia koivunversoja. Tuulenpuuska tervehtii jokaista koivunlehvää samalla kertaa.

Hyttysrannalla puuskainen kesätuuli minun kaveri. Mutta vain lyhyen hetken; kuin terroristit. Suttainen taivas, märkä lotiseva maa — kesä on ohi?

Tänäkään yönä ei aurinko nukahda, ei kupsahda kuu. Mitäs nyt sanot, oi kokoyön aurinko, maailma on Sinun! Viileän kesän seurauksena kasvillisuus jämähtelee toistuvasti univaiheeseen eli lakkaa kasvamasta. Tulisi lämmin elokuu ja samettiset yöt ja täysikuu ja haikeus.

Olemme puolessa välissä Heinäkuuta ja lämmintä ei todellakaan ole ollut kuin muutama päivä. Ilmastomme on muuttunut Islantilaiseksi. Jotakin tapahtuu todella, eikä se tapahtuma ole miellyttävä. Haluammeko me todella luopua elintasostamme maapallomme hyväksi. Pihiputaan mummon puulämmitteinen uuni tuskin uhkaa maapallon tilaa siinä määrin kuin läns Venäläisen tuttavan uutta pakistanilaista tyttöystävää kuljetettiin junanvaunussa kohti Pietaria.

Tyttö oli paitsi hunnutettu myös suljettu suureen bassokaiutinta muistuttavaan laatikkoon, jonka yläreunassa oli kapea rako. Juna saapui Pietarin asemalle ja tuttavani, muuten kutsumanimeltään Raskolnikov, kolmissakymmenissä oleva koditon langanlaiha partasuu, kärräsi tytön vetokärryillä mukaansa. Kiinnostuin asiasta sen verran, että kotosalla katselin tytön alastonkuvia internetistä.

Niin satumaisen kaunis tyttö, että spermaa roiskahti huomaamatta yöpöydälle. Arkiaamun aloitus Göteborgin kaupunginkirjastossa. Kuten arvelinkin, siellä oli esillä hyvä valikoima kotiseutukirjallisuutta, josta löytyi useita opuksia läpikäytäväksi.

Ehkä jonkun näistä olisin saanut Suomessakin käsiini, mutta tämä oli kyllä tehokkaampi tapa etsiä taustatietoa esisedän elämään. Nyt minulla on kirjallisuusviite vahvistamaan Augustinin tontin sijainnin erinomaisuutta ja tiedän, että kaupunki oli luvulla vapautettu henkiverosta eli niitä tietoja on turha etsiä. Aluetta hieman jo hutkineena osasin kaivata yhtä perusteosta ja kirjastotietokanta kertoi sen olev Santanen osoitti hienovaraisesti kuinka saarikoskelainen romanttinen ja vapaa runoilijanääni voi silti kuulua, vaikka koko runoilijan persoona olisi pyyhitty kuvasta pois.

Näsäviisaus on estetisoitu ehkä vielä aikaisempaakin huikaisevampiin epäpersoonallisiin ulottuvuuksiin. Kielirunoilija Santasen erottaa luvun metodisista kokeilijoista myös se, ett USA on outo paikka. Yrittäjyyttä ja pornoteollisuutta kannustetaan.

Pornon valtameren osa, jossa aiheena on lukiolaispoikia viettelevä opettajatar on Intian valtameren kokoinen. Sitten kun joku utahlainen opettajatar todella viettelee yhden lukiolaispojan hänet tuomitaan 30 vuodeksi vankeuteen. Vain koska vankilabisnes on USA: Hän oli siististi mustaan pukuun puettu herrasmies, joka halusi esitellä venäläisten sotilasasujen kokoelmansa. Ajoimme, johonkin katajanokalle, ulkoministeriön tuntumaan. Kaupunkiasunto oli tavallinen, vain erään suuren vaatekomeron henkaritangon takaa avautui komeronovi suureen juhlatilaan.

Hän avasi oven minulle. Astelin juhlatilassa hieman ällistyneenä. Siellä oli parikymmentä jykevää nahkatopattua tuolia suuren pöydän ympärillä sikin sokin. Juhlatilan perällä oli kaksi huoneenovea auki. Toinen huone oli jonkinlainen makuukamari, toinen huone suuri vaatevarasto.

Eilisessä tekstissä Kushiro istuskeli valtameren rannalla laskien aaltoja. Innostuin siitä plagioimaan oman paikallisen versioni: Aurajoen ranta - käyn usein katsomassa virtaako joki Joku muukin joki kuin savivellin värjäämä Aurajoki, mutta hauska joki se on tämä Aurajokikin. Hiukan vieläkin Hokkaidolaisen kesämaisemia myötäävä täytteeksi, copyright nyt Tikkis: Muoto noudattaa vanhaa Wakan formua.

Nykyisin wakoja sanotaan tankoiksi. Minusta tanka on köyhän alushousut, säästetty kallista kangasta? Läntinen taivas tummuu sinimustaksi ja alkaa sataa. Aamun aluksi koukkasin tarkistamaan lähietäisyydeltä edellisen illan kanava-ajelulla Hagan alueelta silmään pistäneen kruunun eli puolustusrakenteen Skansen Kronan.

Toisin kuin seuraava kohde: Sinne matkattiin laivalla puoli tuntia ja ensi vaikutelma toi mieleen Suomenlinnan. Tarkemman tutustumisen perusteella linnoitus on Suomenlinnaa varhaisempi ja pienempi.

Pakettiin kuului draamaopastus eli esittäjien mukaan "show". Se alkoi alkuperäisen Älvsborgin ensimmäisistä ja toisista lunnaista, Voihan se olla, että ihminen ei vain kestä kapitalismia. Tekniikka kehittyy hieman, mutta tapahtuu ihmisen täydellinen tuhoutuminen. Ja kuka on sanonut, että mitään intergalaktisia avaruusaluksia edes voisi olla olemassa.

Ehkä ihminen on liian kaukana sellaisista teknologisista mahdollisuuksista. Nämä ovat uhkaavia ja luovat painostavan tunnelman. En tiedä mitä nämä kasvit ovat. Löysin book-torilta Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme kirjan muutamalla eurolla. Veikkaan ettei kirjaa ole edes luettu omistuskirjoituksesta huolimatta.

Sellaista sattuu ja minusta se on surullista. Sitten tallustelimme painostavan nihkeässä säässä Tuomiokirkolle, Tuomiokahvilaan juhlaleivoskahville. Tuomiokahvila täyttää 20 vuotta.

Kahvi oli hyvää ja leivos tuomittavan hyvää. Ortodoksisessa kirkossa Turussa ei ole vieläkään kahvilaa. Ehdotin kerran sellaista ekotyyl Ottaa päähän Tama starclassicien paskat soundit. Seuraavaksi kun saan rahaa, ostan jotakin tällaista ytimeksi, ja ryhdyn rakentamaan löymäsoitinsettiä siitä. Ei tällainenkaan ole poissuljettu, mutta saisi tosiaan olla tollanen 30 tuumainen kunnon konserttibassorumpu.

En ole koskaan ollut lyömäsoittimien kanssa rock tai jazz, vaan aina klassinen. Siispä kalut on parasta koota siltä pohjalta. Mikään ei ole helpompi ennustaa kuin perversio. Väärä profeetta väittää olevansa varmasti oikeassa ja uhkaa väkivallalla, ellei häntä uskota.

Todellinen profeetta sen sijaan huokaisee: Kunpa saisi kerran maistaa sitä hunajaa! Tässäpä taidetta jota suomen sankarikansan syvät rivit arvostavat. Isänikin, tämän taiteilijan suuri ystävä, mainitsi kerran hyväksi erään maalauksekseni luulemansa. Teos kuitenkin oli Hong Kongista ostamani kukallinen muovipöytäliina, jota käytin silloin suojaliinana. Tämänkin psykologian yli on vain mentävä.

Venäläiset koulun nykymestarit osaavat maalata sielun. Näyttää siltä että tälaisessa demokratiassa ihmiset ovat taskuvarkaiden panttivankeja. Istun rannalla - yhdeksän aallon jälkeen tulee yhdeksän 2.

Ilta illalta valo vähän himmenee - ruohot nuokkuvat jos jo nukkuisi näkisi hauskaa unta - hyttynen valvoo 3. Seuraavassa on commenttini osquer42 - blogissa olleeseen tekstiin: Puusta äänteli joku laululintu, ja ukkokodin puistonreunan korkean lehmuksen suojasta laului tämän vuoden variksen poika sulosointuja. Ajattelin että maalla vain nämä lintujen äänet kuuluisivat. Vuorotellen eriääniset linnut vastustavat metsän tuulia. Kävimme Inkun kanssa torilla ostamassa tomaatteja ja kurkkuja ja mansikoita ja perunoita.

Mennessä ylitimme Helsinginkadun; moottoritien nelikaistaisen jatkeen. Kaupunkiin tulevat autot suhauttelivat vihreissä valoissa ja taivaalta kiiri tervapääskyjen huudot.

Viisi tai kuusi pääskyä kaarteli risteyksen yllä. He eivät tuntuneet välittävän liikenteestä, eikä autoilla ollut muuta asiaa kuin huristaa äkkiä risteyksestä; punaiset valot vaanivat. Mietin pienen aikaa kolmirivistä, hay na kua, mutta en ruvennut rustaamaan mitään korkealentoisempaa kesken toriretken. Pilvipoudalla ilman ainutta kukkaa pihanurmikko. Vaahteran lehdet nurmikon ruohon kanssa kasvaneet kilpaa. Päälle päin vähän vaisuhko. Sitä että kuljeskelin ruohikko-giljotiinin kanssa niiden ruohojen yli ja niitä katkeili tasapäisti, ja muutamat tonttimme vaahteran lehdet samanikäisisä saavat kasvaa ihan rauhassa, tuuli niitäkin heiluttaa, mutta siitä ne tuntuvat vaan vahvistuvan.

Ja omenapuiden kukistakin lujassa tuulessa varisevat vain ne jotka alkavat olla valmiita. Pölytys tuntuu onnistuneen, mehiläisiä pörräilee senverran. Ilta tai aamu; valoa kurkottavat vaahteran lehdet. Kesäloman alkajaisiksi lähdin viikko sitten Göteborgiin, jossa luvulla asui ensin esisetäni Augustin Hohenthal syntyjään Spolstadista ja vuosisadan lopussa esipuolisetäni Adrian Gottleben josta kirjoitin tässä ja tässä.

Sukututkimus - teko syy matkailuun. Adrianin asuinpaikasta minulla ei ole tietoa, mutta Augustinin kämpän paikan tarkistin heti kaupunkiin päästyäni. Kuvassa suunnilleen oikeassa reunassa. Sataman varrella, melkein torin kulmalla. Oli näyttänyt kartalla hyvältä ja paikan päällä vielä paremmalta. Kaupunginmuseo oli tästä parin korttelin päässä.

Elämä on mahdollisuus kaluta luisin hampain pahuuden timanttista muuria ja pahuuden puista oksaa niin kauan kuin yötä riittää. Celestial Compass by Johnny Mac. Hyvä päivä jos vertaa eiliseen.

Hannes Koski Fregatti Milverton. Hannes Koski, Maapallon ympäri purjealuksella - Painettu Uudenkaupungin Kirjapaino Oy. Hannes Koski seilasi Milvertonilla matruusina. Laiva ylösmakasi Lontoossa josta se haettiin lastaamaan Ruotsiin. Matkalla alus ajoi hiekkamatalikolle Tanskan salmissa, mutta ei vaurioitunut.

Ruotsista laiva lähti Melbourneen rahtina puuta. Matka Melbourneen kesti vrk. Australiasta laiva lastasi hiiltä Chileen, jonne matka kesti lähes kaksi kuukautta. Matka yli Tyynen meren ei ollut tyyntä. Chilesta lastina salpietaria tonnia Ranskaan jonne meno kesti Rakensin tänään x maalauspöydän, jonka kaltevuutta voi säätää hydraulinostimilla millimetrin tarkkuudella. Heti ensimmäinen kokeilu x alumiinille on laadullinen hyppy aikaisempaan.

Voin tehdä myös isoja max x kankaita teippaamalla ja väliaikaisesti kontaktiliimaamalla kankaan isoon peltilevyyn. Tekniikkani kyllä toimii isolle paljon parermmin kuin pienille. Vielä täytyisi saada jostain euroa maalibudjettiin euroa maksaa pönikkä kaiken ratkaisevaa ihmemaalia suoraan tehtaalta ja alkaisi synty Absoluuttinen pahuus ja runous kuuluu yhteen.

Runous on pahuuden ja väkivallan ytimen tutkimista. Vain kaikista suurimmat runoilijat yltävät johonkin muuhun kuin pahaan. Runouden kautta avautuva pahan maailma on eriskummallinen. Se on jatkuvaa väitetyn asian ja sen absoluuttisen vastakohdan leikkiä. Siis valon ja varjon leikkiä. Kaikki mikä runoudessa palkitaan ja kohotetaan valoksi on varjoa.

.. PARHAAT SEKSI HOMOSEKSUAALISEEN VIDEOT ORGASMI NAISELLA

: Seksikkäitä miehet homoseksuaaliseen sihteeri tampere

Seksikkäitä miehet homoseksuaaliseen sihteeri tampere Chicagon päiväkirjat Suorasukaisen Tamin kirjan jälkeen Apen kirja on vaivaannuttavaa luettavaa. Risto Rasan lyhyet runot toimivat kuvien tapaan, ja kun lyyrisesti soljuva asiateksti on useimmista luontokuvaajien itse kynäilemistä tarinoista poiketen kaukana väkinäisestä pakkopullasta, on vaikea keksiä tyylikkäämpää tapaa tallentaa raihnaisten talojen ja hylättyjen pihojen hämyinen lumo. Sitä ei voinut tiivistää neljään vuoteen. Eikö kirjailijan ammatista leipäänsä yrittävien määrää voisi jollain kannustimilla suhteuttaa kielialueen kokoon? Minustakin Meekonjärven ympäristö ja Urtasvarri ovat erämaata uljaimmillaan. Kirjaan päätynyt mies kertoo tarinoissaan itsestään. Read out loud for full viewing pleasure by Liaizon Wakest.
Alastonsumi riihimäki thai hieronta homo Ilmais seksi porin web homoseksuaaliseen kamerat
Seksikkäitä miehet homoseksuaaliseen sihteeri tampere Tätä nimeä saa vaan kantaa hattupäinen nainen, joka osaa vähän venskaa ja osaa olla ulkonaisesti ylpeä. Siksi tämän kirjan kuvauksen lukeminen kirjaston sivuilla sai käteni tärisemään. Kun miehet saavat haistella kuukautiskierron eri vaiheissa olleiden naisten käyttämiä valkoisia t-paitoja, miehet kertovat pitävänsä paidoista jotka ovat verhonneet ovuloivia neitoja. Merkitykset kietoutuvat tulevaisuuden suunnitelmiin ja vaihtelevat sen mukaan, miten pitkäksi tuleva elinaika ymmärretään. Se perustuu luvulta asti tunnettuun Bambunleikkaajan tarinaan, jota pidetään vanhimpana japanilaisena proosakertomuksena.
Ehkä koulumaailmassa pitäisi viimeinkin luopua hyödystä yleispätevänä perusteluna. Näin suuri laiva, eikä myrskyiseen mereen jää jälkeäkään? Ihmislajin sukupuolet eroavat toisistaan perimältään hämmästyttävän vähän, ilmiasultaan kuin Venus ja Mars. Tänään ihastelin niitä jokirannanssa ja kotinurkalla äkkiä oli nenä tukossa ja kurkkutäynnä jotain pölyä, pärskin aika tavalla ja vieläkin kurkku on kipeän oloinen. Jotakin erityistä tässä on, en tarkoita ihmisiä, vaan ilmapiiriä. He eivät koskaan päästäisi häntä vapaaksi.

Seksikkäitä miehet homoseksuaaliseen sihteeri tampere

Homo ilmais sexi seksitrffit